John Fordin Etsijöiden (1956) innoittama, tositapahtumiin perustuva western, jossa kokenut armeijan tiedustelija johdattaa sotilasryhmän reservaatista paenneen apassijoukon perään. Eläimiin kohdistuva väkivalta jättää pahan jälkimaun, vaikka muuten elokuvan parissa viihtyykin.
Aki Kaurismäki: Toivon tuolla puolen
Kaurismäen uusin kertoo ihastuttavan lämminhenkisen aikuisten sadun turvapaikanhakijasta ja häneen tutustuvasta ravintoloitsijasta. Sakari Kuosmanen ja Sherwan Haji ovat kuin luotuja rooleihinsa ja vaikka dialogi onkin paikoin väkinäistä, on lopputulos silti ohjaajansa parhaimmistoa.
Kote Mikaberidze: Isoäitini (Chemi bebia)
Railakas ja raivokas, neuvostobyrokratialle avoimesti irvaileva teos kuvaa päätäntäelimiä naurettaviksi ja itsekeskeisiksi: toiset leikkivät leluautoilla, toiset potevat lemmenhuolia ja mahdollisesta ylennyksestä ollaan valmiita käymään jopa fyysistä kaksinkamppailua. Silti mikään ei toimi kuten pitäisi. Elokuva joutui ilmestyessään lähes kolmenkymmenen vuoden esityskieltoon, mikä tuskin yllättää ketään.
D. W. Griffith: Suvaitsemattomuus (Intolerance)
Kolmituntinen mykkäelokuvajärkäle, jota en ollut katsonut yli kymmeneen vuoteen. Neljälle eri aikakaudelle sijoittuvat tarinat kertovat maailmasta, jossa suvaitsemattomuus ja epäoikeudenmukaisuus uhkaavat tukahduttaa kaiken rakkauden ja inhimillisyyden. Lopputulos on komea ja ainoastaan Ranskaan sijoittuva Pärttylinyön verilöylyjakso on heikko.
Julien Duvivier: Kuoleman pataljoona (La Bandera)
Jean Gabin esittää nimetöntä murhaajaa, joka katoaa Espanjan muukalaislegioonaan. Hänen taustansa tulee ennen pitkää selville, joten kissa ja hiiri -leikki on valmis alkamaan. Gabin on loistava, mutta muilta osin elokuva ei oikein sytyttänyt ja loppuratkaisukin tuntui liian selvältä.
James Cameron: Terminator – tuhoaja (The Terminator)
Cameronin tyylikäs tieteisfantasia, joka ei sorru vielä itsetarkoituksellisuuteen ja tähtikultin palvontaan.
Jaroslav Siakel: Jánošík
Suosittu slovakialainen tarina yksinkertaista elämää viettävästä vaatimattomasta miehestä, josta tulee kaikkien sorrettujen sankari ja puolestapuhuja. Lopputulos on vaatimaton ja kömpelö.
Robert Mulligan: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird)
Suuri pieni tarina amerikkalaisesta pikkukaupungista, sen asukkaista ja elämästä. Tarina kerrotaan lapsen silmin, mutta keskiössä on kuitenkin aikuinen: kertojan oikeudenmukainen lakimiesisä Atticus Finch, jonka rooli toi Gregory Peckille Oscar-palkinnon. Komeasti kuvattu, nostalginen ja tunteita herättävä aikamatka kadonneeseen maailmaan.
King Vidor: Suuri paraati (The Big Parade)
Yksi kaikkien aikojen sotaelokuvista, kertomus kolmesta nuoresta amerikkalaismiehestä ensimmäisessä maailmansodassa. Vidor ei kiihkoile, eikä muodosta patrioottista läpimarssia sodan helvetistä, vaan osoittaa, että sota on lopputuloksesta huolimatta aina kaikkea muuta kuin menestystarina.
Martin Scorsese: Silence
Historiallinen suurelokuva kristinuskoa Japaniin vievistä katolilaisista papeista. Ulkoasultaan komea, mutta tarinaltaan jahkaileva elokuva vaatii uusintakatselun, sillä moni juonenkäänne tuntui menevän ohi väsymyksen vuoksi.
Barry Jenkins: Moonlight
Parhaan elokuvan Oscar-pystin voittanut tarina mustasta nuorukaisesta, joka etsii itseään väkivaltaisessa ympäristössä ja yrittää samalla tulla toimeen huumeaddiktiosta kärsivän äitinsä kanssa. Juoneltaan yksinkertaisen koruton, kuvastoltaan kaunistelematon ja hahmoiltaan aito elokuva kulkee vaivattomasti alusta loppuun, mutta aivan täysin en pysty sen saamia hehkutuksia ymmärtämään.
Aarne Tarkas: Villin pohjolan kulta
Vaatimaton kotimainen länkkäri kertoo kauas Pohjolaan matkanneista Vornan veljeksistä, jotka päätyvät syrjäiseen kaivoskaupunkiin. Siellä heitä on vastassa paitsi kaunis ja liipaisinsormeltaan herkkä neito, myös intomielinen lynkkausporukka, joka syyttää veljeksiä vuosien takaisesta verityöstä. Toimintaa ja romantiikkaa piisaa, mutta kumpaakaan ei kovin kaksisesti esitettynä.
D. W. Griffith: Sirkusilmaa (Sally of the Sawdust)
Suosittuun Broadway-musikaaliin pohjautuva Sirkusilmaa kertoo lapsena orvoksi jääneen Sallyn ja hänen kasvatti-isänsä ”Pop” McGarglen kommelluksista heidän etsiessään tytön isovanhempia Uudesta-Englannista. Tätä teosta tuskin enää muistettaisiin, ellei sen miespääosaa esittäisi teatteritähti ja sittemmin myös elokuvissa ihastuttanut W. C. Fields.
Rex Ingram: 3 intohimoa (The Three Passions)
Ingramin viimeisen mykkäelokuvan aihetta parjattiin vanhanaikaiseksi, mutta siitä huolimatta rahan palvomista ja maallisten himojen turmiollisuutta alleviivaava elokuva antaa ajateltavaa myös katsojalle. Ingram-elämäkerran kirjoittaneen Liam O’Learyn mukaan tarina toistaa Fritz Langin Metropoliksen (1927) ydinideaa, jonka mukaan ”aivojen ja käsien välittäjänä täytyy olla sydän”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti