Painajainen Elm Streetillä

Joukko Elm Streetin nuorisoa näkee toistuvasti samantyylisiä painajaisia, joissa heitä ahdistelee kasvoistaan pahasti palanut murhaaja. Pelottaviksi unet tekee se, että niiden tapahtumat tapahtuvat myös todellisuudessa – kun unessa polttaa kätensä, on niin tehnyt myös oikeastikin. Järkyttäviksi painajaiset muodostuvat, kun murhaaja alkaa listiä nuorisoa yksi kerrallaan. Kuten arvata saattaa, kukaan muu ei usko unimurhaajaan, vaan tätä pidetään nuorten keksimänä hölynpölynä.

Naamiokasvoisen Michael Myersin (Halloween - naamioiden yö / Halloween, 1978) ja jääkiekkomaskia käyttävän Jason Voorheesin (Perjantai 13. / Friday the 13th, 1980) seuraksi amerikkalaista nuorisoa teurastamaan saapui 1980-luvun puolessa välissä Fred Krueger. Tämä kauhtuneeseen villapaitaan ja virttyneeseen nahkahattuun pukeutunut unimaailman murhaaja saavutti heti ensimmäisestä elokuvasta lähtien valtavan suosion ja Kruegerin tappointoa saatiinkin seurata lukuisissa jatko-osissa (sarjan neljäs osa on Renny Harlinin ohjaama). Tarinan älytön jatkaminen äärettömyyksiin sekä kaikenlaiset muut Kruegerin ympärillä pyörineet viritelmät ovat luonnollisesti syöneet tehoja koko hahmosta, mutta eivät kuitenkaan ole onnistuneet poistamaan sitä tosiasiaa, että sarjan ensimmäinen elokuva on edelleenkin erittäin toimiva ja tasapainoinen teos.

Unen maailma on kiehtonut ihmisiä aina ja aihe on saavuttanut aikojen saatossa monenlaisia virityksiä elokuvankin taholla. Sinänsä siis Wes Cravenin käsikirjoittama ja ohjaama Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street, 1984) ei ole maata mullistava teos, sellaiseksi sen tekee vasta unien ja reaalimaailman sekoittuminen. Se, että unessa tapahtuvat brutaalit väkivallanteot tapahtuvat henkilöille todellisesti, on kekseliäs ja erittäin toimiva idea, sillä untahan ei voi paeta loputtomiin ja näin ollen murhamiehen kohtaamiseltakaan ei voi välttyä.

Painajainen Elm Streetillä on tiiviiseen muottiin puristettu teinikauhuelokuva, jonka puolitoista tuntia pitkään kestoon ei ole jätetty mitään ylimääräistä – tähän voisi tietysti lisätä sarkastisesti, ettei elokuvassa ole näin ollen todennäköisesti mitään yllättävääkään. Kaikesta huolimatta Cravenin teos toimii erinomaisesti: tapahtumien suhteen ei turhia aikailla ja vaikka hahmojen pohjustaminen onkin kieltämättä hieman toisarvoista, mitään pahoja puutteita tarinassa ei esiinny. Tunnelma on tiivis ja sopivan pahaenteinen alusta loppuun ja Charles Bernsteinin onnistunut musiikki tukee tapahtumia vahvasti.

Teinikauhistelujen suurin kompastuskivi on useimmiten näyttelijöissä ja heidän olemattomissa taidoissaan. Yllättävää kyllä, tämän elokuvan kohdalla tämäkään asia ei liiemmälti häiritse. Nuoriso-osasto hoitaa asiansa onnistuneesti, mutta aikuisten puolella on annettava Cravenille hieman sapiskaa, varsinkin pääosaa esittävän Nancyn (Heather Langenkamp) vanhempia näyttelevät John Saxon ja Ronee Blakley ovat melkoisia patsastelijoita. Keskeisessä sivuosassa häärii nuori Johnny Depp, eikä elokuvadebytantin roolisuoritus ole lainkaan huono. Fred Kruegeria näytelleestä Robert Englundista tuli supertähti ja hän on esiintynyt jokaisessa Elm Street -sarjan elokuvassa, lukuun ottamatta vuonna 2010 tehtyä re-makea.

Wes Craven oli saavuttanut menestystä jo aiemminkin elokuvien The Last House on the Left (1972) sekä Yön silmät (The Hills Have Eyes, 1977) myötä, mutta vasta miljoonia ja taas miljoonia tahkonnut Painajainen Elm Streetillä nosti hänet kunnolla suuren maailman tietoisuuteen. Cravenista tuli suurnimi, mutta tätä statusta hän ei koskaan pystynyt toden teolla vaalimaan ja niinpä ainakin allekirjoittaneen mielestä Painajainen Elm Streetillä on jäänyt Cravenin suurimmaksi teokseksi.

One, two, Freddy’s coming for you.
Three, four, better lock your door.
Five, six, grab your crucifix.
Seven, eight, better stay awake.
Nine, ten, never sleep again.

A NIGHTMARE ON ELM STREET, 1984 Yhdysvallat
Tuotanto: New Line Cinema, Robert Shaye Production Tuottaja: Robert Shaye Ohjaus: Wes Craven Käsikirjoitus: Wes Craven Lavastus: Greg Fonseca, Anne Huntley Leikkaus: Rick Shaine, Pat McMahon Maskeeraus: Kathy Logan Musiikki: Charles Bernstein Puvustus: Dana Lyman Äänitys: Albert Nahmias
Näyttelijät: Robert Englund (Fred Krueger), John Saxon (Donald Thompson), Ronee Blakley (Marge Thompson), Heather Langenkamp (Nancy Thompson), Amanda Wyss (Christina "Tina" Gray), Nick Corri (Jsu Garcia), Johnny Depp (Glen Lantz), Charles Fleischer (tri King), Lin Shaye (opettaja)