Iäkäs prostituoitu rakastuu nuoreen mieheen Asta Nielsenin viimeisessä mykkäelokuvassa. Ulkoasultaan Dirnentragödie on mitä vaikuttavinta saksalaiselokuvaa, mutta draamassaan se häviää Nielsenin ja hänen silloisen aviomiehensä Urban Gadin 1910-luvun teoksille. Nielseniä on silti aina ilo katsoa ja hänen vuokseen tähän elokuvaan useimmat todennäköisesti tutustuvatkin.
Valentin Vaala: Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä
Tauno Palon esittämä Niskavuoren tilan perillinen naitetaan rikkaan tilan tytölle, vaikka hän ennemmin pelehtii piikatytön kanssa. Niskavuoren uusi emäntä ei anna tilanteelle kuitenkaan periksi, vaan asettaa tilan omien tarpeidensa edelle ja laittaa lopulta miehensäkin ruotuun. Pääosakaksikko on ilmiömäinen ja Vaala rakentaa draamaa taidokkaasti. Yksi kotimaisen elokuvan suurista teoksista.
Edwin Carewe: Evangeline
Näyttävä, mutta muilta osin tylsä kertomus nuoresta naisesta, joka menettää sodan vuoksi niin kotinsa, perheensä kuin rakastettunsakin. Pääosan tulkitseva Dolores Del Rio on kaunis, mutta ei se vain riitä.
David M. Hartford: Wapi surmaaja (Back to God’s Country)
Lain pitkää koura pakeneva rikollinen surmaa erämaassa tyttärensä kanssa asuvan miehen, mutta päästää tytön pakosalle. Jonkin ajan kuluttua heidän tiensä kohtaavat uudelleen paikassa, josta vain toinen voi selviytyä elävänä. Toiminta on hyvin rakennettua, lopun takaa-ajokohtaus aidosti jännittävä eikä loppukuvakaan olisi voinut olla toisenlainen.
Dean Semler: Patriootti (The Patriot)
Steven Seagal esittää huippubiologia, joka torjuu luonnon antimien avulla kuolettavaa virusta levittävien terroristien suunnitelmat. Ei niin toiminnantäyteinen kuin parhaat Seagalit, mutta kyllä tämänkin parissa viihtyy – jos siis näistä ylipäätään pitää.
Clarence Brown: Smouldering Fires
Kiihkoton ja aikuismainen - jopa rohkeakin – kertomus nuorempaan mieheen rakastuvasta tehtaanomistajasta, jonka onnen tielle astelee lopulta hänen nuorempi sisarensa. Ohjaajansa hienoja tuntemattomia töitä, joka voisi toteutuksensa puolesta hyvinkin olla muutaman vuosikymmenen nuorempi tapaus.
James Fargo: Murskaaja (The Enforcer)
Harry Callahan (Clint Eastwood) ajaa naispoliisiparinsa (Tyne Daly) kanssa takaa terroristiryhmää. Alcatrazin vankilasaarelle huipentuvaa perusactionia, joka hukkuisi ilman Eastwoodia kaltaistensa loputtomaan suohon.
E. A. Dupont: Varietee (Varieté)
Emil Janningsin esittämä sirkustaiteilija rakastuu kodittomaan naiseen ja hylkää perheensä. Uuden parin onni kukoistaa hetken, kunnes kuvaan astuu nuorempi mies. Teknisesti ennakkoluuloton ja tarinaltaan vetävä, mutta jossain vaiheessa Janningsin näyttelemistyyli tulee tiensä päähän. Ei aivan maineensa ja arvostuksensa veroinen teos, mutta hieno kuitenkin. Nähty Bonnissa.
Charles Chaplin: Chaplinin poika (The Kid)
Alkuperäinen, pitkä versio, joka ei toimi aivan yhtä dynaamisesti kuin Chaplinin 1970-luvulla editoima ja säveltämä mestariteos. Mahtava on toki tämäkin. Nähty Bonnissa.
