Räväkkä ja räävitön slapstick-farssi, jossa amerikkalainen vakooja soluttautuu naiseksi pukeutuneena saksalaisten sotajohdon päämajaan ja saa sen täydellisesti sekaisin.
D. W. Griffith: Isn’t Life Wonderful? (1924)
Griffithin viimeinen suurelokuva on melodramaattinen kertomus puolalaisista maahanmuuttajista sodan jälkeisessä Berliinissä. Painopiste on hieman liiaksi romantiikassa, mutta köyhyys ja kurjuus välittyvät silti erinomaisesti.
Aleksandr Dovženko: Arsenal (1929)
Kaikkien aikojen parhaisiin elokuviin lukeutuva kuvaus maailmansodasta ja Venäjän sisällissotaan johtavista jälkimainingeista.
William A. Wellman: Siivet (Wings, 1927)
Ensimmäinen parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saanut teos kertoo kahdesta amerikkalaisnuorukaisesta, jotka värväytyvät ilmavoimiin. Balettimaiset, kertakaikkisen tyylikkäät taistelujaksot vuorottelevat laimean romantiikan kanssa ja vaikka tehosteet ja kameratyöskentely ovatkin ensiluokkaisia, ei Siivet kuulu kuitenkaan suosikkielokuvieni joukkoon.
Teuvo Puro: Kihlaus (1922)
Suomalaisen mykkäelokuvan suuriin teoksiin lukeutuvan, Aleksis Kiven näytelmään perustuvan Kihlauksen kantaesitys nähtiin Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla. Hyvävauhtinen, sopivan humoristinen ja loistavien näyttelijäsuoritusten siivittämää elokuvaa säesti Trio Mutual, jonka musiikki tuki tapahtumia vahvasti ja oivaltavasti. Elokuvaa ennen nähtiin Manu Kerolan tuore amatöörituotanto Harrbådan neito (2018), joka oli tunnelmallinen ja miellyttävä kummitustarina.
King Vidor: Suuri paraati (The Big Parade, 1925)
Amerikkalaisten sotaelokuvien edelläkävijä, kertomus kolmesta tavallisesta nuorukaisesta, jotka lähtevät suurelle sotaretkelle Ranskaan. Kaksi ja puoli tuntia hurahtaa tämän mestariteoksen parissa kuin siivillä.
Martin Scorsese: Lentäjä (The Aviator, 2004)
Howard Hughesin elämästä ja intohimoista kertova biopic on näyttävä ja huolella tehty kurkistus eksentrisen miljonäärin elämään. Leonardo DiCaprio tulkitsee Hughesia vahvasti, mutta vähintään yhtä vakuuttavia ovat Kate Beckinsale Ava Gardnerina ja Cate Blanchett Katharine Hepburnina. Leffaintoilijana tunnettu Scorsese käyttää runsaasti Hollywoodin historiaan viittaavia anekdootteja, jotka värittävät mukavasti kerrontaa. Mahtava elokuva, jolle pieni televisioruutu ei tee oikeutta.
Malcolm St. Clair: The Show-Off (1926)
Erittäin suosittuun Broadway-näytelmään pohjautuva elokuva rautatieyhtiön toimistossa työskentelevästä suunpieksäjästä, joka saa ensin morsiamensa perheen pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin, mutta onnistuu luovimaan heidät kuiville saaden puhuttua lankomiehelleen kymmenien tuhansien arvoiset kaupat tämän keksinnöstä. The Show-Off tasapainoilee komedian ja draaman välissä tietämättä oikein kumpaan puoleen kallistua, mutta väliäkö sillä, kun tarina kulkee kepeästi eteenpäin. Mukana menossa on myös Louise Brooks.
Erkki Karu: Suvinen satu (1925)
Karun ”kirottu elokuva” tavallista pidempänä versiona.
Karl Fager: Rautakylän vanha parooni (1923)
Zacharias Topeliuksen pienoisromaaniin pohjautuva kertomus vanhan herraskartanon isännästä, jonka nuoruuden ilkeät teot paljastuvat talvisen myrsky-yön hiljaisina tunteina. Suomi-Filmin lavastajamestari Carl Fager tekee ainoassa ohjaustyössään vakuuttavaa jälkeä ja luo viihdyttävän elokuvan, joka lopun hienoisesta herpaantumisestaan huolimatta lukeutuu maamme mykkäelokuvatuotantojen joukossa kärkipäähän.
Allan Dwan: Miesten moraali (Manhandled, 1924)
Ernst Lubitschin ja Cecil B. DeMillen avioliittokomedioiden veroinen teos osoittaa, ettei mikään ole tässä maailmassa ilmaista, eivät ainakaan rikkaiden poikamiesten suosionosoitukset. Gloria Swanson loistaa pääroolissa, mutta kokonaisuuden kannalta on valitettavaa, ettei tarinan yksikään mieshahmo ole muistamisen arvoinen.
John Ford: Hell Bent (1918)
Fordin varhainen ohjaustyö kertoo pakomatkallaan pieneen kyläpahaseen päätyvästä näppäräsormisesta korttihuijarista, joka rakastuu paikalliseen tyttöön, pelastaa tämän lainsuojattomien kynsistä ja valloittaa lopulta hänen sydämensä. Runolliset maisemakuvat vuorottelevat tyylitellyn realismin ja sähäkän toiminnan kanssa ja vaikka lopputulos onkin epätasainen, on Hell Bent elokuvahistorialliselta arvoltaan todella merkittävä teos.
James Cameron: Terminator – tuhoaja (The Terminator, 1984)
Edelleenkin viihdyttävä ja komean näköinen tieteistoimintaelokuva, jossa tulevaisuudesta 1980-luvun Los Angelesiin matkustaneet viholliset ottavat toisistaan mittaa tarkoituksenaan joko pelastaa (Michael Biehn) tai tappaa (Arnold Schwarzenegger) muuan nuori nainen, jolla tulee olemaan keskeinen osa tulevaisuutta ajatellen. Jatko-osa on kenties vieläkin parempi, mutta sen jälkeiset elokuvat kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Erich Waschneck: Punainen raja (Brennende Grenze, 1926)
Maailmansodan jälkimaininkeihin sijoittuva ihmissuhdedraama, jossa Saksan ja Puolan rajan lähellä partioiva puolalainen sotilasryhmä asettuu taloksi rikkaan saksalaislesken kartanoon. Osaavat näyttelijät eivät pelasta hengetöntä tarinaa.
Gregory La Cava: Naisten vallassa (Womanhandled, 1925)
Richard Dixin esittämä new yorkilainen poikamies lähtee kauas länteen tarkoituksenaan ammentaa maskuliinisuutta oikeiden cowboyden elämästä. Valitettavasti sivistys on ulottanut lonkeronsa kaikkialle, eikä villiä rajaseutua ole ollut enää aikoihin. Naisten vallassa naureskelee paitsi ihmisten romantiikan kaipuulle, myös vanhoille lännenelokuville ja niiden epäuskottaville kuvastoille. Juoni on sinänsä yllätyksetön, mutta löytää onnistuneesti hauskuutta tilannekomiikasta ja Billin epätoivoisista yrityksistä uskotella tyttöystävälleen maaseutuelämän olevan yhtä primitiivistä ja jännittävää kuin ennenkin.
Sergei Eisenstein: Iivana Julma I-II (Ivan Groznyj I-II, 1944 & 1946)
Eisensteinin viimeiseksi jäänyt elokuva on moniulotteinen ja mahtavasti toteutettu hallitsijakuvaus Venäjän historian merkkimiehestä.
Teuvo Puro: Meren kasvojen edessä (1926)
Hieno ja jännittävä, rivakasti kulkeva ja yliluonnollisia elementtejä perinteisempään ihmissuhdedraamaan sekoittava saaristoelokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti