Kahden maailman murjoman nuoren tarina todistaa rakkauden ihmeellistä voimaa. Sen päähenkilöt ovat sodassa rampautunut Oliver Bashforth sekä köyhä ja ruma Laura Pennington, jotka löytävät toisistaan elämänilon ja rakkauden. Maailman ansiottomasti unohtama Richard Barthelmess tekee yhden uransa suurista roolisuorituksista, myös May McAvoy hänen vastanäyttelijänään on suurenmoinen. John S. Robertson pitää kokonaisuuden imelyyksien ulkopuolella, eivätkä vahvat kärjistyksetkään – köyhät ja syrjäytyneet ovat aidompia ja rakastavampia kuin rikkaat – heikennä oleellisesti lopputulosta.
Fritz Lang: Ihmismetsästys (Man Hunt)
Langin tyylikäs jännäri, jossa Hitlerin tähtäimeensä saanut metsästäjä jää natsien vangiksi, mutta onnistuu pakenemaan takaisin kotimaahansa. Natsikätyrit lähtevät hänen peräänsä, jolloin miehen ei auta kuin paeta – brittien hallitus kun on ollut täydellisen tietämätön tämän tekemisistä, eikä näin ollen tarjoa hänelle tukeaan. Tasapainoinen kokonaisuus ei liiemmin horjahtele ja niinpä Ihmismetsästystä voikin suositella kaikille vanhoista jännäreistä pitäville.
Nicholas Ray: Peilin takana (Bigger Than Life)
Hohdon (1980) tavoin ydinperheen turvallisen figuurin, isän, mielen hajoamista vakuuttavasti käsittelevä elokuva, jossa James Masonin esittämä opettaja saa vakavasti sairastuttuaan lääkkeeksi kortisonia. Opettaja jää lääkkeeseen koukkuun ja alkaa terrorisoida perhettään. Lopussa hitusen yli lyövä draama, jonka katsoo mielellään toiseenkin kertaan.
Jack Sholder: 12 Days of Terror – kauhu nousee syvyyksistä (12 Days of Terror)
Yhdysvaltojen itärannikon haihyökkäyksistä kesällä 1916 kertova tosipohjainen elokuva ei ole lähellekään sitä, mitä se voisi olla. Hain hyökkäykset ovat todella halpahintaisia, eikä ajankuvankaan tallentamisessa ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Kertakäyttöviihdettä, jos sitäkään.
Sadao Yamanaka: Ninjo kami fusen (engl. Humanity and Paper Balloons)
1700-luvun elämää ja ihmissuhteita kuvaava, vasta viime vuosina esiin nostettu elokuva. Tapahtumaympäristö on rikollisjengin hallitsema köyhälistökortteli, jossa asuu myös isännätön samurai, ronin. Vaatimattoman elämän kuvaus on hienoa, mutta kokonaisuus on turhan jaaritteleva eivätkä hahmotkaan ole loppujen lopuksi kiinnostavia.
Tobe Hooper: The Funhouse
Neljä nuorukaista päättää jäädä huvipuiston kummitusjunaan yöksi, mikä osoittautuu pahaksi virheeksi. Kummitusjunassa pitää nimittäin majaansa koneenkäyttäjän pahasti epämuodostunut poika, joka sattuu kaiken lisäksi tekemään nuorten silmien edessä murhan. Tästä alkaa kujanjuoksu, sillä nuoret eivät pääse kummitusjunasta ulos, mutta murhaaja kyllä sisään. Vaatimattoman säikyttelyn parasta antia ovat Psykoa (1960) kopioiva suihkukohtaus sekä ”kirves päässä kummitusjuna-ajelu”.
Frank Capra: Vahva mies (The Strong Man)
Harry Langdonin menestynein mykkäelokuva kertoo belgialaisesta sotilaasta, joka saa rintamalle lemmentäyteisiä kirjeitä amerikkalaiselta tytöltä. Kun sota päättyy, sotilas päätyy Yhdysvaltoihin ja päättää etsiä tytön käsiinsä. Capramaista draamaa ja langdonmaista komiikkaa näppärästi yhdistelevä elokuva, joka on saattanut olla Chaplinin mielessä hänen tehdessään Kaupungin valoja (1931).
Roger Spottiswoode: Kauhun kiskot (Terror Train)
Jamie Lee Curtisilla, David Copperfieldillä ja Ben Johnsonilla myyvä, pirun tylsä slasherhölmöily, jossa opiskelijajoukon junamatkalle ilmestyy vuosia aiemmin nolattu, murhanhimoinen nuorukainen. Ei paljasta pintaa, ei verta, ei suolenpätkiä – ei mitään.
John Sturges: Viimeinen juna Gun Hillistä (Last Train from Gun Hill)
Kirk Douglas ja Anthony Quinn ovat vahvassa vedossa lain kirjaimen noudattamista painottavassa länkkärissä, jossa jälkimmäisen poika raiskaa ja tappaa ensin mainitun vaimon. Kun Douglas tulee hakemaan poikaa tuomittavaksi, isä-Quinn haraa vastaan ja entisten ystävysten ei auta kuin ottaa kuudestilaukeava käteen ja katsoa, kumpi selviytyy voittajana.
Monta Bell: Herttakuningas (The King on Main Street)
Pienimuotoinen romanttinen draama, jossa rahavaikeuksiin ajautuneen Molvanian kuningas Sergi IV lähtee Yhdysvaltoihin hankkimaan rahoitusta valtionsa velkoihin. Ongelmaksi muodostuu se, ettei kuningas ole kovinkaan kiinnostunut jäykästä pokkuroinnista ja politikoinnista, vaan hän haluaa tutustua tavallisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa – asiaa edesauttaa muuan kaunis nainen, jolle hän on menettänyt sydämensä. Adolphe Menjou ja Bessie Love sopivat pääosiin mainiosti ja Monte Bellin ohjaus pitää varsin tutunomaisen tarinan verevänä ja raikkaana. Ei tästä klassikoksi ole, mutta miellyttäväksi ajanvietteeksi kylläkin.
Max Linder: Seitsemän vuoden onnettomuus (Seven Years Bad Luck)
Viimeistä poikamiespäiväänsä viettävä Max rikkoo suuren peilinsä ja seuraavan vuorokauden aikana kaikki menee hänen osaltaan niin pieleen kuin vain voi. Ylivertaisen alun jälkeen vitsit alkavat venyä turhan pitkiksi ja kohtausten dynamiikka särkyy. Hauska, mutta voisi olla parempikin.
Ted Wilde: Hiljaa mäissä (Speedy)
Harold Lloydin viimeinen mykkäelokuva summaa hänen suuruudenaikansa: hupailua, romantiikkaa, lloydmaisia optimismin hetkiä ja räväkkävauhtinen loppu, jossa tähti ohjastaa hevosin vedettävää raitiovaunua Manhattanin ruuhkien keskellä. Jazz-ajan henkeä ihastuttavasti toistavassa komediassa on menneen ajan ja tapojen katoamisen myötä myös hieman haikeutta. Baseballikoni Babe Ruth tekee pienen cameon.
Oliver Stone: Wall Street – rahan ja vallan katu (Wall Street)
Charlie Sheen on uraansa rahamaailmassa aloitteleva Bud Fox, joka ihailee yli kaiken bisnesmestari Gordon Gekkoa (Michael Douglas) ja haluaa tulla tämän kaltaiseksi. Bisnes vaatii kuitenkin muutakin kuin tilannetajua: se vaatii tunteettomuutta ja häikäilemättömyyttä, jotka eivät lopulta ole Budin omimpia ominaisuuksia. Hivenen hidastempoinen, eikä niin syvälle rahamaailman saloihin tunkeutuva draama kuin millaiseksi tämän olin mieltänyt.
Hugh Hudson: Tulivaunut (Chariots of Fire)
Kertomus kahdesta brittijuoksijasta, jotka valmistautuvat Pariisin olympialaisiin vuonna 1924. Ajankuva on hienosti mallinnettu, hahmot ovat persoonallisia ja Vangeliksen musiikki soi hienosti, mutta jotain jää silti uupumaan. Voitti aikoinaan kahdeksan Oscar-palkintoa, osan varmasti aiheesta.
Bob Clark: Musta joulu (Black Christmas)
Murhamies tunkeutuu joulupyhiksi opiskelijatyttöjen asuntolaan ja alkaa päästää heitä yksi kerrallaan päiviltä tylsässä slasherissa, jossa ei näytetä edes paljasta pintaa. Erikoista tarinassa on se, etteivät kaikki ”synnintekijät” saa murhaajalta palkkiotaan, kuten kymmenissä myöhemmissä teoksissa.
Andrei Tarkovski: Uhri (Offret)
Neuvostomestarin viimeinen elokuva, Ruotsissa kuvattu Uhri on filosofinen ja viipyilevä kertomus syntymäpäiväänsä viettävän Alexanderin elämästä. Pidän Tarkovskin elokuvista noin yleisesti ja Peili (1975) on yksi kaikkien aikojen suosikkejani, mutta tämän elokuvan kohdalla meno alkoi puuduttaa jo lähestulkoon alusta. Hypnoottisten kuvien tallentajana toimi Ingmar Bergmanin hovikuvaaja Sven Nykvist.
Alan Crosland: Ilveilijöiden kuningas (The Beloved Rogue)
John Barrymore on kuuluisa ranskalainen runoilija François Villon, joka lyö parhaansa mukaan kapuloita maansa poliittisen johdon rattaisiin – nämä kun suunnittelevat liittoutuvansa maahan saapuneiden burgundilaisten kanssa. Komeasti lavastettu, vauhdikas ja hauskakin, mutta tarinaltaan kovin köykäinen ja lukuisia kertoja nähty elokuva on kertakäyttökamaa. Barrymore on vahvassa vedossa ja Mack Swain ja Slim Summerville säestävät häntä hienosti.
Reginald Barker: The Bargain
William S. Hartin ensimmäinen western kertoo maantierosvo Jim Stokesista, joka haavoittuu pakomatkallaan pahoin ja pelastautuu erään kulkurin mökille. Saatuaan parasta mahdollista hoitoa kulkurilta ja tämän tyttäreltä, hän rakastuu ja päättää jättää rikollisen uransa. Kaikin tavoin tyypillinen Hart-filmi.
Ted Wilde & Co.: Pikkuveli (The Kid Brother)
Harold Lloydin paras elokuva yhdistää Henry Kingin Sukunsa sankarin (1921) ja Hal Roachin The White Sheepin (1924) lloydmaiseen, ratkiriemukkaaseen huumoriin. Tässä elokuvassa ovat kaikki palaset kohdallaan: Walter Lundinin kuvaus on mestarillista, rytmitys tarkkaa, komediajaksot Lloydin parhaimmistoa ja loppuhuipentuma hallitun tunnekylläinen olematta kuitenkaan yliampuva. Jobyna Ralstonin viimeinen rooli Lloydin rinnalla.
Albert Parker: Sherlock Holmes
Tylsä, tylsempi, Sherlock Holmes. John Barrymore esittää mestarietsivää, joka on ottanut elämäntehtäväkseen pirullisen Moriartyn (Gustaf von Seyffertitz) pysäyttämisen. Tässä mykkäelokuvassa ei ole mitään Sir Arthur Conan Doylen tarinoiden hengestä, eikä mitään, miksi se pitäisi yhden katselukerran jälkeen enää muistaa.
Jan Troell: Maastamuuttajat (Utvandrarna)
Vilhelm Mobergin romaaneihin perustuvan suurelokuvan ensimmäinen puolisko kertoo ruotsalaisista vähävaraisista, jotka lähtevät 1850-luvulla kohti uutta maailmaa, Yhdysvaltoja. Elokuva seuraa uskollisesti lähdemateriaaliaan ja hienot näyttelijäsuoritukset viimeistelevät miellyttävän katselukokemuksen.
Jack Conway: Brown Harvardista (Brown of Harvard)
Onko tämä college-elokuva nippu kliseitä vai keksikö se kaikki vastaavissa nykytuotannoissa esiintyvät hahmot ja tapahtumat: huoleton moottoriturpa, jota ei opiskelu juuri haittaa, häntä ihaileva pikkukylän kaveri, kovanaama, suorittaja ja tietysti kaunotar, jota yksi jos toinenkin halajaa. Ei mitään uutta auringon alla.
Miguel Gomes: Tabu
Portugalilaista ”taide-elokuvaa”, joka on saanut paljon kehuja ja lainaa nimensä F. W. Murnaun viimeiseltä teokselta, ei ohiteta olankohautuksella. Mustavalkoinen, kahteen osaan ja prologiin jakautuva teos kertoo epäonnisesta ja kielletystä rakkaustarinasta, joka jättää lähtemättömän jäljen kaikkiin sen osapuoliin. Elokuva lähtee liikkeelle hitaasti, jopa raskaasti, mutta nappaa kuitenkin katsojan sen verran tiukasti mukaansa, ettei tätä tahdo keskenkään jättää.
Jan Troell: Raivaajat (Nybyggarna)
Siirtolaiset ovat päässeet perille ja elämä uudella mantereella voi alkaa. Vaikeuksia, voittoja ja menetyksiä – vuodet kaukana kotipitäjästä ovat kovia, mutta myös palkitsevia. Hienon suurelokuvan jälkimmäinen puolisko on yhtä vakuuttavaa kuin ensimmäinenkin. Max von Sydow, Liv Ullmann, Eddie Axberg, Monika Zetterlund ja Allan Edwall ovat mahtavia tahoillaan ja muutkin vähintään hyviä.
Semih Kaplanoglu: Maito (Süt)
Turkkilaisen Yusufin elämästä kertovan trilogian toinen osa. Teini-ikäinen Yusuf haaveilee runoilijan urasta, mutta joutuu kuitenkin elättämään itsensä torimyyjänä. Minimalistinen ääniraita kuvastaa askeettista elämää ja ympäristön painostavuutta onnistuneesti ja näyttelijät tekevät työnsä varmaotteisesti. Hieno elämän arjesta kertova elokuva, johon olisin kaivannut enemmän särmää joko sen tapahtumiin tai hahmoihin.
Teuvo Tulio: Rikollinen nainen
Hyvin erikoinen tarina, jossa Regina Linnanheimo menettää muistinsa ja järkensä ja joutuu naisvankilaan. Tylsä ja raskassoutuinen melodraama, joka ei saavuta Tulion parhaiden töiden tasoa kuin muutamissa kauhuelokuvamaisissa kohtauksissaan. Sekä tietysti komean kuvauksen osalta, mutta sehän onkin Tulion elokuvien vakiohyveitä.
Harry Langdon: Naistenmies (The Chaser)
Harry käyttäytyy vaimoaan kohtaan ala-arvoisesti ja joutuu asettumaan tämän asemaan kuukauden ajaksi. Hameeseen pukeutuva kotihengetär Harry masentuu ja yrittää riistää hengen itseltään, mutta päättääkin antaa asian olla ja lähtee pelaamaan ystävänsä kanssa golfia. Absurdi komedia, jonka irralliset gagit toimivat paikoin hyvin, paikoin huonosti ja näin lopputulos on harmillisen tasapainoton.
Mack Sennett: Suuri romanssi (Tillie’s Punctured Romance)
Marie Dressler, Charles Chaplin ja Mabel Normand rymistelevät Keystone-komediassa, jossa Chaplinin ja Normandin tavoitteena on putsata Dressler käteisvaroistaan. Aikakautensa tuote, joka hymyilyttää vieläkin.
Sam Taylor: Taivaan tähden (For Heaven’s Sake)
Vauhdikas Harold Lloyd -komedia, jossa miljonääriä esittävä päätähti rakastuu katusaarnaajan tyttäreen ja päättää viedä tämän vihille. Lloyd itse ei pitänyt elokuvasta, mutta kyllä tämä esim. Tohtori Jackin (1922) päihittää.
Gustaf Molander: Poliisi Paavalin pääsiäispamaus (Polis Paulus påskasmäll)
Majakan ja Perävaunun syrjähyppy Ruotsiin on letkeä komedia, jossa kaksikko ottaa kiinni hiihtokeskuksessa majailevat salakuljettajat. Talvista luontoa hyödynnetään hyvin ja poliisikoira Spej viimeistelee mukavan elokuvaelämyksen.
Clarence Badger: Rahat tai henki! (Hands Up!)
Raymond Griffith esittää kekseliästä etelävaltioiden agenttia, joka saa tehtäväkseen kaapata pohjoisen hallussa olevat kultavarat itselleen ja kuljettaa ne omien rajalinjojen taa. Turhan tuntematon komediahelmi, Keatonin Kenraalin (1927) veroinen sisällissotaelokuva.
Charles Chaplin: Nainen Pariisista (Woman of Paris)
Chaplinin tunnetuista elokuvista tuntemattomin kertoo nuoresta Mariesta (Edna Purviance), joka muuttaa pikkukaupungista Pariisiin ja päätyy rikkaan poikamiehen (Adolphe Menjou) rakastajattereksi. Pikkutarkka, hyvien näyttelijäsuoritusten siivittämä draama, jossa on tietysti hivenen myös keventävää komiikkaa.
Charles Chaplin: Kaupungin valot (City Lights)
Elämää suurempi elokuva ja elämää suurempi lopetus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti