tiistai 1. heinäkuuta 2014

Katsotut elokuvat: kesäkuu 2014

Lee Tamahori: Kuolema saa odottaa (Die Another Day)
James Bond on tällä kertaa pohjoiskorealaisten roistojen perässä, joiden tavoitteena on piskuisen valtion laajentaminen vähemmän ystävällisin keinoin. Sen lisäksi hänen toimiaan vaikeuttaa katala miljonääri, jolla on sotatoimissa sormensa pelissä. Sekava, turboahdettu agenttiseikkailu, joka menestyi erinomaisesti lippuluukuilla. Brosnanin viimeinen Bond.

André Antoine: La terre
Ranskalaisen mykkäelokuvan suuri teos, vaikuttava King Lear -muunnelma. Kun iäkäs maamies antaa maansa kolmelle lapselleen sopien, että saa asua vaimonsa kanssa talossaan heidän kuolemaansa saakka, hän tuskin aavistaa, kuinka lapset hänen perintöään kohtelevat. Kuvat ovat yhtä karuja kuin elokuvan esittämä maailma, eikä yksikään hahmoista ole millään muotoa sympaattinen. Loistava elokuva.

Julien Duvivier: Au bonheur des dames
Emile Zolan romaaniin perustuva, vaikuttavasti toteutettu, mutta sisällöltään kovin melodramaattine kertomus olemassaolosta, joka rinnastuu pienen vaatekaupan ja luksustavaratalon väliseen kilpailuun asiakkaista ja heidän rahoistaan. Kumpi jää henkiin, kumpi siirtyy historiaan? Tarinan keskipisteessä ovat vaatekaupan omistajan sukulaistyttö, tavarataloon pestautuva Denise, joka rakastuu työpaikkansa toimitusjohtajaan. Tästä syntyy ristiriitaisuus jos toinenkin. Duvivierin viimeinen mykkäelokuva.


Arthur Rosson: You’d Be Surprised
Hauska Raymond Griffith -komedia, jossa tähti esittää miljonäärin kuolemaa tutkivaa etsivää. Näppärää sanailua ja hauskaa murhamysteerillä leikkimistä, jonka huipentaa maaliinsa osuva tilannekomiikka.

Valentin Vaala: Laveata tietä
Vaala-Tugai -kaksikon kolmas ja viimeinen mykkäelokuva on samalla heidän parhaansa. Tugai esittää Pariisissa asuvaa, Helsingissä vierailevaa viulutaituria, joka viettelee naisen kuin naisen ja jättää sitten heidät kuin nallin kalliolle. Tarina on kaikkea muuta kuin uskottava, mutta Vaalan tyylitietoinen ohjaus ja Tugain hieno pääosasuoritus tekevät tästä yhden kotimaisen mykkäelokuvan viihdyttävimmistä teoksista.

Guy Ritchie: Snatch – hävyttömät (Snatch)
Vaatimaton, joskin varsin suosittu toimintakomedia, jota allekirjoittanut odotti vanhana jalkapallofanina jos ei muun niin Vinnie Jonesin roolisuorituksen vuoksi. Vihreän veran entinen luunmurskaaja ei pettänyt odotuksia, mutta muilta osin elokuva jäi höyhensarjaan. Nimivahvan näyttelijäryhmän työskentelyä on kuitenkin ilo seurata.

Martin Campbell: Casino Royale
Daniel Craigin esittämä Bond on aiempaa kyynisempi, kylmäverisempi ja etäisempi, mikä ei mielestäni sovi Bond-kuvioon lainkaan. Vanha tyyli on poissa ja tilalla on perinteisempää – joskin mahtipontisempaa – toimintaelokuvaa. Turhan pitkähän tämä on ja Venetsia-episodin loppuhuipentuma on liioitellun epäuskottava, mutta kyllä Casino Royalen mieluummin katsoo kuin sarjan seuraavan elokuvan, Quantum of Solacen.

Marc Forster: Quantum of Solace
Craigin toinen Bond on sillisalaatti vailla järjen häivää. Elokuvasta on tehty myös konsolipeli, jota lienee esitetty elokuvana, sen verran pelimäiseltä elokuva näyttää. Surkein. Bond. Ikinä.


Jaakko Korhonen: Rovastin häämatkat
Lähtökohdiltaan hyvä, mutta kokonaisuutena hyvin vaatimaton kertomus hajamielisestä rovastista, jonka kuntoutusloma ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Korhosen toinen ja samalla viimeinen ohjaustyö.

Sam Mendes: Skyfall
Kansainvälinen superrikollinen, entinen MI6-ryhmän agentti kätyreineen varastaa MI6:n kentällä olevien agenttien henkilöllisyydet paljastavan kovalevyn, jonka Bond päättää hankkia takaisin. Mendesin ohjaus on hallittua ja tarina pysyy hyvin koossa, joten elokuvan seuraaminen on vaivatonta. Javier Bardemin esittämä katkeroitunut agentti on varsin hyvä, joskin hänen huokailuaan ja tuskailuaan olisi voinut huoletta pienentää. Craigin tähänastisista Bondeista selkeästi paras.

Dario Argento: Terror at the Opera
Salaperäinen sadisti ahdistelee nuorta oopperatähteä Argenton umpitylsässä ja tympeässä giallossa. Ikimuistoisimmissa kohtauksissa uhrin silmien alle laitetaan neuloja, jotta jokainen räpäytys tuottaisi maksimaalista tuskaa, samalla kun murhamies pakottaa uhrin seuraamaan veritöitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti