Charles Laughton: Räsynukke (The Night of the Hunter)
Robert Mitchumin esittämä mielipuoli saarnamies saa tietää leskirouvan lasten rahakätköstä ja yrittää kaikin keinoin saada rahat itselleen. Visuaalisesti huikean ja tarinaltaan raamatullisen elokuvan kruunaavat hienot näyttelijäsuoritukset, etenkin Mitchum ja Lillian Gish ovat hurjassa vireessä.
Samuel Fuller: Park Row
Kaunistelematon kuvaus sanomalehtimaailmasta, jossa pommit räjähtelevät ja reporttereista tehdään selvää hinnasta tinkimättä – pääasia on, että oma sanomalehti myy paremmin kuin naapurin aviisi.
David Cronenberg: Videodrome – tuhon ase (Videodrome)
James Woodsin näyttelemä kaapelikanavan ohjelmapäällikkö eksyy yhä rankemman materiaalin maailmaan yrittäessään tuottaa kanavalleen ohjelmaa. Huikeita tehosteita ja näkemyksen lohduttomuutta yhdistettynä Woodsin vahvaan roolisuoritukseen. Tätä elokuvaa ei suotta pidetä klassikkona.
David Cronenberg: Cosmopolis
Millaista on elämä limusiinin takapenkiltä katsottuna, kun normaali maailma on jotain jonka kanssa ei tarvitse olla tekemisissä? Robert Pattinsonin näyttelemän miljonäärinuorukaisen elämä ei ole ainakaan niin kadehdittavaa, kuin mitä voisi etukäteen kuvitella. Näennäisen pienimuotoinen draama, joka antaa kuitenkin runsaasti ajattelemisen aihetta.
Roy Ward Baker: Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember)
Englantilaisten näkemys Titanicin haaksirikosta perustuu Walter Lordin suosittuun kirjaan. Paikoin kömpelö, mutta ehkä hieman yllättäen täysin vailla turhaa melodraamaa, johon sortuvat useimmat Titanic-filmatisoinnit. Tällä kertaa laiva on pääosassa, kuten pitääkin.
Jack Arnold: Tarantula
Valtava jättiläishämähäkki terrorisoi Arizonaa b-luokan kauhistelussa, jossa mukana myös Clint Eastwood.
Jakov Protazanov: Patarouva (Pikovaja dama)
Alexander Pushkinin novellista tehty mestarillinen elokuvasovitus, jonka tähtenä nähdään Ivan Mozzhuhin. Kaikin puolin vahvempi kuin muutamaa vuotta aikaisemmin tehty sovitus.
Dziga Vertov: Yhdestoista vuosi (Odinnadtsatyi)
Vertovin oodi Neuvostoliitolle ja teollistumiselle.
Julian Schnabel: Perhonen lasikuvussa (Le Scaphandre et le papillon)
Tositapahtumiin perustuva elokuva Ellen päätoimittajasta Jean-Dominique Baubysta, joka sai aivoinfarktin ja joutui loppuelämäkseen sairaalaan. Mies pystyi pitämään yhteyttä maailmaan ainoastaan toista silmää räpäyttämällä, mutta se ei estänyt häntä kuitenkaan sanelemasta tarinaansa kirjaksi. Vahva ja vaikuttava draama, jonka uusintakatseluarvo on kaikesta huolimatta vähäinen.
Steven Spielberg: Lincoln
Spielbergin näkemys orjuuskysymyksestä on yllättävän kiihkoilematon, mutta ehkä myös turhan väritön. Daniel Day-Lewis sai osastaan myöhemmin Oscarin, mutta niin olisivat voineet saada myös Tommy Lee Jones (miessivuosa) ja Sally Field (naispääosa). Kansan sankari on edelleen se kaikkein paras Lincoln-elokuva, mutta kyllä tämänkin voi katsoa useita kertoja.
Josef von Sternberg: Yö satamassa (The Docks of New York)
Sternbergin paras mykkäelokuva kertoo kapakkatytön ja lämmittäjän rakkaustarinan tavalla, joka ei ole turhan siirappinen, mutta silti tunnerikas ja vaikuttava. George Bancroft, Betty Compson ja Olga Baclanova tekevät loistoroolit, mutta ei sovi unohtaa Mitchell Lewista ja Gustav von Seyffertitziäkään. Yksi mykän elokuvan suurimmista teoksista.
David O. Russell: Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook)
Aggressiivisuudesta ja äkkipikaisuudesta kärsivä Patrizio (Bradley Cooper) pääsee mielisairaalasta kotihoitoon, mutta elämä vanhoissa ympyröissä on kaikkea muuta kuin helppoa. Erään ystävänsä luona hän tutustuu niin ikään epätasapainoiseen Tiffanyyn (Jennifer Lawrence), jolta hän pyytää apua lämmittääkseen välejä entiseen vaimoonsa Nikkiin (Brea Bee). Perusmukava elokuva, mutta katselunautinnon pilasivat takarivin häiriköt ja pari teinityttöä, joilla oli pariinkin otteeseen kiire pois salista.
Amy Heckerling: Kuumat kinkut (Fast Times at Ridgemont High)
Keskivertoa parempi yliopistokomedia, jossa mukana melkoinen määrä tulevilta vuosilta tuttuja näyttelijöitä.
E. A. Dupont: Moulin Rouge
Dupontin mykkäelokuva on lähes Varieteen tasoinen, teknisesti yhtä vaikuttava mutta näyttelijät eivät pysty aivan samaan kuin Jannings ja kumppanit. Kunnollista versiota odotellessa.
George Roy Hill: Puhallus (The Sting)
Robert Redford ja Paul Newman rakentavat nerokkaan ansan uhkapeliä harrastavalle pankkiirille (Robert Shaw). Loppu on huikea ja kokonaisuus kestää monta katselukertaa. Newman nousee roolissaan eniten esiin, mutta myös muut ovat loistavia.
Rouben Mamoulian: Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Todennäköisesti se kaikkein kuuluisin versio usein filmatusta aiheesta epäonnistuu vain Hyden maskin osalta: kuka kumma on päättänyt murhamiehen olevan apinan näköinen? Kamera liikkuu kuin mykkäelokuvissa konsanaan, eikä varhaisen äänielokuvan ongelmista ole tietoakaan. Fredric March ja Mirian Hopkins tekevät pääosissa rautaiset roolisuoritukset.
P. T. Anderson: Mestari (The Master)
Joaquin Phoenix esittää Freddie Quelliä, toisen maailmansodan veteraania, jonka yksityiselämä muuttuu silkaksi ajelehtimiseksi paikasta ja ihmissuhteesta toiseen. Kun hän tapaa miellyttäväkäytöksisen uskonlahkon johtajan Lancaster Doddin (Philip Seymour Hoffman), hän tuntee ensimmäistä kertaa olevansa tervetullut johonkin. Mutta onko Lancaster Dodd kuitenkaan sellainen henkilö, jota Freddie Quell haluaa ja tarvitsee? Elokuva nostaa esiin enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia ja vaatii vielä katselukerran jos toisenkin.
Terry Gilliam: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (Fear and Loathing in Las Vegas)
Johnny Depp ja Benicio del Toro sekoilevat Las Vegasissa viinan ja aineiden kanssa. Hauskasta ideasta huolimatta lopputulos on pitkäpiimäinen ja melko yhdentekevä, yhden katselukerran elokuva. Mukana menossa myös Tobey Maguire ja Christina Ricci.
David Fincher: Seitsemän (Se7en)
Kevin Spacey esittää Brad Pittin ja Morgan Freemanin esittämien poliisien takaa-ajamaa sarjamurhaajaa, joka listii uhrinsa seitsemän kuolemansynnin perusteella. Kliseisistä lähtökohdista kasvaa toimiva rikostrilleri, jossa on melkoisesti myös kauhua. Loppuhuipentuma on lohduton ja yllättävä, mutta vielä usean katselukerrankin jälkeen tuntuu siltä, että tästä puuttuu jotain. Vielä kun tietäisi mitä.
Matti Kassila: Sininen viikko
Nuori poikamies ja naimisissa oleva nainen viettävät intohimoisen viikon kesäisessä saaressa. Matti Oravisto on nuoren Uken roolissa paikoin turhan teatraalinen ja kankea, Gunvor Sandkvist on hänen vastanäyttelijään huomattavasti luonnollisempi. Suomalaisen elokuvan hienoja teoksia.
David Lean: Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia)
Maailman parhaimpien elokuvien joukkoon lukeutuva Arabian Lawrence on lähes neljätuntinen seikkailumammutti, jossa ei ole kuitenkaan yhtään turhaa hetkeä. Fantastisen komean näköisen aavikkoeepoksen mukana Peter O’Toole, Alec Guinness, Anthony Quinn ja Omar Sharif. Tämän kun näkisi joskus isolta kankaalta…
Joseph Sargent: Tappajahain kosto (Jaws – The Revenge)
Turhaakin turhempi haielokuva, jossa iso valkoinen saapuu Ellen Brodyn perässä Bahamalle. Kaksi toimivaa kohtausta (ensimmäinen uhri, Ellen Brodyn painajainen) on liian vähän puolitoistatuntisessa elokuvassa.
Boris Barnet: Laitakaupunki (Outskirts)
Kehuttu neuvostoliittolaisen äänielokuvan varhainen edustaja kertoo pienen venäläiskylän vaiheista ensimmäisen maailmansodan vuosina. Ei huono, mutta ei mikään maata mullistavakaan, yhden katselukerran filmi.
Robert Bresson: Papin päiväkirja (Journal d’un curé de campagne)
Nuori mies kamppailee terveytensä, uskonvaikeuksiensa ja pienen kylän asukkaiden asenteellisuuden kanssa Bressonin mestariteoksessa, jossa minimalistisuus, rauhallisuus, pohdiskelevuus ja realismi lyövät kättä unohtumattomalla tavalla.
Michael Bay: Transformers
Kotiteatterielokuva, jossa hyvät ja pahat robotit ottavat mittaa toisistaan maan kamaralla.
Toivo Särkkä: Sylvi
Helena Kara ihastuttaa lähtökohdiltaan kiinnostavassa, mutta toteutukseltaan puisevassa Minna Canth -filmatisoinnissa. Muut keskeiset roolit on jaettu Leif Wagerin ja Edvin Laineen kesken, mutta ei heistäkään ole tämän elokuvan pelastajiksi.
Alfred Hitchcock: Downhill
Nuori yliopistosankari saa potkut opinahjostaan, koska hänen väitetään saattaneen eräs nuori nainen raskaaksi. Isä ei usko pojan puolustuspuheita, vaan heittää tämän ulos kodistaan. Keskivertoa parempi Hitchcock-mykkis, etenkin Ivor Novello on vahvassa vireessä.
Marcel Carné: Paratiisin lapset (Les Enfants du Paradis)
Kolmituntinen ranskalaiseepos taiteesta ja rakkaudesta. Neljä miestä rakastavat kaikki samaa naista, joka hylkää heidät yksi toisensa jälkeen. Upeasti lavastettu ja puvustettu, vahvasti kerrottu ja mestarillisesti näytelty elokuva on yksi ranskalaisen elokuvan mahtavimmista saavutuksista. Elokuvan suurin tähti on Arletty, jonka esittämä Garance ”on vapautuneen modernin naisen perikuva ja samalla symboli Ranskan hengestä, jota ei voi koskaan valloittaa” (Antti Alanen). Paratiisin lapset on klassikko isolla K:lla.
Kon Ichikawa: Syksyn tuulet (Sasame-yuki)
Neljä japanilaissisarta yrittää mukautua perinteiden murtumiseen: kuka menee naimisiin, kenen kanssa ja missä järjestyksessä? Kumpi on tärkeämpää, vanhat tavat vai oma tahto? Puhutteleva elokuva, jonka perisyntinä on turha jaarittelu ja jahkailu.
Yasujiro Ozu: Ensimmäinen matka (Tokio monogatari)
Elokuvat ovat aina parhaimmillaan teatterissa, sen sain kokea taas kerran, kun kävin katsomassa tämän mestariteoksen KAVA:n esityssarjassa. Vaikka printti oli heikompi kuin uusille formaateille julkaistut versiot, käännökset vajavaisia ja ääniraita rahiseva, oli lopputulos silti silkkaa taikuutta. Ozun mestariteos ei ole vielä koskaan tuntunut näin voimakkaalta, vaikka olen katsonut sen kotioloissa monen monituista kertaa.
Jacques Audiard: Luihin ja ytimiin (De rouille et d’os)
Nuori, epämääräisistä oloista poikansa kanssa siskonsa helmoihin muuttava mies ja jalkansa onnettomuudessa menettänyt miekkavalaiden kesyttäjä tutustuvat, ihastuvat ja lopulta myös rakastuvat ranskalaisdraamassa, jonka tunneskaala ulottuu laidasta toiseen. Vahvojen näyttelijäsuoritusten elokuva on paitsi kuvaus miehen ja naisen ajatusmaailmojen erilaisuudesta, myös toimiva kasvutarina, jossa molempien on annettava ja otettava haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi.
Mario Bava: Paholaisen naamio (La maschera del demonio)
Bavan upea goottilaiskauhistelu kertoo keskiajalla tuhotusta noidasta ja hänen apulaisestaan, jotka onnettoman sattuman kautta päätyvät takaisin maailmaan. Tarina on visuaalisen tykityksen rinnalla toissijainen, mitään näin kaunista en muista kauhuelokuvien saralla nähneeni.
Alfred Hitchcock: Pelastusvene (Lifeboat)
Tiivis, yhteen ainoaan pelastusveneeseen sijoittuva draama, jossa jokainen on tarpeen tullen valmis unohtamaan periaatteensa ja vakaumuksensa, mikäli tarvetta tälle ilmenee.
Jevgeni Bauer: Harhakuvia (Grezy)
Hullu melodraama, jossa vaimonsa menettänyt mies poimii kadulta uuden naisystävän ja alkaa muokata tästä vaimonsa kaltaista. Vertigon edelläkävijä, ei kuitenkaan aivan parasta Baueria.
Jevgeni Bauer: Elämä elämästä (Zhizn za zhizn)
Kaksi nuorta naista rakastaa samaa miestä, tuhlailevaa prinssiä, joka tuhlaa molempien rahat, mutta saa toisen naisen rakkauden. Loistelias toteutus aina viimeistä piirtoa myöten tekee tästä elokuvasta vahvan kandidaatin Bauerin parhaaksi työksi.
George Loane Tucker: Traffic in Souls
Kertomus naiskaupasta 1910-luvun New Yorkissa. Kiihkoilematon ja vähäeleinen draama, jossa olisi saanut olla hieman enemmän toimintaa. Katsomisen arvoinen kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti