Kolmepäiväinen luontoelokuvafestivaali on erittäin viehättävä tapahtuma. Itse olen ollut siitä tietoinen jo muutaman vuoden ajan, mutta elokuun kiireet ovat estäneet joka vuosi osallistumisen. Tänä vuonna päätin mennä vaimoni kanssa lauantaiksi paikalle ja ihastuin savonlinnalaisten meininkiin niin, että ensi vuonna sille täytynee varata koko viikonloppu.
Savonlinnan luontoelokuvafestivaalin tekijät ovat rakentaneet elokuvien ympärille koko joukon tapahtumia, jotka houkuttelevat kävijöitä ympäri Suomea. Näytösten välillä voi piipahtaa festarisaunassa, ihailla taidenäyttelyä, rentoutua joogaamalla, tavata kansainvälisiä vieraita tai vaikka osallistua suositulle Norpparisteilylle. Festivaali-infoa on runsaasti saatavilla kaikkialta, eikä vierailijan todellakaan tarvitse miettiä sormi suussa, missä mitäkin järjestetään - nelikymmenpäinen talkoolaisryhmä tietää kuinka vieraista pidetään hyvää huolta. Tähän kun vielä lisätään Savonlinnan viehättävyys nimenomaan kesäkaupunkina ja tämän vuoden säät, saadaan lopputulos, joka toimii joka osa-alueella.
Ohjelmisto oli tänäkin vuonna laadukas ja kattava sisältäen yli 30 lyhyttä ja pitkää elokuvaa luonnosta ja ympäristöstä. Näistä meidän ohjelmistoomme valikoitui kolme: kiinalainen animaatio Big Fish & Begonia (2016), puolalaisen Agnieszka Hollandin näytelmäelokuva Jäljet (Pokot, 2017) ja Andreas Pichlerin työstämä saksalais-italialainen dokumentti The Milk System (2017). Kaksi ensimmäistä elokuvaa esitettiin elokuvateatteri Killassa ja viimeinen kävelymatkan päässä olevassa Riihisaaren museossa.
Big Fish & Begonia kertoo meren alla olevasta rinnakkaismaailmasta, jonka 16 vuotta täyttäneet nuoret lähtevät delfiineiksi muuntuneina viikoksi ihmisten maailmaan katsomaan, kuinka he hoitavat luontoa ja etenkin kaikkea meriin liittyvää. Tarinan keskipisteessä on nuori neito Chun, joka takertuu viimeisenä päivänään suureen verkkoon ja on jo lähellä menettää henkensä, kunnes rannikolla asuva nuorukainen pelastaa hänen henkensä. Valitettavasti nuorukainen itse hukkuu ja Chunin tehtäväksi jää yrittää palauttaa hänet elävänä ihmisten keskuuteen. Tästä ei seuraa kuitenkaan kuin katastrofi, sillä luonnon lakeja ei pidä käydä muuttelemaan. Taiturimainen animaatio muistuttaa monilta osin studio Ghiblin teoksia, mutta on kuitenkin riittävän omaperäinen ja kekseliäs ollakseen pelkkä kopio. Erityisesti tausta on maalattu mestarillisesti. Kokonaisuus on aavistuksen verran liian pitkä, mutta ei kuitenkaan merkittävästi.
Agnieszka Holland on pitkän linjan puolalaisveteraani, jonka ensimmäinen ohjaustyö on vuodelta 1970. Viime vuosina hän on tehnyt enimmäkseen tv-töitä, mutta siinä sivussa on syntynyt myös varsin erikoinen ja omaperäinen luontoelokuva Jäljet. Tarinan päähenkilönä on koiriensa kanssa Puolan maaseudulla asusteleva Janina Duszejko (Agnieszka Mandat-Grabka), joka käy vimmaiseen taisteluun alueella harjoitettavaa salametsästystä vastaan. Duszejko ei saa korruptoituneilta viranomaisilta apua, jolloin näyttää siltä, että eläimet asettuvat suojelijansa puolelle raivaten tieltään salametsästäjän toisensa jälkeen. Tilanne hämmästyttää kaikkia, mutta Duszejkon puheet eläinten osuudesta murhiin kaikuvat kuuroille korville. Näppärät juonenkäänteet ja kaunis luontokuvaus pitävät katsojan otteessaan, vaikkakin kokonaisuutta olisi sopinut hieman tiivistää. Mukaan liitetyt kirkkojaksot alleviivaavat tehokkaasti menneen maailman otetta nykypäivästäkin.
Viimeiseksi ja kenties odotetuimmaksi elokuvaksi jäi dokumentti The Milk System, joka kertoi koruttomasti eurooppalaisen maitobisneksen tilan: kuinka EU:n tarkoituksena on lobata suuryrityksiä ja mahdollistaa niiden maailmanvalloitus, vaikka se samalla tuhoaa muiden maanosien työllisyyttä ja aiheuttaa köyhyyttä ja nälänhätää, joiden seurauksena ihmisvirrat valuvat ensin suurkaupunkeihin ja sitä kautta myös Eurooppaan. Tanskalaiset maitotilalliset toteavat olevansa jatkuvassa velkakierteessä ja etteivät pystyisi tekemään mitään ilman saamiaan tukia, saksalainen perinnetila ansaitsee puolestaan enemmän lietteestä tekemällään sähköllä kuin maidolla, jonka tuottajahinnat ovat surkeat. Härät ovat pelkkää ylimääräistä jätettä, joista eroon pääseminen on vaikeaa. Järjettömän kokoiset utareet omaavien lehmien ainoana tehtävänä on puolestaan maidon tuottaminen ja jopa yli 20-vuotiaaksi elävän eläimen elinkaari päättyykin usein jo neljän vuoden jälkeen, jolloin se ei ole enää omistajalleen riittävän hyödyllinen. Ympäristötuhot ovat laajat ja peruuttamattomat, mutta mitä siitä, kunhan raha vain virtaa parhaissa asemissa olevien tileille. The Milk System on elokuva, jolle soisi runsaasti näkyvyyttä, enkä pistäisi pahakseni, vaikka se liitettäisiin osaksi koulujen opetusta.
Näihin alakuloisiin tunnelmiin oli hyvä päättää ensivierailu Savonlinnan luontoelokuvafestivaalilla. Se ei jää kuitenkaan viimeiseksi, pikemminkin tästä voi katsoa uuden perinteen alkavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti