Riivaajat

Leo Tolstoin mukaan ihminen luulee onnen olevan toiveiden täyttymistä ja jotain tällaista ylimaallista etsivät myös Gino (Massimo Girotti) ja Giovanna (Clara Calamai) heittäytyessään intohimoiseen suhteeseen valtatien varrella sijaitsevan ruokapaikan takahuoneessa. Se ei ole heille kuitenkaan tarpeeksi, vaan he päättävät raivata Giovannan iäkkään, lihavan ja likaisen aviomiehen Giuseppen (Juan De Landa) syrjään. Maailmassa on kuitenkin ani harvoin täydellistä rikosta ja jopa yöllisellä syrjätiellä lavastettu onnettomuus voi saada silminnäkijöitä.

Yksi elokuvaharrastuksen hauskimmista puolista on kaikenlaisten listojen laatiminen, kuten vaikkapa parhaiden esikoisohjausten vertaileminen. Citizen Kanen (1941) ystävät viheltävät pelin jo tässä kohdassa poikki, onhan Orson Wellesin maailmankuulu debyytti äänestetty lukuisia kertoja kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi ihan kaikki ohjaustyöt mukaan lukien. Mielipiteitä on monia ja useiden katsojien mielestä italialaisen elokuvan suurmiehen, Luchino Viscontin esikoisteos Riivaajat (Ossessione, 1943) on mestariteos siinä missä Kanekin.

Jean Renoirin apulaisena työskennellyt Visconti oli työstänyt työryhmänsä kanssa useamman hyllytetyksi tulleen käsikirjoituksen, kun he päättivät filmata amerikkalaisen James M. Cainin rikosromaanin The Postman Always Rings Twice (suom. Vahinko kello kaulassa). Kirja oli siirretty valkokankaalle jo kertaalleen Ranskassa, mutta italialaiset ymmärsivät aiheen yleismaailmallisuuden ja ryhtyivät työhön. Lopputulos on vaikuttava ja Viscontin versio selättääkin Tay Garnettin kolme vuotta myöhemmin ohjaaman tyylitellyn amerikkalaisversion niukasti, mutta varmasti. Yhdysvalloissa Viscontin versiota ei nähty aikapäiviin, siitä piti Cain kustantajineen huolen ja niinpä Riivaajien ensi-ilta oli vasta vuonna 1976, vähän ennen kirjailijan kuolemaa.

Riivaajat on kertomus kahdesta maailman kolhimasta ihmisestä. Giovanna on joutunut myymään itseään saadakseen syötävää ja on nyt vihaamansa aviomiehen kotiorjana vailla juuri mitään arvostusta. Gino puolestaan kulkee siellä täällä ja koettaa ansaita lantin henkensä pitimiksi ja yösijan mistä tahansa. Kummankaan tulevaisuus ei näytä valoisalta ja niinpä he uskovat, että yhdessä heillä olisi paremmat mahdollisuudet selvitä, sillä onhan heillä tukenaan kaikkein suurin voima maailmassa: rakkaus. Vai onko? Ehkä rakkaus onkin huijausta ja vain intohimo pitää heidät toisissaan kiinni. Vapauden koittaessa rakkaudesta ei ole rahtuakaan jäljellä ja vähitellen onnikin muuttuu painajaiseksi, kun verkko pariskunnan ympärillä kiristyy.

Harvassa ovat ne elokuvat, jotka iskevät kaunistelemattoman maailmankuvansa vasten kasvoja samanlaisella vimmalla kuin Riivaajat. Mikään ei vaikuta lavastetulta tai keinotekoiselta, vaan Viscontin esikoinen on kuin katsoisi elämää piilokameran kautta. Pölyiset tiet, paahtava aurinko, ruokalan keittiössä leijuva ruuan ja rasvan käry, sänkyjen hikiset lakanat, junanvaunun tunkkainen ja seisova ilma – tällaista iholle tunkeutuvaa, paljasta ja brutaalia maailmaa en muista ihan äskettäin elokuvissa nähneeni. Edes sellaiset kohtaukset, joissa Viscontin kameramiehenä toimineet Aldo Tonti ja Domenico Scala siirtyvät puhtaasta realismista tyyliteltyihin sommitelmiin, eivät vaikuta teennäisiltä.

Maailma on likainen, eivätkä sen henkilöt ole yhtään sen puhtoisempia. Tunne voittaa järjen, intohimo ja onnen etsintä johtaa murhaan, vapaudesta muodostuu vankila, syyllisyys kalvaa joka hetki. Rakastavaiset tietävät, ettei pakotietä ja parempaa tulevaisuutta todellisuudessa ole, mutta valehtelevat toisilleen muuta yrittäen saada edes hitusen siitä, mitä olivat alun perin etsimässä. Näyttelijät sukeltavat näiden hahmojen sieluun vakuuttavasti ja elävät samaa maailmaa kuin hekin tavalla, jonka uskoisin ihastuttavan jokaista elokuvan nähnyttä. Tässä elokuvassa ei ole heikkoa lenkkiä.

OSSESSIONE, 1943 Italia
Tuotanto: Industrie Cinematografiche Italiane (ICI) Tuottaja: Luchino Visconti Ohjaus: Luchino Visconti Käsikirjoitus: Mario Alicata, Gianni Puccini, Giuseppe de Santis, Luchino Visconti (James M. Cainin romaanista) Kuvaus: Aldo Tonti, Domenico Scala Lavastus: Gino Franzi Leikkaus: Mario Serandrei Musiikki: Giuseppe Rosati Puvustus: Maria De Matteis
Näyttelijät: Massimo Girotti (Gino Costa), Clara Caramai (Giovanna Bragana), Juan De Landa (Giuseppe Bragana), Elio Marcuzzo (Lo Spagnolo), Vittorio Duse (etsivä), Dhia Cristiani (Anita)