Taru sormusten herrasta

J. R. R. Tolkienin vuonna 1954 loppuun saattamaa Taru sormusten herrasta -trilogiaa pidetään 1900-luvun suosituimpana ja luetuimpana kirjana heti Raamatun jälkeen. Ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa hahmoteltu ja paljon myöhemmin romaaniksi muuntunut tarina houkuttelee jatkuvasti uusia lukijoita pariinsa ja syystäkin trilogiaa voi pitää fantasiagenren suurena yksinäisenä. Itse en koe kiinnostusta kirjalliseen versioon, mutta sen pohjalta tehtyjä elokuvia katselen kyllä mielelläni.

Uusiseelantilainen Peter Jackson oli haaveillut Tolkienin eepoksen filmaamisesta jo vuosien ajan, mutta pitkään näytti siltä, että mielikuvituksellisen Keski-Maan siirtäminen valkokankaalle näytelmäelokuvan keinoin olisi mahdotonta toteuttaa. Toisaalta, alkuperäistekstin nimiin vannovat fanaatikot ovat todennäköisesti sitä mieltä, ettei mikään elokuva voisi tehdä tarpeeksi kunniaa Tolkienin näkemyksille ja keksinnöille, joten sellaista ei olisi ollut tarpeenkaan tehdä (Ralph Baksin vuonna 1978 ohjaama animaatio on sen verran pienen piirin teos, että sen olemassaolo on helppo unohtaa). Jackson ei antanut kuitenkaan periksi ja lopulta hänen onnistui löytää sekä rahoitus että työryhmä elokuvaa varten. Tästä oli tosin vielä pitkä matka lopulliseen trilogiaan, joka huipentui Kuninkaan paluun (The Lord of the Rings. The Return of the King) saadessa ensi-iltansa joulukuussa 2003.

Taru sormusten herrasta alkaa D. W. Griffithin Suvaitsemattomuuden (Intolerance, 1916) tavoin pienenä purona, haarautuen sitten koskiksi, jotka laskevat lopulta valtamereen, jonka taivaanrannan taa haltioidenkin purret lopulta katoavat. Keski-Maan Konnussa asustelevan iäkkään Bilbo Reppulin syntymäpäiväjuhlilta alkava seikkailu johdattaa sankarijoukon paholaismaista Sauronia ja tämän armeijaa vastaan. Jännittävänä retkenä alkanut valtasormuksen tuhoaminen johtaa tilanteeseen, jossa on kyseessä koko Keski-Maan kohtalo.

Elokuvateattereissa kahdeksaan tuntiin supistettu, mutta ohjaajan virallisina versioina lähes kymmentuntinen sormustrilogia on suurta seikkailuelokuvaa heti ensimmäistä ruuduista lähtien (itse pidän pitkiä versioita huomattavasti parempina ja toimivampina vaihtoehtoina). Se iskeytyy niin syvälle ja voimalla aiheeseensa, että tämän jälkeen kenenkään ei ole helppoa siirtää Keski-Maan tarinaa valkokankaalle. Vaikka taistelut ja muut suuret joukkokohtaukset ovat runsaasti esillä, on Jacksonilla taitoa luoda myös rauhallisempia tuokioita ja antaa todelliset kasvot kertomuksen sankareille, sormuksen ritareille, jotka taistelevat henkeään uhaten ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Tässäkin kohtaa tulee mieleen Griffith: sormustrilogiassa ei ole niin suurta kahakkaa, etteikö Jackson pystyisi poimimaan massojen keskeltä yhtä ainoaa henkilöä ja nostaa hänet hetkeksi esille aivan kuin kyseessä olisi kohtauksen kannalta tärkeä tekijä. Hahmot ovat jatkuvasti katsojan lähellä, joten siksi niiden kohtaloista on helppo välittää.

Jackson hallitsee työryhmineen myös erikoistehosteet, pienoismallit ja muut kommervenkit: pitkälti tietokoneella luotu avausjakso massiivisine taisteluineen on tehostetaidetta parhaimmillaan. Toisin kuin efektejään jatkuvasti esille tuova, mutta elokuvanteon kosketuksen kadottanut George Lucas, Jackson tietää, kuinka ne valjastetaan vain ja ainoastaan elokuvaa palveleviksi (tämän taidon tosin Jacksonkin tuntuu kadottaneen rymisyttäessään Hobitin tarinaa päättömällä vauhdilla sinne tänne). Olipa kyseessä sitten verinen ja väkivaltainen kahakka Sarumanin örkkien kanssa, sormuksen ritarien pako Morian kaivoksista tai tavallinen arkipäivä kiireettömässä Konnussa, kaikessa on nähtävissä ennemminkin minimalismi kuin liioittelevaisuus. Tietokoneella luoduista hirviöistä upein on varjoista noussut Balrog, enkä voi vähätellä Andy Serkisin mallintamaa Klonkkuakaan, vaikka en kyseisestä hahmosta liiemmin pidäkään. Elokuvan komein jakso on puolestaan Enttien viimeinen marssi, tietokoneella luotua illuusiota sekin.

Alkuperäistarinalle omistautuneet katsojat voivat huoletta kinastella käsikirjoittajaryhmän ratkaisuista, itse miellän kokonaisuuden tältäkin osin varsin onnistuneeksi. Tarinan rytmitys on pitkälti kunnossa, Tolkienin mielikuvituksellinen maailma vilisee toinen toistaan kiinnostavampia hahmoja, jokainen kokonaisuuden kannalta keskeinen henkilö saa kosolti esilläoloaikaa ja tulee näin katsojalle tutuksi. Hahmot eivät ole yksioikoisen tyypiteltyjä, vaan tarinan edetessä yhdestä jos toisestakin paljastuu piirteitä, jotka yllättävät niin hyvässä kuin pahassa. Tarinan opetus, jonka mukaan suuria saavutuksia voidaan saada aikaan vasta sitten, kun jokainen meistä on valmis toimimaan yhteisen edun hyväksi, ei tunnu lainkaan teennäiseltä, vaan kaksi maailmansotaa kokeneen, jo iäkkään miehen viisaalta opetukselta.

Suurta moitittavaa trilogiassa ei ole ennen kuin vasta viimeisessä osassa. Kun ensimmäiset kaksi jaksoa esittelevät elokuvan moitteettomasti mallinnetun maailman, sen kiehtovimmat hirviöt ja muut luomukset sekä Helmin syvänteen taistelun ja luovat kohtaus kohtaukselta suuren seikkailun henkeä, on sanomattakin selvää, että päätösosaan on vaikea keksiä mitään uutta ja kiinnostavaa. Itselleni viimeinen osa on trilogian selkeästi heikoin lenkki, sillä vaikka Frodon ja Samin matka jatkuukin kohti Tuomiovuorta ja sormuksen tuhoamista, jää lähes neljätuntisesta Kuninkaan paluusta mieleen ensisijaisesti vain sotiminen ja muu rymistely. En myöskään pidä turhan pitkäksi venytetystä, sormuksen lopullisesta tuhoamisjaksosta, jossa Klonkku tekee vielä kaikkensa estääkseen ystävysten aikeet. Pidän epäonnistuneina myös liian usein käytettyjä ”Frodon ja Samin puolesta” -hengennostatuksia, joten trilogian viimeisestä osasta jää kerta kerralta yhä karvaampi jälkimaku. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi aivan katselukelvoton – ei suinkaan, mutta kahta aiempaa osaa selkeästi heikompi kuitenkin.

Roolitus on kaikin puolin kohdillaan. Elokuviin ei valittu suuren suuria tähtiä, mikä on loppujen lopuksi vain hyvä asia: nyt katsojan on helpompi seurata hahmoa kuin näyttelijää. Lopputulos on todella onnistunut – joidenkin tapauksessa ehkä liiankin – sillä esimerkiksi Elijah Woodia on todella vaikea mieltää tänä päivänä mihinkään muuhun kuin Frodo Reppulin rooliin. Oikeastaan kaikki muut ovat onnistuneet jo aikapäiviä sitten luomaan nahkansa uudelleen ja heidän tapauksessaan Taru sormusten herrasta -trilogia on vain työ muiden suurten teosten joukossa. Woodin puolustukseksi on tosin sanottava, ettei reaktio ole mitenkään ainutkertainen, en usko nimittäin näkeväni Daniel Radcliffeakaan minään muuna kuin Harry Potterina.

Peter Jacksonin elokuvatrilogia nousi alkuvaikeuksien jälkeen elokuvahistorian suurten menestyjien joukkoon. Se voitti kaiken kaikkiaan 17 Oscar-pystiä, valtavasti kaikenlaisia muitakin palkintoja ja keräsi massiivisesta budjetistaan huolimatta voittoakin satoja miljoonia dollareita. Onko trilogia lopulta kaiken tämän väärti, on tietysti jokaisen itsensä päätettävissä, mutta varmaa on ainakin se, että seuraavalla Sormustrilogian filmauksesta haaveilevalla on pirunmoinen vuori kiivettävänään, jos hän aikoo Jacksonin mammutin edes jollain tavalla syrjäyttää.

THE LORD OF THE RINGS: THE FELLOWSHIP OF THE RING (2001) - THE TWO TOWERS (2002) - THE RETURN OF THE KING (2003), Yhdysvallat/Uusi-Seelanti/Saksa
Tuotanto: New Line Cinema, Wignut Films, Lord Zweite Productions Deutschland, Lord Dritte Productions Deutschland Filmproduktion Tuottajat: Barrie Osborne, Peter Jackson, Frances Walsh, Tim Sanders Ohjaus: Peter Jackson Käsikirjoitus: Frances Walsh, Peter Jackson, Philippa Boyens, Stephen Sinclair (J. R. R. Tolkienin romaanista) Kuvaus: Andrew Lesnie Kuvalliset tehosteet: Jim Rygiel, Joe Letteri, Randall William Cook, Mark Stetson Digitaaliset tehosteet: Weta Digital FX Pienoismallit: Alex Funke Veistokset: Sam Genet, Brigitte Wuest Lavastus: Grant Major, Joe Bleakley, Robin Outterside, Phil Ivey, Mark Robins, Dan Hennah, Alan Lee Leikkaus: Jamie Selkirk, John Gilbert Maskeeraus: Peter Owen, Peter King Musiikki: Howard Shore Puvustus: Ngila Dickson, Richard Taylor Äänitys: David Farmer, Ethan van der Ryn
Näyttelijät: Elijah Wood (Frodo Reppuli), Ian McKellen (Gandalf), Viggo Mortensen (Aragorn), Liv Tyler (Arwen), Sean Astin (Sam), Billy Boyd (Pippin), Dominic Monaghan (Merry), Orlando Bloom (Legolas), John Rhys-Davies (Gimli), Christopher Lee (Saruman), Hugo Weaving (Elrond), Sean Bean (Boromir), Ian Holm (Bilbo Reppuli), Cate Blanchett (Galadriel), Miranda Otto (Eowyn), Brad Dourif (Grima), Karl Urban (Eomer), Andy Serkis (Klonkku), Bernard Hill (kuningas Theoden), David Wenham (Faramir)