torstai 25. joulukuuta 2014

2001: Avaruusseikkailu

“Jos ymmärrätte elokuvan 2001 täydellisesti, olemme epäonnistuneet.” Stanley Kubrick

1960-luvulla elokuva koki suurimman muutoksensa sitten 1930-luvun alun ja äänielokuvan. Tekniset uudistukset vahvistivat värielokuvan lopullisen markkinavoiton, laajakangas ja monikanavainen äänentoisto yleistyivät. Tekijäpuolella vanhat mestarit alkoivat lopullisesti siirtyä syrjään uusien taitureiden tieltä ja moni perinteinen, kenties jo loppuun kaluttukin lajityyppi sai uutta nostetta osakseen: villin lännen nostalgiaa ravisteltiin useammallakin taholla, kauhuelokuva murtautui perinteisistä hirviögallerioistaan ja toimintatrillereistä tuli aiempaa realistisempia ja raaempia.

Myös tieteiselokuva oli maannut mustassa aukossaan jo jonkin aikaa. Edellisellä vuosikymmenellä lajityyppi oli elänyt monin paikoin villiksikin äitynyttä kukoistuskautta, mutta kuten niin useasti elokuvan historiassa on käynyt, genre oli ammennettu muutamassa vuodessa jokseenkin tyhjiin. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen taistelu avaruuden herruudesta oli vuosikymmenen puheenaihe, mutta tieteiselokuva alkoi olla jo hieman vanhanaikainen käsite siinä vaiheessa, kun Yhdysvalloista Englantiin muuttanut Stanley Kubrick alkoi suunnitella maanmiehensä Arthur C. Clarken kanssa yhteisen avaruuselokuvan tekoa. Lähdeaineistoksi valittiin jälkimmäisen vanha tieteisnovelli The Sentinel (1949). Lopputuloksen jälkeen tieteiselokuva ei ollut enää entisellään.

Vuonna 1968 valmistunut 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey) on pitkällä aikajanalla liikkuva elokuva. Sen ensimmäiset tapahtumat sijoittuvat jonnekin esihistorialliselle aikakaudelle, miljoonien vuosien takaiseen aikaan, jolloin planeettamme oli auringon paahtamaa, apinoiden hallitsemaa autiomaata. Muinaisista ajoista siirrytään elokuvahistorian kuuluisimpiin leikkauksiin lukeutuvan kohtauksen avulla 2000-luvun vaihteeseen ja lopulta kauas äärettömyyteen. Mitään valmiiksi pureskeltua juonta elokuvassa ei ole, vaan se on ajatuksia herättävä läpileikkaus ihmiskunnan historiasta, jonka kaikkia näkemiämme aikakausia yhdistää yksi ja sama symbolinen esine: musta monoliitti.


Siinä missä tieteiselokuvat olivat tuohon saakka olleet melkein poikkeuksetta halpatuotantoja, jossa itse avaruutta nähtiin korkeintaan yöllisten pikkukaupunkien tähtitaivaalla, oli 2001: Avaruusseikkailu jo lähtökohdiltaankin poikkeus. Sen suunnittelu aloitettiin jo viisi vuotta aiemmin ja suurin osa elokuvan kymmenen miljoonan dollarin budjetista käytettiin elokuvan trikkiotoksiin. Kubrick ja Clarke unohtivat muullakin tapaa lajityypin entiset rasitteet: elokuvassa ei esiinny ainoatakaan avaruusoliota, saati vauhdikkaita rakettiajoja, robottitaisteluja tai muuta vastaavaa. Elokuvan keskeisinä hahmoina toimivatkin vain muutama astronautti sekä kaikkien aikojen elokuvatietokone HAL 9000, elokuvan mielenkiintoisin ja persoonallisin luomus.

2001: Avaruusseikkailu on Kubrickin filmografian vaikeimmin lähestyttävä ja ristiriitaisimman vastaanoton saanut teos. Jo pelkästään sen verkkainen etenemistahti saattaa osoittautua sietämättömäksi monille katsojista – enkä tarkoita tässä ainoastaan George Lucasin visioihin rakastuneita valomiekkailijoita – jonka lisäksi elokuvan symboliikka ja tarinan auki jätetyt kysymykset aiheuttanevat hylkimisreaktioita. Mutta olipa kerrontatavasta mitä mieltä tahansa, ei elokuvan ulkoisia avuja voi kiistää kukaan. 2001: Avaruusseikkailu on audiovisuaalista häikäisevyyttä alusta loppuun. Avaruuden äänettömyyttä, äärettömyyttä ja majesteettisen kylmäävää kauneutta ei ole missään muussa elokuvassa esitetty yhtä mieleenpainuvasti. Kubrickin ideoima ääniraita on niin ikään mestarillinen.

2001: Avaruusseikkailu on tieteiselokuvan suuri yksinäinen ja paljon muutakin kuin lumoava avaruusbaletti. Se on painajaiskuva ihmisen pohjattomasta mieltymyksestä teknologiaan: mitä enemmän koneet tekevät puolestamme, sen parempi. Mutta mitä jää jäljelle? Teknologia paitsi palvelee turhamaisuutta, syö myös lopulta henkilöiden persoonallisuuden, puhumattakaan vaistoista, elämän perusedellytyksistä. Ihminen on menettänyt inhimillisyytensä teknologian kehittymisen mukana, eikä toivetta paremmasta taida olla.

2001: A SPACE ODYSSEY, 1968 Englanti
Tuotanto: Metro-Goldwyn-Mayer Tuottajat: Stanley Kubrick, Victor Lyndon Ohjaus: Stanley Kubrick Käsikirjoitus: Stanley Kubrick, Arthur C. Clarke (jälkimmäisen novellista The Sentinel, 1949) Kuvaus: Geoffrey Unsworth, John Alcott Lavastus: John Hoesli Leikkaus: Ray Lovejoy Musiikki: Richard Strauss, Johann Strauss, Aram Hatšaturjan, György Ligeti Puvustus: Hardy Amiens Tehosteet: Stanley Kubrick, Wally Veevers, Douglas Trumbull, Con Pederson, Tom Howard Tieteellinen neuvonantaja: Frederick Ordway III Äänitys: Winston Ryder
Näyttelijät: Keir Dullea (David Bowman), Garry Lockwood (Frank Poole), William Sylvester (tri Heywood Floyd), Daniel Richter (kuunkatsoja), Douglas Rain (HAL 9000:n ääni), Leonard Rossiter (Smyslov), Margaret Tyzack (Elena), Robert Beatty (Halvorsen), Sean Sullivan (Michaels), Frank Miller (tarkkailija)

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Katsotut elokuvat: marraskuu 2014

Nacho Vigalondo: Open Windows
Elijah Wood on ihastukselleen (Sasha Grey) fanisivut luonut tietokonenörtti, joka tempaistaan mukaan raakaan leikkiin, joka voi päättyä kaikkien osallistujien kuolemaan. Hitchcockin Takaikkunaa (1954) lähtökohdiltaan muistuttava trilleri hajoaa lopussa turhan sirpaleiseksi, mutta on sitä ennen osoittanut selkeästi, mitä kaikkea kammottavaa virtuaalinykyisyydessä voikaan tapahtua.

Adrián García Bogliano: Late Phases
Iäkäs ja sokeutunut Vietnamin veteraani muuttaa vanhusyhteisöön. Ei aikaakaan, kun salaperäinen peto hyökkää hänen naapurinsa kimppuun ja surmaa tämän, miehen pelastaa vain hänen koiransa. Kuultuaan, että hyökkäyksiä tapahtuu tasaisesti jokaisen täydenkuun aikaan, hän ymmärtää mistä on kyse. Napakka ihmissusijännäri palauttaa uskon genren teoksiin, sillä onhan tämä monta kertaa toimivampi teos kuin vaikkapa paljon kehuttu Dog Soldiers (2002). Nick Damici on roolissaan kertakaikkisen mainio.

Jim Mickle: Cold in July
Kun mies ampuu kotiinsa saapuneen tunkeilijan hengiltä, hän tuskin osaa aavistaa, millaiseen väkivallan kierteeseen hän tempautuu. Michael C. Hall, Don Johnson ja Sam Shepard puhdistavat lähitienoot rikollisista, mutta se vaatii jokaiselta heistä paljon enemmän kuin mitä he ovat alun perin olleet valmiit antamaan. Hieno toimintatrilleri, jonka soisi tulevan laajempaankin jakeluun.


Rowland V. Lee: The Sea Lion
Vanha ja katkeroitunut merikarhu on menettänyt vaimonsa toisen miehen matkaan lähes kaksikymmentä vuotta sitten, mutta törmää sattumalta tämän tyttäreen noutaessaan juomavettä asumattomaksi luulemaltaan saarelta. Epäuskottavan tarinan voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos toteutus olisi eloisampi, mutta ei tästä ole sen enempää seikkailuelokuvaksi kuin kunnon draamaksikaan.

Reginald Barker: The Wrath of the Gods
Vaatimaton rakkauselokuva sovittaa yhteen uskontoa, eksotiikkaa sekä ajankohtaisen luonnonmullistuksen, Sakurajima-tulivuoren purkauksen. Loppuhuipentumaa on pohjustettu japanilaisneidon perheeseen liitetyllä kirouksella, jonka mukaan tyttären mahdollinen naimisiinmeno suututtaa jumalat ja herättää uinuvan tulivuoren henkiin. Pienoismallit näyttävät nykykatsojasta varsin kömpelöiltä, eikä luonnonkatastrofin voimasta ole enää jäljellä kuin rippeet.

Alfred Hitchcock: Mutta… kuka murhasi Harryn? (The Trouble with Harry)
Upeissa maisemissa liikkuva ja yltäkylläisissä väreissä kylpevä mysteerikomedia, jossa selvitetään, kuka murhasi metsästä löytyneen miehen. En saanut missään vaiheessa otetta sen enempää mysteeristä kuin komediastakaan, vaikka kieltämättä meno oli paikoin varsin kiinnostavaa. Ensimmäisen katselukerran myötä olen valmis sijoittamaan tämän Hitchcockin heikoimpaan kolmannekseen, ehkä uusintakatselu joskus tulevaisuudessa antaa enemmän?

Luchino Visconti: Maa järisee (La terra trema)
Italialaisen suurohjaajan väkevä kuvaus kalastajien elämästä Sisiliassa. Uusi aika koittaa ja ahneet bisnesmiehet alkavat hallita kalastajien työtä ja kaupankäyntiä. Voiko rahan mahtia vastustaa vai houkutteleeko se lopulta rehdimmänkin miehen palvelijakseen? Yksinkertainen, karu kaunistelematon, voimakas, tunnerikas, dramaattinen.

Dimitri Buchowetzki: Danton
Suosittu ja varsin näyttävä draama Ranskan vallankumouksesta, jolloin hallitsijaperheen eliminoineet tahot alkoivat juonitella toisiaan vastaan.  Vaikka elokuva nostaakin esille tuttuja seikkoja vallan turmelevasta vaikutuksesta kansan johdattelemisen helppouteen ja sen moraalin löyhyyteen, olisi tässä ollut ainesta parempaan. On silti aina mukavaa nähdä Janningsin ja Kraussin kaltaiset mestarit samassa elokuvassa, olkoonkin, että molemmat näyttelevät häpeällisen vahvasti maneereihinsa tukeutuen.

Robert Wiene: Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari)
Persoonallisesti toteutettu kertomus pikkukaupunkia terrorisoivasta murhaajasta. Käsikirjoittajien pasifistinen tarina muutettiin kehyskertomuksen myötä mielipuolen houreeksi, jossa kukaan eikä mikään ole lopulta sitä miltä näyttää. Elokuvan kekseliäistä lavasteista vastanneet Hermann Warm, Walter Röhrig sekä Walter Reimann kohosivat tämän elokuvan myötä suuren yleisön tietoisuuteen ja rikastuttivat saksalaista elokuvaa useissa merkittävissä tuotannoissa. Werner Krauss tulkitsee mielipuolisen oloista Caligaria unohtumattomasti, varjoissa liikkuva kuoleman enkeli Cesare on puolestaan Conrad Veidtin suurimpia rooleja.


Emory Johnson: The Last Edition
Hollannista jokunen vuosi sitten löytynyt, vuosikymmeniä kadoksissa ollut melodraama kertoo syöksykierteeseen ajautuneesta lehtitalosta, San Francisco Chroniclesta, joka tekee kaikkensa päästäkseen takaisin jaloilleen. Se julistaa sodan kaupungin kuuluisimmalle alkoholin salakauppiaalle, joka puolestaan houkuttelee ansaan lehtitalon iäkkään työntekijän pojan ja aiheuttaa näin skandaalin. Lehtipainojaksot ovat sekavahkon ja kaikin puolin vaatimattoman elokuvan parasta antia.

Gunnar Sommerfeldt: Markens grøde
Nobel-voittaja Knut Hamsunin romaaniin perustuva, laajalle aikajanalle sijoittuva uudisraivaajadraama kertoo tarkan, joskin hieman tylsän tarinan Isakista ja Ingeristä, korpimetsän keskelle paratiisinsa rakentavasta avioparista. Karut Pohjolan havumetsät ovat näiden henkilöiden sielunmaisemaa, yhteys luontoon ja sen antimiin ehyt ja kunnioittava. Sisällöltään Markens grøde on skandinaavisen liioittelematon, joka olisi kuitenkin kaivannut tarinaansa hieman enemmän draamallisia koukkuja, nyt vuosien aikaiset tapahtumat tapaavat mennä luetteloinniksi.

Teuvo Puro & Jussi Snellman: Anna-Liisa
Suuri suomalainen mykkäelokuva, Minna Canthin viimeiseen näytelmään perustuva Anna-Liisa kertoo maalaistalon vanhemmasta tyttärestä, joka on tehnyt vuosia aiemmin lapsenmurhan ja onnistunut salaamaan sen. Lapsen isä on lähtenyt tapauksen seurauksena maailmalle ja Anna-Liisa on luullut, että mies on unohtanut hänet. Ei ole, sillä nyt hän on palannut viemään naisen vihille – mikäli tämä ei suostu, salaisuuksien uhataan tulevan julki. Hieno kuvaus naisen vaikeasta asemasta miesten hallitsemassa yhteisössä.

Mario Bava: I tre volti della paura (engl. Black Sabbath)
Bavan kauhuklassikko, joka kaatuu samaan kuin monet muutkin italialaiset virkaveljensä eli kömpelyyteen. Visuaalisesti tämä on oikein hieno, mutta näytteleminen ja dubbaus ovat vähemmän onnistuneita.

Jacques Feyder: Maailman murjoma (Crainquebille)
Feyderin ensimmäinen mestariteos kertoo iäkkäästä vihannesmyyjästä, jonka yli-innokas komisario heittää putkaan. Vanhuksen vapauduttua hänen asiakkaansa hylkäävät hänet ja mies uhkaa vajota pohjalle. Lopussa hän on valmis heittäytymään Seineen, kunnes yllättävä taho ojentaa hänelle auttavan kätensä.  D. W. Griffith ihaili elokuvan dokumentaarista toteutusta : ”Olen nähnyt elokuvan, joka minulle symboloi sanan täydessä merkityksessä Pariisia”.  Maurice de Féraudy on mahtava pääosassa, eikä moittimista ole ensimmäistä kertaa valkokankaalla esiintyvässä kymmenvuotiaassa Jean Forestissakaan.

Jean Epstein: Six et demi, onze
Erikoinen melodraama, jossa itsemurhan tehneen Jeanin isoveli Jerôme rakastuu tietämättään samaan naiseen kuin veljensä. Nuorukaisen kohtalon selvittävä kohtaus on sähköinen ja sopisi mihin tahansa rikoselokuvaan. Toinen mieleenpainuva hetki koetaan Jeanin kuollessa, kun hänen muotokuvansa putoaa Jerômen kodin seinältä. Jerômea esittävä Edmond van Daële muistettaneen parhaiten Abel Gancen Napoleonin (1927) Robespierrenä.

Boris Barnet: Tyttö ja hatturasia (Devuška s korobkoi)
Neuvostoliittolaisen elokuvan tuntemattomampiin tekijöihin lukeutuvan Barnetin ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö perustuu Räätäli Toržokista (1926) -elokuvan käsikirjoittajana toimineen Valentin Turkinin tekstiin. Siinä Moskovan lähistöllä isoisänsä kanssa asusteleva nuori nainen tutustuu kodittomaan opiskelijaan, jonka on lähestulkoon mahdotonta saada majapaikkaa asuntopulasta kärsivästä pääkaupungista. Tällöin tyttö tarjoaa nuorukaiselle kulissiliittoa, jonka avulla tämä pystyy saamaan katon päänsä päälle. Mukava, länsimaista tyyliä jäljittelevä romanttinen komedia teki naispääosaa esittävästä Anna Stenistä tähden.

Yasujiro Ozu: Kaze no naka no mendori (engl. A Hen in the Wind)
Vaikuttava elokuva kertoo köyhästä naisesta, jonka on suostuttava yhden yön partneriksi voidakseen maksaa poikansa sairaalalaskun. Jotta tässä ei olisi riittämiin häpeämistä, naisen sodassa kadonnut aviomies palaa pian tämän jälkeen kotiin, eikä nainen voi olla paljastamatta tapahtunutta. Toteutus on taattua Ozua, mutta lyhyen kestonsa vuoksi tarina on tiiviimpi. Vuoropuheluita on vähän ja nekin lyhyitä. Kinuyo Tanaka näyttelee pääosan erinomaisesti ja Chishu Ryu lausuu elokuvan ytimekkäimmät repliikit. Ainoa moittimisen aihe on halvahkon oloinen loppu, vaikka siinäkin on tehoa vaikka kuinka.


Rasmus Breistein: Mustalais-Anna (Fante-Anne)
Ensimmäinen kirjallisen aiheen pohjalta tehty norjalainen elokuva (Kristofer Janssonin romaani ilmestyi 1879). Loistavasti kotimaassaan menestynyt Mustalais-Anna on yksi norjalaisen elokuvan kulmakivistä, mutta ei ole kestänyt aikaa aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Romanitytön ja kylän rikkaimman poikamiehen tuhoon tuomittu rakkaussuhde jää hieman kuivahkoksi, mutta vastaavasti tarinan puitteet ovat ensiluokkaiset.

Robert Siodmak: Tappajat (Killers)
Ernest Hemingwayn novelliin perustuva tyylikäs, erityisen vaikuttavan avausjakson sisältävä film noir, jonka päätähtinä esiintyvät Burt Lancaster ja Ava Gardner. Tappajiin sopii sama toteamus kuin yllä olevaan Hitchcockiin, en saanut missään vaiheessa kunnon otetta sen enempää tarinaan kuin hahmoihinkaan ja lopputulos jäi näin vaatimattomaksi. Uusintakatselun paikka, ehdottomasti.

George Dewhurst: Irish Destiny
Vaatimaton isänmaallisen irlantilaismiehen elämästä kertova vapaussotadraama, johon on liitetty myös autenttista kuvamateriaalia tapahtumista. Ydintarina seisoo hatarilla jaloilla, eivätkä tekijät saa siitä juuri mitään irti. Myös toteutus on vanhanaikaista, joskin muutamat käsin väritetyt yksityiskohdat tuovat piristystä kuvastoon. Panssarilaiva Potemkinin (1925) kuuluisa loppukuva punalippuineen on saattanut toimia esimerkkinä Irish Destinyn loppuhuipentumalle, jossa väritetty Irlannin lippu piirtyy sinitaivasta vasten. Yli 60 vuotta kateissa ollut elokuva löytyi Library of Congressin kokoelmista ja on sittemmin saatettu yleiseen myyntiinkin.

David Lean: Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia)
Yksi kaikkien aikojen spektaakkeleista esitettiin Bio Rexissä 70mm kopiona. Kertomus brittiupseeri T. E. Lawrencen toimista Arabian niemimaalla ensimmäisen maailmansodan aikana ei ole koskaan ollut yhtä vaikuttava kuin nyt. Blu-ray -julkaisu on luonnollisestikin puhtaampi ja naarmuttomampi, mutta tässä versiossa oli mukana myös ajan patinaa.