Pelin säännöt

”Pelin säännöt ei ole spektaakkeli, se on Mozartia.” Marcel Dalio

Elokuvan historiassa on muutamia sellaisia teoksia, jotka kuuluvat sen verran tukevasti taiteenalan epäviralliseen kaanoniin, että jo pelkästään niistä kirjoittaminen on vaikeaa. Ne on vuosien saatossa paitsi analysoitu puhki, myös käännelty ja väännelty joka suuntaan niin, että niistä on mahdotonta löytää mitään uutta. Siitä huolimatta ne voivat olla suurelle yleisölle hyvinkin tuntemattomia teoksia, koska niitä ei juuri esitetä televisiossa eikä niitä ole saatavilla lähivuokraamoista.

1920-luvun puolessa välissä elokuvauransa aloittanut Jean Renoir kohosi täydelliseen mestaruuteen äänielokuvan myötä. 1930-luku olikin Renoirille menestystä alusta loppuun: Yöperhonen (La Chienne, 1931), Boudu eli miten välttyä hukkumasta (Boudu sauvé des eaux, 1932), Virta (Partie de campagne, 1936), Suuri illuusio (La Grande illusion, 1937) sekä Ihmispeto (La Bête humaine, 1938) vain muutama kehuttu elokuva mainitakseni. Renoirin huikea vuosikymmen päättyi Pelin sääntöihin (La Règle du jeu, 1939), ohjaajan omaan käsikirjoitukseen perustuvaan elokuvaan, joka on vakiinnuttanut paikkansa Sight & Soundin kriitikkoäänestysten kärkiviisikossa vuodesta 1962 lähtien ollen tänä vuonna neljäs.

Pelin säännöt alkaa lentokentältä. Nuori André Jurieu (Roland Toutain) rikkoo kaikki ennätykset lentäessään Atlantin yli alle vuorokaudessa. Kun häneltä kysytään tunnelmia, hän kertoo tehneensä urotyönsä erään naisen (Nora Grégor) vuoksi. Naisen, joka ei kuitenkaan ole paikalla häntä onnittelemassa. Andrén onneksi hänen ystävänsä Octave (Renoir itse) saa järjestetyksi hänet metsästysretkelle, josta huolehtii hänen rikas ihastuksensa miehineen (Marcel Dalio). Retki maaseudulle tulee ratkaisemaan monen tapahtumaan osallistuvan ihmissuhdekoukerot, sillä ryhmän jäsenten välillä kuplii enemmän suhteita ja salaisuuksia kuin kukaan pystyisi etukäteen kuvittelemaan.

Pelin sääntöjen saama ylistys on oikeutettua, sillä kyseessä on todella hieno elokuva. Sisällöltään se on erinomaisesti yhteen sulautettua ihmissuhdedraamaa, screwballkomediaa, rakkauselokuvaa, avioliittokomediaa, farssia ja musikaaliakin. Traaginen loppuhuipentuma, jossa viattomimmat saavat kärsiä eniten, on taidolla rakennettu. Hahmokatraan laajuus ja henkilöiden luonnollisuus – Renoir antoi näyttelijöille mahdollisuuden improvisointiin – vain lisäävät kokonaisuuden rikkautta entisestään. Dialogi on nautinnollista ja napakkaa ja näyttelijät laadukkaita. Myös tekniseltä toteutukseltaan Pelin säännöt on komea teos, tosin mikäpä Renoirin teos ei olisi.

Monia suurten kirjailijoiden teoksia aiemmin ohjannut Renoir halusi luoda Pelin säännöistä aikalaiskuvauksen, joka osoittaisi, kuinka mädäntynyttä ihmisten välinen kanssakäyminen saattoi olla. Renoirin tarkkuusammunnan kohteena oli yläluokka tyhjäntoimittajineen ja lopputulos onkin vaikuttava. Todelliset tunteet ovat harvassa eikä ihmissuhteilla tunnu olevan mitään väliä. Ihmissuhdeverkostoa levitetään joka suuntaan omaa etua tavoitellen ja kaikki perustuu valheelle pelissä, jossa ei tosiasiassa ole sääntöjä lainkaan. Toisinaan tuntuu siltä, että Renoirin kuvaaman henkisesti aution maailman meno jatkuu nykypäivänäkin.

Pelin säännöt ei ole elokuvana helpoimmasta päästä. Siinä on niin paljon henkilöitä, dialogia ja ihmissuhdekoukeroita, että kaiken sulattaminen yhdellä kertaa voi olla ylitsepääsemätön tehtävä. Elokuvalle kannattaakin antaa aikaa, sillä siten Pelin sääntöjen laajuuden, ajattomuuden ja tarkkanäköisyyden pystyy kunnolla hahmottamaan. Itse kritisoin ainoastaan brutaalin metsästysretken toteutusta, sen kun olisi voinut tehdä tyylikkäämminkin.

Kuten monien suurten klassikoiden tapauksissa tuntuu käyneen, sai Pelin säännötkin todella huonon vastaanoton. Sitä moukaroitiin kritiikillä monelta suunnalta, jonka seurauksena Renoir jopa suunnitteli jättävänsä elokuvien teon sikseen. Renoir leikkasi elokuvansa jopa tiiviimpään muotoonkin, mutta sellaisenakaan Pelin säännöt ei saavuttanut aikalaiskriitikoiden suosiota. Vasta 1950-luvulla elokuva palautettiin alkuperäiseen asuunsa ja varsin pian se alkoi saada ansaitsemaansa arvostusta osakseen. Tänä päivänä sen arvo modernin elokuvan virstanpylväänä on kiistaton.

LA RÈGLE DU JEU, 1939 Ranska
Tuotanto: La Nouvelle Édition Francaise Tuottaja: Claude Renoir Ohjaus: Jean Renoir Käsikirjoitus: Jean Renoir, Carl Koch Kuvaus: Jean-Paul Alphen, Jean Bachelet, Jacques Lemare, Alan Renoir Lavastus: Max Douy, Eugène Lourié Leikkaus: Marthe Huguet, Marguerite Houllé-Renoir Maskeeraus: Ralph Musiikki: Joseph Kosma Puvustus: Chanel Äänitys: de Bretagne
Näyttelijät: Nora Grégor (Christine de La Chesnaye), Paulette Dubost (Lisette, hänen sisäkkönsä), Mila Parély (Geneviève de Marrast), Odette Talazac (rouva de la Plante), Claire Gérard (rouva de la Bruyère), Anne Mayen (Jackie), Marcel Dalio (Robert de la Chesnaye), Julien Carette (Marceau), Roland Toutain (André Jurieux), Jean Renoir (Octave), Gaston Modot (Schumacher), Pierre Magnier (kenraali)