sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Katsotut elokuvat: elokuu 2018

Donald Crisp: Ensimmäinen rakkaus (Young April, 1926)
Vaatimaton rakkaustarina, jossa amerikkalainen orpotyttö saa kuulla olevansa upporikas herttuatar. Hänen tulee ensi töikseen matkustaa Belgravian kuningaskuntaan, jossa on jo valmiiksi suunniteltu hääjuhlat paikallisen kruununperijän kanssa. Bessie Love ja Joseph Schildkraut ovat näyttävä parivaljakko, mutta epäuskottavuuksillakin on rajansa.

Josef von Sternberg: Amerikkalainen murhenäytelmä (An American Tragedy, 1931)
Theodore Dreiserin samannimiseen romaaniin perustuva puiseva filmatisointi, joka keskittyy aivan liikaa viimeiseen oikeudenkäyntijaksoon jättäen sitä edeltävät tapahtumat liian vähäiselle huomiolle. Tekninen toteutus on välttävää ja ainakin dvd:n äänenlaatu sanalla sanoen surkea.

Ingmar Bergman: Persona – Naisen naamio (Persona, 1966)
Menestynyt naisnäyttelijä lopettaa yhtäkkiä puhumisen ja muuttaa eristetylle saarelle sairaanhoitajansa kanssa. Erittäin intensiivinen elokuva ei päästä katsojaa helpolla, vaan pistää tämän tarkkailemaan kaikkea valkokankaalla näkyvää ja kuuluvaa: siksi Persona ei olekaan yhden katselukerran elokuva. Näyttelijät ovat erinomaisia, kuten Bergmanin teoksissa yleensäkin.

Raoul Walsh: Kilpakosijat (What Price Glory, 1926)
Kertomus kahdesta samoja naisia jahtaavasta upseerista ensimmäisen maailmansodan melskeissä. Tinkimättömästi toteutetut sotajaksot vuorottelevat idyllisten, paikoin lähes hartaiden rintaman taakse sijoittuvien kohtausten kanssa, joissa pientä lohtua sodan armottomuuteen tuovat onnen hetket paikallisten neitosten kanssa tai kaipuuta välittävät kirjeet kotipuolesta. Vaikka elokuvan romanssiviritelmät ovatkin tavanomaisia, eikä railakas huumorikaan toimi aina parhaalla mahdollisella tavalla, on Kilpakosijat silti mykän amerikkalaisen sotaelokuvan aatelia.

Spike Lee: BlacKkKlansman (2018)
Tositapahtumiin pohjautuva elokuva mustaihoisesta poliisista, joka soluttautuu Klu Klux Klaniin. Huumorin toimivuuden kanssa on vähän niin ja näin, minkä lisäksi ohjaaja alleviivaa agendaansa paikoin liiaksi, mutta BlacKkKlansman on silti kokonaisuutena toimiva ja napakka elokuva, jonka parissa on helppo viihtyä reilu pari tuntia. Jasper Pääkkösen roolisuoritusta ei ole turhaan kehuttu.

Liang Xuan & Zhang Chun: Big Fish & Begonia (2016)
Kertomus meren alla olevasta rinnakkaismaailmasta, jonka 16 vuotta täyttäneet nuoret lähtevät delfiineiksi muuntuneina viikoksi ihmisten maailmaan katsomaan, kuinka he hoitavat luontoa ja etenkin kaikkea meriin liittyvää. Tarinan keskipisteessä on nuori neito Chun, joka takertuu viimeisenä päivänään suureen verkkoon ja on jo lähellä menettää henkensä, kunnes rannikolla asuva nuorukainen pelastaa hänen henkensä. Valitettavasti nuorukainen itse hukkuu ja Chunin tehtäväksi jää yrittää palauttaa hänet elävänä ihmisten keskuuteen. Tästä ei seuraa kuitenkaan kuin katastrofi, sillä luonnon lakeja ei pidä käydä muuttelemaan. Taiturimainen animaatio muistuttaa monilta osin studio Ghiblin teoksia, mutta on kuitenkin riittävän omaperäinen ja kekseliäs ollakseen pelkkä kopio. Erityisesti taustat on maalattu mestarillisesti. Kokonaisuus on aavistuksen verran liian pitkä, mutta ei kuitenkaan merkittävästi.


Agnieszka Holland: Jäljet (Pokot, 2017)
Koiriensa kanssa Puolan maaseudulla asusteleva Janina Duszejko (Agnieszka Mandat-Grabka) käy vimmaiseen taisteluun alueella harjoitettavaa salametsästystä vastaan. Duszejko ei saa korruptoituneilta viranomaisilta apua, jolloin näyttää siltä, että eläimet asettuvat suojelijansa puolelle raivaten tieltään salametsästäjän toisensa jälkeen. Tilanne hämmästyttää kaikkia, mutta Duszejkon puheet eläinten osuudesta murhiin kaikuvat kuuroille korville. Näppärät juonenkäänteet ja kaunis luontokuvaus pitävät katsojan otteessaan, vaikkakin kokonaisuutta olisi sopinut hieman tiivistää. Mukaan liitetyt kirkkojaksot alleviivaavat tehokkaasti menneen maailman otetta nykypäivästäkin.

Andreas Pichler: The Milk System (2017)
The Milk System kertoo koruttomasti eurooppalaisen maitobisneksen tilan: kuinka EU:n tarkoituksena on lobata suuryrityksiä ja mahdollistaa niiden maailmanvalloitus, vaikka se samalla tuhoaa muiden maanosien työllisyyttä ja aiheuttaa köyhyyttä ja nälänhätää, joiden seurauksena ihmisvirrat valuvat ensin suurkaupunkeihin ja sitä kautta myös Eurooppaan. Tanskalaiset maitotilalliset toteavat olevansa jatkuvassa velkakierteessä ja etteivät pystyisi tekemään mitään ilman saamiaan tukia, saksalainen perinnetila ansaitsee puolestaan enemmän lietteestä tekemällään sähköllä kuin maidolla, jonka tuottajahinnat ovat surkeat. Härät ovat pelkkää ylimääräistä jätettä, joista eroon pääseminen on vaikeaa. Järjettömän kokoiset utareet omaavien lehmien ainoana tehtävänä on puolestaan maidon tuottaminen ja jopa yli 20-vuotiaaksi elävän eläimen elinkaari päättyykin usein jo neljän vuoden jälkeen, jolloin se ei ole enää omistajalleen riittävän hyödyllinen. Ympäristötuhot ovat laajat ja peruuttamattomat, mutta mitä siitä, kunhan raha vain virtaa parhaissa asemissa olevien tileille.

Charles Chaplin: Kultakuume (The Gold Rush, 1925)
Alaskan kultaryntäykseen sijoittuva komediaklassikko ja nimenomaan mykkäversiona.

Clarence Brown: Himo (Flesh and the Devil, 1926)
Bonnin mykkäelokuvajuhlien satoa. Greta Garbon läpimurtoelokuva Hollywoodissa ja lähtölaukaus hänen ja John Gilbertin koko maailmaa puhuttaneelle romanssille. Amerikkalaista studiofantasiaa ja rakkauselokuvaa parhaimmillaan, valitettavasti vain olin liian väsynyt seuratakseni elokuvaa täysipainoisesti. Carl von Haartman vilahtaa parissa kuvassa.

Heinosuke Gosho: Izu no odoriko (engl. The Dancing Girl of Izu, 1933)
Bonnissa katsottu nuoren tanssijatytön ja opintonsa keskeyttäneen tokiolaispojan kesäinen romanssi, joka päättyy onnettomasti jälkimmäisen ymmärtäessä kiertävän taiteilijaryhmän elämäntyylin mahdottomuuden ja päättäessä palata koulun penkille. Nobel-kirjailija Yasunari Kawabatan romaaniin perustuva elokuva alkaa lupaavasti, harhailee keskiosan ja lähtee uudelleen käyntiin viime metreillä. Epäonnistuminen on yllättävää, sillä elokuvassa on paljon hyvää: pääosakaksikko on erinomainen, Japanin maaseutu ja sen pienet kylät aidon oloisine ihmisineen ovat kauniita katsella ja rakkaustarinassakin olisi potentiaalia vaikka mihin. Tunne on kuitenkin olematonta, joten romanssi ei puhkea missään vaiheessa kukkaan.

Fred Niblo: Ben-Hur (Ben-Hur: A Tale of the Christ, 1925)
Elokuva, joka toisinaan toimii loistavasti ja toisinaan ei juuri ollenkaan – kaikki on siis kiinni asennoitumisesta ja olosuhteista. Tällä kertaa onnistuttiin, kiitos Günter A. Buchwaldin (piano) ja Frank Bockiuksen (lyömäsoittimet) mahtavan säestyksen. Esitetty versio sisälsi tiettävästi kaikki elokuvaan kuvatut Technicolor-jaksot, yhteensä 12 kappaletta. Viimeinen ja samalla hienoin Bonnissa näkemäni ja kokemani mykkäelokuva.

Tobe Hooper: Salem’s Lot – kauhujen kaupunki (Salem’s Lot, 1979)
Vetelä tv-sarjafilmatisointi Stephen Kingin komeasta romaanista.

Irvin V. Willat: Behind the Door (1919)
Jämäkkä kertomus saksalaissukuisesta amerikkalaismiehestä, joka kostaa vaimonsa kuoleman julmimmalla mahdollisella tavalla.

Thomas H. Ince: Civilization (1916)
Pasifistista sanomaa pursuava sotakuva, jossa hienosti tuotetut rintamajaksot vuorottelevat lattean Kristus-symboliikan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti