Ninotchka

"Garbo nauraa!"

Tämä yksinkertainen ja naseva mainoslause oli huomiota herättävä syksyllä 1939, esiintyisihän M-G-M:n johtava draamakuningatar Greta Garbo ensimmäistä kertaa urallaan komediassa. Lajityypin muutos oli tähdelle itselleen melkoinen riski: Garbo tiesi, että mikäli elokuva ei menestyisi odotetulla tavalla, saattaisi se hyvinkin merkitä hänen Hollywood-uransa loppua. Hän päätti kuitenkin koettaa onneaan, sillä Ninotchkan (1939) myötä hän sai ensimmäistä kertaa mahdollisuuden työskennellä ihailemansa ohjaajan, Ernst Lubitschin kanssa. Garbon uusi aluevaltaus onnistui, sillä varsin mairittelevien arvostelujen lisäksi hän sai myös neljännen Oscar-ehdokkuutensa – palkinto tosin meni Vivian Leighille.

Ninotchkan tarina sijoittuu Pariisiin, jonne saapuu kolme neuvostoliittolaista agenttia. Heidän tarkoituksenaan on myydä valtion omistukseen siirretyt suurherttuatar Swanan korut. Kolmikon aikeet kiirivät kuitenkin herttuattaren rakastajattaren, kreivi Leon d'Algoutin tietoisuuteen. Kreivi sotkeutuu kaupankäyntiin ja onnistuukin mutkistamaan ja viivyttämään sitä. Kun agenttien Pariisin matka näyttää vievän suunniteltua enemmän aikaa, saapuu paikalle Garbon esittämä komissaari Ninotchka, jonka tarkoituksena on ottaa kaupankäynti haltuunsa. Matka Pariisiin on komissaarille melkoinen kulttuurishokki, sillä kommunistisella aatemaailmalla kyllästetty Ninotchka on ensi alkuun tyrmistynyt ranskalaisten vapaista ja ennakkoluulottomista tavoista ja arvoista. Mutta kun hän tietämättään ihastuu kreivi d'Algoutiin, kaupankäynnin vastapeluriinsa, alkaa hänkin nähdä vapaamielisemmän maailman edut.

Siinä missä Chaplin otti vitsiensä kohteeksi Hitlerin ja Kolmannen valtakunnan ylevät aatteet ja suunnitelmat, suuntaa Ninotchka piikittelynsä kohti Stalinin hallitsemaa Neuvostoliittoa – maa hermostuikin elokuvasta niin, että asetti Ninotchkan boikottiin välittömästi sen valmistuttua. Tämä ei yllätä, sillä käsikirjoitusryhmän – johon lukeutui myös Billy Wilder – avoimet, kommunismia ivailevat repliikit ovat varmasti olleet tuohon aikaan erittäin rohkeita. Muutenkin Ninotchka esittää neuvostoliittolaiset hieman vähemmän mairittelevalla tavalla: he ovat yksinkertaisia, viinalle, ruoalle ja naisille persoja juntteja, jotka ovat suuressa maailmassa täysin eksyksissä (agentit) tai tunteettomia, tieteeseen jopa flirtissä nojautuvia kivikasvoja (Ninotchka). Piikittely saattaa paikoin tuntua hieman mauttomalta tai liioittelevalta, mutta varsin hauskoja sutkauksia roolihahmot Neuvostoliitosta ja sen tilasta laukovat:

- "Joukko-oikeudenkäynnit ovat menestys. Venäläisiä on nyt vähemmän, mutta he ovat parempia." 
- "Viisivuotissuunnitelmanne on kiehtonut minua viimeiset viisitoista vuotta." 
- "Ruoskat olivat kasakoille huono valinta, ruoskien sijaan olisi pitänyt käyttää revolvereita."

Elokuvan poliittinen viesti koettiin niin voimakkaaksi, että Yhdysvallat lähetti elokuvan jopa myöhemmin Italiaan, jossa kommunismi alkoi 1940-luvun lopulla nostaa hälyttävästi päätään. Suomessa elokuvasensuuri kielsi elokuvan vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen poliittisesti arveluttavana vuonna 1945 ja sensuurilistalla se säilyi aina vuoteen 1981 saakka.

Lubitsch ohjaa näyttelijöitä hyvin ja Garbo tekee roolissaan yhden parhaista, ellei jopa parhaimman suorituksensa todistaen samalla osaavansa olla myös taidokas komedienne. Varsinkin yhteinen samppanjailta kreivin kanssa on komiikassaan erittäin onnistunut. Hänen vastanäyttelijäkseen kaavailtiin sekä screwball-komedian mestaria Cary Grantia että Spencer Tracya, jotka olisivatkin olleet todennäköisesti hivenen parempia kuin mitä roolin saanut Melvyn Douglas. Naistenhurmurina hän on aivan kelvollinen, mutta komiikkapuoli ei onnistu aivan Garbon, saati suurherttuatarta esittävän Ina Clairen lailla. Bela Lugosi tekee lyhyen esiintymisen komissaari Razininina, Murnaun Nosferatussa (1922) mielipuolista kiinteistönvälittäjää Knockia esittänyt Alexander Granach on puolestaan yksi venäläisagenteista.

Hyvistä arvosteluista huolimatta Ninotchka ei menestynyt lippuluukuilla odotetunlaisesti. Tämä oli omiaan vaikuttamaan Garbon päätökseen vetäytyä elokuvamaailmasta. Hän teki enää yhden elokuvan, George Cukorin ohjaaman Kaksoset (Two-Faced Woman, 1941) ennen siirtymistään syrjään valkokankailta – tähdelle ominaiseen tapaan täysin yllättäen ja ennalta varoittamatta. Greta Garbo oli tuolloin vasta kolmenkymmenenkuuden, mutta elokuvien maailmaan hän ei palannut enää koskaan.

NINOTCHKA, 1939 Yhdysvallat
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer Tuottaja: Ernst Lubitsch Ohjaus: Ernst Lubitsch Käsikirjoitus: Charles Brackett, Billy Wilder, Walter Reich Kuvaus: William Daniels Lavastus: Cedric Gibbons Leikkaus: Gene Ruggiero Maskeeraus: Jack Dawn, Sydney Guilaroff, Beth Langston Puvustus: Adrian Musiikki: Werner R. Heymann
Näyttelijät: Greta Garbo (Ninotchka), Melvyn Douglas (kreivi Leon d’Algout), Ina Claire (herttuatar Swana), Sig Rumann (Ivanoff), Felix Bressart (Buljanoff), Alexander Granach (Kopalski), Bela Lugosi (komissaari Razinin), Gregory Gaye (kreivi Rakonin)

Arvostelu on julkaistu alun perin DVDPlazalla 5.1.2007.

Katsotut elokuvat: huhtikuu 2015

Georgi Tasin: Yökuski (Nichnyi viznyk)
Neuvostoliittolaisen mykkäelokuvan suuria tuntemattomia teoksia – propagandastaan huolimatta. Kolmekymmentä vuotta pyyteettä ja uskollisesti ajurina palvelleen ajurin bolshevikkitytär teloitetaan ilman oikeudenkäyntiä, jolloin vanhuksen silmät aukeavat ja hän alkaa ymmärtää poliisin ja hallituksen toimivan täysin mielivaltaisesti sitä kritisoivia kohtaan.

Jean Renoir: Virta (Partie de campagne)
Renoirin paras elokuva ja yksi parhaista koskaan tehdyistä elokuvista ylipäätään. Romanttinen kertomus päivästä maaseudulla on samalla myös tarina menettämisestä ja siitä, kuinka ratkaisumme ja valintamme vaikuttavat paitsi omaan, myös muiden elämään.

August Blom: Maailmanloppu (Verdens undergang)
Viileän analyyttisesti aihettaan käsittelevä teos on kuin mykkäversio Lars von Trierin Melancholiasta (2013). Meteori iskee maahan ja uhkaa tuhota pohjoisen Euroopan: kuka selviää ja kuka jää henkiin? Taitavasti tehty katastrofielokuva.

Dome Karukoski: Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrön luoma suosikkihahmo loukkaantuu kotitilallaan ja joutuu Helsinkiin tutkimuksiin. Sitä ennen hänen on asuttava tovi poikansa vaimon seurassa heidän modernissa kodissaan ja sopeuduttava heidän elintapoihinsa, mistä ei tietenkään hyvää seuraa. Elokuvan ongelma on juhavuorismainen hauskuuden etsintä, jossa jokaisesta kohtauksesta yritetään tehdä nokkela ja näppärä - joku totesikin DVDPlazalla, että ”mielensäpahoittajan uusavuttomuutta alleviivattiin niin paljon, että se vaikutti jo vajaaälyiseltä”. Ajanhukkaa.

Wim Wenders: Paris, Texas
Autiomaasta kävelemästä löytyvä mies käy läpi menneisyyttään ja yrittää sopeuttaa sen nykyisyyteen. Yksinkertainen ulkoasultaan, lavea ja vaikuttava sisällöltään. Wendersin parhaimmistoa.

Marshall Neilan: A Little Princess
Ihastuttavan Mary Pickfordin perusvarma mykkäelokuva, jossa varakkaan isän kuolema suistaa tämän tyttären köyhyysloukkuun. ”Me olemme lapsia ja on vain sattuman kauppaa ettet sinä ole minä ja minä sinä” tyttö toteaa köyhälle ystävälleen rikkauden päivinään. Lopun juonenkäänne on silkkaa Pickfordia, mutta silti oikeutettu.

Henry King: Nainen kadulta (The Woman Disputed)
Norma Talmadge esittää viimeisessä mykkäelokuvassaan kahden upseerin rakastamaa naista, joka tuhoaa heidän ystävyytensä. Visuaalisesti rikas, Murnaun ja Borzagen teokset mieleen tuova draama, jonka viimeinen puolituntinen on valitettavan raskasta ja tukahduttavaa tulkintaa. Mukana myös Carl von Haartman, joka vilahtaa ruudulla parin sekunnin ajan.

Urban Gad: Die Suffragette (engl. The Suffragette)
Asta Nielsen esittää suffragettia, joka rakastuu asiaa vastustavaan lordiin. Elokuva olisi ollut riittävän tehokas pelkissä tosiasioissa pitäytymälläkin, mutta eivät romanssiviritelmätkään aivan turhia ole. Die Suffragette on Nielsenin näytöstä (kuten niin monet muutkin hänen elokuvansa).

Mihail Kaufman: Navesni (engl. In Spring)
Mykkä elokuvaruno, jonka kuvallinen tulva ihastuttaa ja huolellinen rytmitys sekä mallikkaasti käytetyt erikoistehosteet viimeistelevät katselunautinnon. Navesni on kuin oodi valolle ja elämälle.

D. W. Griffith: Kansakunnan synty (The Birth of a Nation)
Pahamaineinen ja törkeän rasistinen sisällissotakuvaus sadan vuoden takaa. Silti hieno elokuva, yleissivistystä.

Margarethe von Trotta: Lupaus (Das Versprechen)
"Kun on ollut 30 vuotta häkissä, ei osaa enää lentää." Vahva, karun realistinen kuvaus kolmen vuosikymmenen ajan Berliinistä ja sen muurin erottamista ihmisistä. Tarinan päähenkilöistä toinen loikkaa länteen toisen jäädessä itään. Satunnaiset tapaamiset eivät tuo pysyvää onnea. Loppuhuipentuma ei ole imelä, vaikka tunnerikas onkin. Suosittelen ehdottomasti.

Nikolai Shpikovsky: Khlib (engl. Bread)
Avantgardistinen elokuva, jossa köyhät talonpojat ottavat hyvin toimeentulevan kulakin kuivat pellot haltuunsa ja alkavat viljellä maata. Viiden tähden neuvostoliittolainen mykkäelokuvavalio.

Dziga Vertov: Mies ja elokuvakamera (Tselovek s kinoapparatom)
Maailman parhaaksi dokumentiksi äänestetty kokeellinen suurkaupunkikuvaus on paitsi elokuvateknillinen riemuvoitto, myös kuvaus ihmisen elämästä: se esittää koko elämän kirjon syntymästä kuolemaan. Hieno teos.

Alfred Hitchcock: Puhtauden lunnaat (Blackmail)
Hitchcockin viimeinen mykkäelokuva (ja samalla ensimmäinen äänielokuva, sillä elokuvasta valmistettiin molemmat versiot) on kertomus raiskaajansa puukottavasta naisesta, joka saa kiristäjän kannoilleen ja poliisipoikaystävänsä tuekseen. Oivaltavia visuaalisia ratkaisuja, tiheää jännitystä ja hitchcockmainen loppuhuipentuma.

Grigori Kozintsev & Leonid Trauberg: Päällysviitta (Shinel)
Neuvostoliittolainen mykkis, joka yhdistelee Nevan valtakadun ja Päällysviitan tarinat onnistuneesti toisiinsa. Taiteellisesti korkealuokkainen ja tehokkaista kuvista koostuva Gogol-filmatisointi on yksi itänaapurimme liian tuntemattomista mykkäelokuvasuuruuksista.

John Griffith Wray: Soul of the Beast
Hölmö, camp-henkinen mykkäelokuva nuoresta sirkustaiteilijasta ja hänen norsustaan, jotka seikkailevat Kanadan aarniometsissä.

Yasujiro Ozu: Todake no kyodai (engl. The Brothers and Sisters of the Toda Family)
Ozun oman mestariteoksen Tokyo Storyn (1953) ja Leo McCareyn vanhuskuvauksen Make Way for Tomorrown (1937) vahvasti mieleen tuovan "Toda-perheen veljet ja siskot" teemana on sukupolvien välisen kanssakäymisen ja ymmärryksen katoaminen. Kun Toda-perheen pää kuolee ja lesken on myytävä velkojen kuittaamiseksi heidän talonsa, eivät lapset olekaan avosydämin tarjoamassa äidilleen asuinpaikkaa. Vahva teema ja ozumainen toteutus, siinä tämän teoksen kulmakivet.

Edmund Edel: Die Börsenkönigin (engl. The Queen of the Stock Exchange)
Juoneltaan tavanomainen, mutta toteutukseltaan toimiva elokuva kaivoksen omistajasta, jolla on onnea liiketoimissa,mutta epäonnea rakkaudessa, sillä hänen miesystävänsä osoittautuu muita naisia liehitteleväksi petturiksi. Asta Nielsen loistaa pääosassa.