Seitsemän samuraita

”Jopa karhut laskeutuvat vuorilta, kun niillä on kyllin nälkä.”

Japanilaisen elokuvan tunnetuimman mestarin Akira Kurosawan tunnetuin teos Seitsemän samuraita (Shichinin no samurai, 1954) on kulkenut mukanani koko elokuvaharrastukseni ajan. Muistan ihailleeni sitä suuresti lapsena, vähätelleeni nuorena ja sittemmin ottanut elokuvan uusintakatseluun useammin kuin kerran ikään kuin vakuuttuakseni sen emotionaalisesta ja kuvallisesta voimasta. Samalla Kurosawan mestariteos toimii edelleen hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka reilusti yli kolmetuntisesta elokuvasta puristetaan paketti, joka ei missään vaiheessa tylsistytä katsojaa.

Elokuvan tapahtumien pääpaino on pienessä ja köyhässä vuoristokylässä, josta on tullut Japanin sisällissodan seurauksena syntyneiden rosvojoukkojen säännöllisten ryöstöretkien kohde. Nuoret maanviljelijät haluaisivat nousta kapinaan rosvoja vastaan, kun taas iäkkäämpi väestö on jo antanut ryöväreille periksi. Lopulta kyläläiset kysyvät neuvoa ryhmän vanhimmalta jäseneltä, jonka mukaan ainoa toimiva ratkaisu on palkata joukko samuraita kylän turvaksi. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi, sillä kyläläisillä ei ole tarjota palkkioksi kuin ruokaa, mutta lopulta he onnistuvat pestaamaan samuraijoukon avukseen.

Seitsemän samuraita on perinpohjainen elokuva. Realismiin pyrkinyt Kurosawa ei ota missään vaiheessa ylimääräisiä askeleita tarinan kuljettamisen suhteen, vaan tapahtumat kulkevat omalla vahvalla painollaan eteenpäin. Tunti on kulunut, ennen kuin samurairyhmä on edes lähellekään koossa. Kaksi tuntia vierähtää, eikä rosvojoukkoa ole nähty kuin alkujaksossa. Tällainen rauhallisuus saattaisi kääntyä elokuvaa vastaan, mutta Kurosawa pakottaa katsojan antautumaan tarinalle, tapahtumille ja hahmoille muutenkin kuin pintapuolisesti. Jokainen keskeinen hahmo, olipa kyseessä samurai tai kyläläinen, tulee näin katsojalle tutuksi aivan pienintäkin piirtoa myöten. Heistä paljastuu uusia puolia tarinan edetessä ja lopulta katsoja huomaa, etteivät kaikki suinkaan ole sitä, mitä ovat uskotelleet olevansa. Seitsemästä samuraista ei ole kovinkaan pitkä hyppäys Sergio Leonen upeaan Huuliharppukostajaan (C’era una volta il West, 1968). Mukaan ujutettu huumori keventää sopivasti tiivistunnelmaista tarinaa, joka ajautuu vääjäämättä kohti väkivaltaista loppuhuipentumaansa.

Reilun kahden tunnin jälkeen väkivalta pääsee valloilleen, kun ratsain saapuva rosvojoukko hyökkää kylään. Taloja poltetaan, eikä ketään säästetä verenvuodatuksessa, josta puuttuu kaikki myöhempien sotaelokuvien tyylittely ja kuvallinen kauneus. Vesisade piiskaa kylän raitin mutavelliksi, jonka keskellä käydään periksiantamatonta kamppailua kylän ja sen asukkaiden tulevaisuudesta. Samuraiden viisas johtaja Kambei (loistavasti rooliin sopiva Takashi Shimura) johtaa suuren strategin tavoin joukkoaan kohti voittoa, joka on saavutettavissa vain verellä ja kuolemalla. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Kurosawa lyö vielä kaiken kaaoksen ja tappamisen jälkeen yhden ässän pöytään: kun kuolleet on haudattu, elämä muuttuu nopeasti takaisin normaaliksi ja samuraiden suurtyö painuu unohduksiin noustakseen esille korkeintaan legendoissa ja tarinoissa. Kuva henkensä menettäneiden samuraiden hautakummusta on huomattavasti alakuloisempi kuin John Sturgesin hienon lännenversion Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960) onnellisempi lopetus.

”Seitsemän samuraita osoittaa mitä voidaan saavuttaa, kun ihmiset unohtavat eroavaisuutensa, ja se on tarpeeksi rehellinen osoittaakseen, että heidän uhrauksensa usein tapahtuvat turhan takia.” (Joseph L. Anderson & Donald Richie: Kolme japanilaista ohjaajaa).

SHICHININ NO SAMURAI, 1954 Japani
Tuotanto: Toho. Tuottaja: Shojiro Motoki. Ohjaus: Akira Kurosawa. Käsikirjoitus: Shinobu Hashimoto, Hideo Oguni, Akira Kurosawa. Kuvaus: Asakazu Nakai. Lavastus: So Matsuyama. Musiikki: Fumio Hayasaka.
Näyttelijät: Takashi Shimura (Kambei), Toshiro Mifune (Kikuchiyo), Yoshio Inaba (Gorobei), Seiji Miyaguchi (Kyuzo), Minoru Chiaki (Heihachi), Daisuke Kato (Shichiroji), Ko Kimura (Katsushiro), Kamatari Fujiwara (Manzo), Kuninori Kodo (Gisaku), Bokuzen Hidari (Yohei).