Elokuva kommunikoinnin vaikeudesta. Moskowitz on nollasta sataan sekunnissa kiihtyvä hippi, joka tapaa nuoren ja sivistyneen naisen. He rakastuvat, mutta pystyvätkö näin erilaiset ihmiset luomaan pysyvää suhdetta? Mukava tuttavuus, ensimmäinen näkemäni Cassavetes-elokuva.
John W. Brunius: Päivänrinteen Synnöve (Synnöve Solbakken)
Norjalaisen Nobel-kirjailijan Bjørnstjerne Bjørnsonin romaaniin perustuva maalaisdraama kahdesta erilaiset taustat omaavasta nuoresta, joiden mahdollista tulevaa onnea varjostavat pahanilkiset juorut ja kieroilut. Karin Molander on nimiroolissa ihastuttavan luonnollinen, kun taas Lars Hanson sortuu paikka paikoin turhaan mahtailuun.
Henri-Georges Clouzot: Korppi (Le Corbeau)
Pieni ranskalaiskaupunki menee sekaisin, kun nimettömät kirjeet alkavat kertoa arkaluonteisia asioita kaupungin asukkaista ja heidän tekemisistään. Elokuva hermostutti aikalaisensa täysin ja se hyllytettiin joksikin aikaa, mutta on noussut sittemmin ansaitsemaansa arvostukseen. Luulen, että Clouzot’n mestariteos on saattanut innoittaa Stephen Kingiä tämän kirjoittaessa Tarpeellista tavaraa.
Fjodor Bondartšuk: 9. komppania (9 rota)
Suomalais-venäläis-ukrainalaista yhteistyötä oleva kuvaus Afganistanin sodasta. Pääpaino on nuorten alokkaiden ryhmässä, jossa ovat edustettuina kaikki sotaelokuville tyypilliset hahmot. Näyttävän näköinen, mutta aivan liian kliseinen elokuva ihastuttaa eniten aihevalinnallaan ja kaunistelemattomuudellaan. Poissa on myös amerikkalainen patriotismi ja perinteeksi muodostunut sotamiehen henkisen kasvun kuvaus.
Georg af Klercker: Laitakaupungin pappi (Förstadsprästen)
Tanskalaista elokuvaperinnettä henkivä melodraama kaupunkilaispapista, tähän rakastuneesta nuoresta naisesta ja heidän onnensa tielle tulevista ilkeämielisistä, juoruilevista ihmisistä. Kuriositeetti, johon kannattaa kuitenkin tutustua, sen verran harvassa tämän aikakauden ruotsalaiset elokuvat ovat.
Edgar Wright: Hot Fuzz
Lontoon – ja itse asiassa koko Englannin – paras ja tehokkain poliisi saa siirron syrjäiseen ja uneliaaseen pikkukylään. Pian hän huomaa ajautuneensa keskelle murha-aaltoa, jossa lähes jokainen kyläläinen tuntuu olevan jollain tapaa osallisena. Miellyttävää brittihuumoria ja sopivan verevää toimintaa sisältävä parituntinen.
Francis Ford Coppola: Kummisetä-trilogia (The Godfather I-III)
Corleonen mafiasuvun tarina. Nuori, orvoksi jäänyt siirtolaispoika luo yhden New Yorkin suurimmista mafiaperheistä ja hänen kuoltuaan valta siirtyy perheen nuorimmalle pojalle, joka alkaa ulottaa lonkeroita rahamaailmaan. Kolmas osa on kahta aiempaa heikompi, mutta silti tyylikäs päätös trilogialle. Unohtumattomia henkilöitä ja tapahtumia on vaikka kuinka, kuten myös unohtumattomia roolisuorituksiakin.
Rune Carlsten: Vaarallinen kosinta (Ett farligt frieri)
Varakkaan Husabyn tilan kauniilla tyttärellä on monta ihailijaa ja kosijaehdokasta, mutta itse hän rakastaa vain pienen tilan poikaa, joka ei asemansa vuoksi kelpaa tytön isälle. Pienimuotoinen maalaisdraama yltää parhaimmillaan Lubitschin Saksassa tekemien farssien kaltaiseen ilkikurisuuteen, mutta katoaa lopulta keskinkertaisten ja helposti unohdettavien elokuvien massaan.
Satyajit Ray: Jumalatar (Devi)
1860-luvulle sijoittuva kertomus uskollisesta hurmoksesta ja kaiken tuhoavasta fanaattisuudesta. Päähenkilö on teinivaimo Daya, joka asuu miehensä opiskelujen ajan tämän perheen luona hoitaen heikosti liikkumaan kykenevää appeaan. Naisen hyvyys ja hellyys yhdistettynä uskonnollisesti fanaattisen apen yölliseen harhanäkyyn riittää vakuuttamaan tämän siitä, että hänen miniänsä on Kali-jumalattaren inkarnaatio. Marie Setonin mukaan Jumalatar näyttäytyy kaikkein vahvimpana, ellei peräti tärkeimpänä Rayn historiallisten elokuvien joukossa.
Andrei Tarkovski: Peili (Zerkalo)
Silkkaa runoutta.
Jacques Feyder: Carmen
Prosper Mériméen maailmankuulun novellin kunnianhimoisin ja suuritöisin mykkäfilmatisointi on näyttävä, mutta sisältää tarinansa osalta liikaa tyhjäkäyntiä. Näin ollen kokonaisuus on hengetön, paikoin jopa pitkäveteinen.
Georg af Klercker: Fyrvaktarens dotter (engl. The Lighthouse Keeper’s Daughter)
Georg af Klerckerin aktiiviuran viimeinen teos kertoo varakkaasta poikamiehestä, joka jättää vanhan elämänsä taakseen ja matkustaa majakanvartijan apulaiseksi syrjäiselle saarelle. Hän rakastuu majakanvartijan tyttäreen ja he menevät naimisiin, mutta kahden eri maailmasta olevan ihmisen yhteiselo osoittautuu vaikeammaksi kuin he ovat osanneet kuvitella. Lähtökohdiltaan hyvä tarina kärsii uskottavuuden puutteesta, sillä Mary Johnsonin tulkitseman nuoren morsiamen naiiviutta ja hyväuskoisuutta korostetaan niin paljon, että nainen alkaa näyttää katsojan silmissä suoranaiselta typerykseltä.
John Ford: Hyökkäys erämaassa (Stagecoach)
Vauhdikas, tiivis ja erinomaisesti kirjoitetut henkilöhahmot sisältävä lännenelokuvan klassikko.
Raoul Walsh: Carmenin lemmentarina (Loves of Carmen)
”Meksikolaiseksi tuittupääksi” kutsuttu Dolores Del Rio säihkyy ja sähisee Raoul Walshin energisessä ja viihdyttävässä Carmen-filmatisoinnissa, joka nimensä mukaisesti keskittyy romanineidon lemmenseikkailuihin. ”Jose-parka. Minun olisi pitänyt rakastaa sinua enemmän – tai sinun minua vähemmän…”, kuolemaa tekevä kaunotar kuiskaa entiselle rakastetulleen. Rohkeat välitekstit antavat elokuvalle eroottisen lisämausteen.
Maurice Tourneur: Victory
Hyvin erikoinen tarina sivistystä karttavasta miehestä, joka hetken jalomielisyyden puuskassa päättää auttaa vaikeuksissa olevaa nuorta naista, vaikka tietääkin sen aiheuttavan ongelmia hänelle itselleen. Tourneurilla on totutusti silmää kuvalliselle kauneudelle ja näyttelijät ovat kauttaaltaan mainioita, mutta muilta osin Victory on vaatimaton elokuva aikansa eläneine opetuksineen. Mukana menossa sekä Lon Chaney että Wallace Beery.
Jean Renoir: Yöperhonen (La Chienne)
Renoirin huikea näkemys vaatimattoman konttoristin ajautumisesta kauniin prostituoidun pauloihin ja sitä kautta lopulta myös pohjalle. ”Ainutlaatuinen sekoitus farssia ja tragediaa, rikosdraamaa ja brechtiläistä vieraannuttamista. Se on yhtä aikaa karrikoiden etäännytetty ja kipeästi koskettava.” (Antti Alanen).
Matti Ijäs: Kaikella rakkaudella
Aikuismainen ja persoonallinen rakkauselokuva, josta puuttuu kokonaan suomalaisille elokuville tuttu farssimaisuus ja ala-arvoinen huumori. Ijäs kuljettaa pohjoiseen sijoittuvaa tarinaansa rauhallisen varmaoloisesti ja onnistuu luomaan kaikista keskeisistä hahmoista uskottavia ja helposti lähestyttäviä. Tyylikäs kokonaisuus.
Oliver Stone: JFK – avoin tapaus (JFK)
Faktaa ja fiktiota tehokkaasti pyörittelevä elokuva John F. Kennedyn salamurhasta. Jim Garrisonin kirjaan ja tutkimuksiin perustuva JFK - avoin tapaus nostaa esille liudan kysymyksiä, jotka saavat itse kunkin ajattelemaan presidentin murhan toteuttamista ja tarkoitusperiä aivan eri näkökantilta kuin mitä koulussa on opetettu (ainakin vielä 1980-luvulla). Kevin Costnerin esittämän lakimiehen loppupuheenvuoro keikkuu vaarallisen lähellä siirappisuutta, mutta Stone onnistuu lopulta viemään tarinansa kuivin jaloin loppuun asti. Ohjaajansa paras teos, järkäle, jota ihastellaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti