Gancen yli viisituntinen, mahtava mykkäelokuvaeepos on elokuvakerrontaa parhaimmillaan. Gance valjasti työryhmänsä kokeilemaan kameralla kaikkea vähänkään mahdollista: kamera syöksyy keskelle vallankumouksen hulluutta, humaltuu nuoren kenraalin isänmaallisesta hurmiosta ja todistaa jälkipolville ylväästi, kuinka Napoleon johdattaa ryysyläismäisen, mutta johtajaansa pelottomasti seuraavan armeijan Italian valloittajaksi kolmelle valkokankaalle heijastetussa triptyykissä, joka suorastaan räjähtää katsojan silmien eteen. Vastaavasti Gancella oli silmää myös hiljaisuudelle ja hiljaisuudelle.
Robert Aldrich: Filmin kulissien takana (The Big Knife)
Todella mustanpuhuva kuvaus filmikaupungista, jossa elokuvamoguli yrittää kiristää tähteään tämän rattijuopumuksella ja sivullisen kuolemalla. Jack Palance ja Rod Steiger loistavat keskeisissä miesosissa.
Robert Aldrich: Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (What Ever Happened to Baby Jane?)
Bette Davis ja Joan Crawford loistavat niin ikään filmikaupunkiin sijoittuvassa, kauhua hipovassa draamassa, jossa sisartaan vihaava Baby Jane Hudson (Davis) pitää rampautunutta sisartaan (Crawford) tiukasti pihdeissään ja tekee tämän elämän helvetilliseksi päivä toisensa jälkeen. Koko komeus silataan mustaakin mustemmalla, paikka paikoin lähes ällöttäväksi äityvällä huumorilla.
Cristian Mungiu: Valmistujaiset (Bacalauereat)
Nuorella Elizalla on kaikki kohdallaan ja muutto ulkomaille enää muutaman päivän päässä. Koulumatkalla hän on tulla raiskatuksi ja yhtäkkiä maailma romahtaa silmissä. Isä yrittää piiskata tytärtään viimeisiin tentteihin, jotta tämä ei hukkaisi loistavaa mahdollisuutta jättää kaikki taakseen, mutta mikään ei tunnu onnistuvan. Hieno elokuva risteilee menneiden tapojen ja nykyisten vaatimusten keskellä, mutta kärsii hienoisesta ylipituudesta.
Alfred Santell: Isänmaaton mies (The Patent Leather Kid)
King Vidorin Suuren paraatin (1925) teemoja ja tyyliä mukaileva sotadraama kertoo rintamalle lähtevästä nyrkkeilysankarista. Sodan hulluutta kuvataan hienosti ja rintamakohtaukset vetävät vertoja aikakautensa parhaille elokuville – siksi onkin erittäin harmillista, että viimeinen minuutti lähestulkoon vesittää koko komeuden.
Herbert Brenon: Trikolorin sankarit (Beau Geste)
Pitkänä takaumana kerrottu tarina kolmesta englantilaisnuorukaisesta, joita syytetään tätinsä hallussa olevan arvokkaan safiirin varastamisesta. Pojat karkaavat syytökset niskassaan maailmalle vain palatakseen yhteen Saharaan matkaavassa muukalaislegioonassa. Runsaasti kehuja kerännyt elokuva ei innostanut minua, sillä seikkailusta puuttuivat kohokohdat, hahmoista tarttumapinta ja taistelukohtauksista intensiteetti.
Raoul Walsh: Kilpakosijat (What Price Glory?)
Menestyneen teatterinäytelmän pohjalta syntynyt sotaelokuva on lajityyppinsä aatelia. Mahtavasti toteutetut sotajaksot vuorottelevat idyllisten, paikoin lähes hartaiden rintaman taakse sijoittuvien kohtausten kanssa, joissa pientä lohtua sodan armottomuuteen tuovat onnen hetket paikallisten neitosten kanssa tai kaipuuta välittävät kirjeet kotipuolesta. Peittoaa John Fordin tekemän uusintafilmatisoinnin mennen tullen.
Haifaa Al-Mansour: Vihreä polkupyörä (Wadjda)
Nuori saudityttö haluaa saada kaupassa näkemänsä vihreän polkupyörän ja todistaa ystävälleen, että tytöt voivat oppia pyöräilemään siinä missä pojatkin. Hän osallistuu vaativaan kilpailuun ja voittaa sen, mutta huomaa katkerasti, ettei totuuden puhuminen suinkaan aina kannata. Sympaattinen, paikoin tosin synkkiäkin sävyjä saava kertomus tyttöjen ja naisten asemasta muslimivaltiossa. Waad Mohammed on pääosassa ensiluokkainen.
Mauritz Stiller: Thomas Graalin paras filmi (Thomas Graals bästa film)
Maailman laiskimmaksi elokuvanäytelmien kirjoittajaksi sanottu Thomas Graal alkaa työstää käsikirjoitusta nuoren miehen ja kauniin naisen suhteesta hahmoinaan hän itse ja hänen irtisanoutunut sihteerinsä. Hienostunut ja lennokas komedia, jossa Stillerin elokuvallinen ilmaisutaito loistaa kirkkaana taitavasti sommiteltujen juonenkäänteiden lomassa.
Mauritz Stiller: Thomas Graalin parhaat lapset (Thomas Graals bästa barn)
Edellisessä elokuvassa kihloihin menneet Thomas ja Bessie astelevat nyt alttarille. Unelmaliitosta muodostuu kuitenkin painajainen, sillä ongelmat alkavat jo hääpäivänä, kun vastanaineet eivät pääse yhteisymmärrykseen tulevan lapsensa sukupuolesta. Taitavasti rytmitetty, loistavasti näytelty ja oikealla tavalla humoristinen komedia on säilyttänyt tehonsa meidän päiviimme asti.
Erich Schönfelder: Oliveran härkä (Der Stier von Olivera)
Tosielämän silloinen aviopari Jannings ja Ralph varastavat shown näytelmään ja siitä tehtyyn oopperaan perustuvassa melodraamassa, jossa Napoleonin armeijassa palveleva kenraali Guillaume saa tehtäväkseen laittaa tuhoisia iskuja tekevät espanjalaiskapinalliset kuriin. Komeasti tuotettu elokuva on toteutukseltaan staattinen ja juonenkäänteiltään turhankin tavallinen, mutta Janningsin näyttelemistä on ilo katsoa.
Victor Sjöström: Suotorpan tyttö (Tösen från Stormyrtorpet)
Ensimmäinen koskaan filmattu Selma Lagerlöfin tarina kertoo aviottoman lapsen synnyttäneen Helgan ja talollisen komean pojan Gudmundin rakkaudeksi syventyvästä ystävyydestä. Sjöström pettyi lopputulokseen, joskin aiheetta, sillä Taalainmaalla kuvatut komeat maaseutuotokset ja pieteetillä luodut juhlakohtaukset toimivat suunnannäyttäjinä monille myöhemmille aihepiirin tulkinnoille.
D. W. Griffith: Kahden veljen rakkaus (Drums of Love)
Ikuisena romantikkona muistetun Griffithin yritys siirtää Francesca da Riminin ja hänen rakastajansa Paolo Malatestan kielletty rakkaustarina valkokankaalle on puiseva ja pitkäveteinen, sillä Griffith ei saa eloa sen enempää tarinaan kuin hahmoihinkaan.
Lois Weber: Hypocrites
Teatraalinen, ihmisten välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä alleviivaava teos, jonka mukaan totuuden kertominen on mahdotonta, sillä ihmiskunta ei ole valmis sen vastaanottamiseen.
Victor Sjöström: Sendomirin luostari (Klostret i Sendomir)
Synkkä ja surumielinen tarina rakastavasta aviomiehestä, häntä pettävästä vaimosta ja tämän rakastajasta. Vaikka toteutus on etenkin sisäkohtausten osalta hyvin teatterimainen, kehittyy tarina Sjöströmin käsittelyssä tukahdutettujen tunteiden ja valheiden näyttämöksi, jossa suuren linnan kapeat käytävät, lukuisat salaovet ja varjoisat pihat kätkevät sopimattomia haluja ja salaisuuksia.
Fritz Lang: Kamppailevia sydämiä (Kämpfende Herzen. Vier um die Frau)
Vaimonsa uskollisuutta epäilevä, hämäriin jalokivikauppoihin sekaantunut liikemies Yquem päättää ottaa selvää mitä hänen avioliitossaan oikein tapahtuu. Lang kuljettaa tarinaa sulavasti eteenpäin ja lataa lähikuviin voimaa, mutta lopun juonenkäänteiden teennäisyys verottaa kokonaisuutta melkoisesti.
Ritwik Ghatak: Meghe dhaga tara (engl. The Cloud-Capped Star)
Synkkä ja surumielinen kertomus pakolaistytöstä, joka tekee ympäripyöreitä päiviä elättääkseen vanhempansa ja veljensä, mutta joka painuu unohduksiin välittömästi kuolemansa jälkeen. Vaikuttavasti kuvattu elokuva pohtii elämisen, työnteon ja vastuun mielekkyyttä tavalla, joka toivottavasti saa jokaisen elokuvan nähneen miettimään omien arvojensa tärkeysjärjestystä.
Alain Resnais: Yö ja usva (Nuit et brouillard)
Resnaisin hyytävän kaunis keskitysleiridokumentti.
John Brahm: Hot Rods – seikkailijat (Hot Rods to Hell)
Elokuva, jonka nimi antaa odottaa paljon, mutta turhaan. Liikenneonnettomuudessa loukkaantunut mies muuttaa perheensä kanssa syrjäseudulle motellinpitäjäksi, mutta joutuu paikallisten nuorukaisten terrorin kohteeksi. Laimea elokuva jopa 1960-luvun mittapuulla, eikä tästä jää muutenkaan mitään konkreettista mieleen.
Allen Holubar: The Heart of Humanity
Amerikkalaisten sotapropagandaelokuvien pahamaineisimpiin edustajiin lukeutuva The Heart of Humanity muistetaan parhaiten kohtauksesta, jossa Erich von Stroheimin esittämä saksalaisupseeri heittää pienen lapsen ulos ikkunasta päästäkseen raiskaamaan Punaisen ristin sairaanhoitajaa. Ohjaaja Holubarin kanssa naimisissa ollut Dorothy Phillips tekee roolissaan vakuuttavaa työtä ja etenkin raiskauskohtauksen intensiivisyys jää pitkäksi aikaa katsojan mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti