Yksityisetsivä Jussi Vares saa toimeksiannon vanhalta tutultaan, porilaiselta autokauppiaalta, joka haluaa Vareksen selvittävän erään murhan ja samalla puhdistavan hänen nimensä. Mieshän on niljakas kuin mikä ja pian Vares huomaa, ettei kyseessä ole vain yhden ilolinnun murha, vaan paljon enemmän. Eihän tämä mikään kaksinen elokuva ole, mutta kyllä näissä Mäkelän Vares-elokuvissa oli sentään vielä yritystä Törhösen surkeuksiin verrattuina.
Renny Harlin: The Dyatlov Pass Incident
Pseudodokumentaarinen survivalkauhistelu, jossa viisi amerikkalaista nuorta lähtee Venäjälle tutkimaan vuonna 1959 tapetun retkikunnan kohtaloa – he kun ovat sitä mieltä, ettei varsinaista totuutta tapahtumista ole koskaan kerrottu. Elokuva hukkaa kaiken vähänkään onnistuneen viimeisen puolituntisen aikana, joka on kyllä niin tökeröä ja typerää, ettei ihan vähään aikaan ole vastaavaa tullut eteen.
Edgar Wright: The World’s End
Viisi kaverusta lähtee viettämään iltaa kotikaupunkiinsa, mutta jokin on pikkukaupungissa muuttunut. Ns. Cornetto-trilogian (muut osat Shaun of the Dead ja Hot Fuzz) päätösosa on railakas, vauhdikas ja hauska scifikomedia. Osuvat heitot nykymaailman menosta osuvat kerta toisensa jälkeen maaliinsa ja koko homman kuorruttaa loistavat näyttelijäsuoritukset.
Adrián García Bogliano: Ahí va el diablo (engl. Here Comes the Devil)
Meksikolaisperheen jälkikasvu lähtee kiipeämään läheiselle kukkulalle ja kun he palaavat, jokin on oudosti muuttunut. Boglianon riivaajakauhistelu tarjoaa muutamia kekseliäitä tuokioita, mutta kokonaisuus on aivan liian tylsä.
Walerian Borowczyk: Tohtori Jekyllin naiset (Docteur Jekyll et les femmes)
Räävitön, arvaamaton ja erikoinen – eikä välttämättä sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Onhan se mukavaa nähdä joskus muitakin kuin perihollywoodilaisia näkemyksiä, mutta tässä lipsahdettiin turhan usein niin taiteellisuuden kuin koomisuudenkin puolelle. Udo Kier on pätevä Jekyll, eikä Hydeä esittävä Gérard Zalcberg häviä hänelle juuri lainkaan. Alkukuvana esitetty Mrs Meitlemeihr oli pääelokuvaa kiinnostavampi.
Ryszard Ordynski: Mogila nieznanego zolnierza (engl. The Tomb of the Unknown Soldier)
Alkujaan varmasti hyvinkin eeppinen ja vaikuttava, mutta kuvamateriaalin tuhoutumisen ja katoamisen seurauksena epätasapainoinen ja hyppivä kertomus ensimmäiseen maailmansotaan osallistuvasta upseerista ja hänen perheestään. Muutamat kohtauksista ovat erinomaisia, useimmiten mennään kuitenkin korkeintaan keskiverron mykkäelokuvan tasolla. Ei mikään suuren suuri puolalaiselokuva, kiinnostanee korkeintaan mykkäelokuvaentusiasteja.
Luchino Visconti: Maa järisee (La terra trema)
Suuri elokuva kaikilla mittapuilla, järisyttävä kertomus sisilialaisen kalastajakylän elämästä. Uusi aika koittaa ja ahneet bisnesmiehet alkavat hallita kalastajien työtä ja kaupankäyntiä. Osa suostuu uusiin työehtoihin, osa ei. Voiko rahan mahtia vastustaa vai jyrääkö se lopulta rehdimmänkin miehen alleen? Yksinkertainen, karu, kaunistelematon, voimakas, tunnerikas, dramaattinen.
Clint Eastwood: Ruoska (High Plains Drifter)
Nimetön ratsumies saapuu Jumalan hylkäämään kylään, ampuu pari pyssymiestä ja saa kyläläisten ihailun osakseen. Kun nämä pyytävät miestä heidän aseelliseksi suojelijakseen, voi muukalainen tehdä mitä haluaa ja sen hän myös tekee. Eastwoodin väkivaltainen western on ihan mukiinmenevä, mutta hienoisesta tyhjäkäynnistä ja päättömyydestä kärsivä kokonaisuus.
Freddie Francis: Frankensteinin rikos (The Evil of Frankenstein)
Persoonaton ja tylsä kertomus paroni Frankensteinista, joka tekee ties monennenko kerran kokeitaan ihmisruumiilla. Peter Cushingia on aina ilo katsella, mutta kuutiopäistä hirviötä ei. Yhden katselukerran ihme.
Richard Boleslawski: Cud nad Wisla (engl. Miracle at the Viestula)
Puolalainen mykkäelokuva, jossa ollaan – yllätys, yllätys – keskellä sotaa. Tämäkin teos on menettänyt runsaasti kuvamateriaalista, joten lopputulos on hyppivä ja sekava.
Antoni Bednarczyk: Dla ciebie, Polsko (engl. For You, Poland)
Häpeilemättömän propagandistinen ja alleviivaava puolalaismykkis, joka kertoo Vilnan kaupungin valtauksesta vuonna 1919. Asetelma on raju: puolalaiset ovat puhdassydämisiä ja urheita, bolshevikit viinaa vetäviä ja murhanhimoisia. Viihdyttävä kokemus kaikesta huolimatta, eikä vähiten puolen välin loisteliaan rintamajakson ansiosta.
Apichatpong Weerasethakul: Setä Boonmeen edelliset elämät (Loonk Boonmee raleuk chat)
Filosofinen, pohdiskeleva ja rauhallisesti etenevä, täysin musiikiton Setä Boonmee on erikoinen tuttavuus, sillä perinteinen juoni on heitetty syrjään ja jäljellä on vain kertomus miehestä, joka muistelee edellisiä elämiään. Kuvat ovat kauniita ja elokuvassa on muutamia todella mielenkiintoisia näkemyksiä maailman menosta ja sen vaikutuksesta tekemisiimme, mutta lopputulos on kaikesta huolimatta aavistuksen junnaava ja väritön. Toinen katselukerta saattaisi parantaa kokonaiskuvaa, mutta sitä ei välttämättä tule.
David Lynch: Straight Story
Sympaattinen, hyvin epätyypillinen Lynch-elokuva miehestä, joka lähtee tapaamaan veljeään satojen mailien päähän. Matkantekovälineenä hänellä on ruohonleikkuri ja edessä onkin melkoinen seikkailu, ennen kuin hän yhyttää veljensä tämän kotitalolla. Pienimuotoinen hyvän tuulen elokuva, jossa ei ole oikeastaan mitään liikaa eikä myöskään liian vähän. Lynchin parhaita.
Tim Burton: Frankenweenie
Näpsäkkä Frankenstein-muunnelma nuoresta Victorista, jonka rakas koira jää auton alle. Kekseliäs nuorimies herättää lemmikkinsä henkiin, mutta teolla on odottamattomat seuraukset. Ei Burtonin paras animaatio, mutta piristävä yllätys viime vuosina varsin laimeiksi jääneiden elokuvien joukossa. Kauneusvirhe: kyttyräselkäisen pojan pitäisi olla nimeltään Ygor eikä Edgar.
Frank Borzage: Rakkauden virta (The River)
Mykän elokuvan hienoimpia rakkauselokuvia, kertomus nuoren, kokemattoman miehen (Charles Farrell) ja kauniin, kaiken nähneen naisen (Mary Duncan) yhteiselosta talven ajaksi hylätyllä sahalla. Vaikka elokuvasta on kadonnut kolmanneksen verran materiaalia, on se silti mestariteos. Kuvallinen kerronta on ohjaajalle ominaiseen tapaan silkkaa taituruutta ja pääparin kemiat toimivat loistavasti.
Masaki Kobayashi: Harakiri (Seppuku)
Kobayashin kehuttu samuraieepos kertoo Tatsuya Nakadain esittämästä roninista, isännättömästä samuraista, joka saapuu rikkaan ruhtinaan linnoitukseen saadakseen luvan itsemurhaan, harakiriin. Miehen saapumiseen on myös toinen syy, kostaa hänen vävynsä kiduttaminen. Komean näköinen elokuva, jossa ei ole periaatteessa mitään vikaa, mutta vaatii ehdottomasti toisen katselukerran, jotta tarinan ja henkilöiden motiivit aukeavat kokonaisvaltaisesti.
King Vidor: Suuri paraati (The Big Parade)
Vidorin sotaelokuva on iästään huolimatta edelleen vaikuttava teos, josta on vaikea löytää mitään valittamisen aihetta. John Gilbert ja Renée Adorée loistavat pääosissa, taistelukohtaukset ovat huikeita ja melodraama koskettavaa. Warnerin julkaisema Blu-ray on ensiluokkainen ja antaa elokuvalle vieläkin enemmän lisää nostetta – jos se ylipäätään on mahdollista.
Abel Gance: Napoléon (Napoléon vu par Abel Gance)
Lontoon Royal Festival Hallissa järjestetty suuresitys keräsi paikalle lähes kolmetuhatta katsojaa, eikä tapahtuma jättänyt varmaankaan ketään kylmäksi. Gancen suurelokuvasta puuttuu edelleen materiaalia, mutta tällaisena se on nähtävä, eikä minään dvd-tallenteena. Yli viisi ja puoli tuntia pitkä versio on saanut lihaa luidensa ympärille ja monet aiemmista versioista tutut juonenkäänteet ja tapahtumat selkiytyvät kummasti. Carl Davisin säestys on komeaa ja restauroitu printti näyttävä. Loppuhuipentuma, kolmelle kankaalle heijastettu triptyykki, sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.