Jakov Protazanov: Tšiny i ljudi (engl. A Chekhov Almanac)
Anton Tšehovin kolmeen novelliin pohjautuva episodielokuvan ensimmäinen osa kertoo kauniista ja köyhästä tytöstä, joka kipuaa ulkonäkönsä ansiosta yhteiskunnan ylimmille askelmille. Toisessa tarinassa vähäpätöinen virkamies ajautuu tragediaan loukattuaan häntä korkea-arvoisempaa tahoa ja viimeisessä pienen koiran kohtalo on täysin sen varassa, kenen lemmikiksi sitä luullaan. Yhteiskuntaa, sen tapoja, arvoja ja asenteita tarkkaileva teos on Protazanovin mykkäelokuvista parhaimpia: hahmot ovat luontevia, jaksot tiiviitä ja toimivia, kuvat voimakkaita ja kauniita sekä näyttelijät ensiluokkaisia. Tästä elokuvasta on vaikea löytää huomautettavaa. Nähty Bonnissa.
Frank Capra: Nyrkkivalta (The Way of the Strong)
Capran vierailu gansterimaailmassa ei ole kaksinen ja kiinnostanee ainoastaan mykkäelokuvafanaatikkoja ja Capran uraan lähemmin perehtyneitä katsojia. Gangsterit ovat älykääpiöitä ja heidän pomonsa lemmenkipeä sekopää. Toimintaa ei ole juuri nimeksikään, onneksi sentään Mitchell Lewis onnistuu roolissaan. Nähty Bonnissa.
Patrick Hughes: The Expendables 3
Sylvester Stallone on kerännyt taas koko joukon vanhoja actiontähtiä toimintarymistelyyn, jossa ajetaan takaa pahaa asekauppiasta (Mel Gibson). Hölmöä ”viihdettä”, joka ampuu aivan liikaa yli ollakseen edes hauska. Pisteet Wesley Snipesista ja Dolph Lundgrenista, lopputappelusta puolestaan iso miinus.
Maurice Tourneur & Clarence Brown: Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans)
James Fenimore Cooperin klassikkoromaanin uljas filmatisointi, “jossa tyylillinen hienovaraisuus yhdistyy jäntevään kertovaan otteeseen, kuvallinen loisto todelliseen dramaattiseen voimaan” (Peter von Bagh). Juonenkuljetus on ripeää, toimintakohtaukset räväköitä, suuren seikkailun tunnelma koko ajan läsnä ja kadonneen ajan tunnelma piirtyy valkokankaalle hienosti.
Dimitri Buchowetzki: Kuinka kuninkaissa kositaan (The Swan)
Prinssi Albert pakkonaitetaan kauniille prinsessalle, vaikka hän vehtaa ennemmin palvelustyttöjen kanssa. Prinsessankin sydän sykkii toisaalle, joten avioliiton onnistuminen on kaikkea muuta kuin todennäköistä. Paljon hukattua taitoa, paljon hukattuja mahdollisuuksia.
Benjamin Christensen: Seven Footprints to Satan
Suuri kartano on omistettu saatananpalvojille, jotka odottavat mestarinsa saapumista. Kartanon käytävillä kulkee outoja hahmoja, joista erikoisimpina seinästä ilmestyvä kääpiö ja itse Saatanalta karannut gorilla. Christensenin hyvin erikoisia sävyjä saava mysteeri on hauska ja erikoinen lisä Hollywoodin kauhukuvastoon, vaikka aika onkin syönyt pelottavuustehot nollaan – jos niitä on koskaan ollutkaan.
Edward Sloman: Kasakkaruhtinaan panttivanki (Surrender)
Suosittuun teatterinäytelmään perustuva melodraama, joka on sekainen, kerronnaltaan laahaava ja juonenkäänteiltään epäuskottava. Ivan Mozzhuhinin ainoa amerikkalainen tuotanto.
Henry King: Nainen kadulta (The Woman Disputed)
Uusintakatselu. Norma Talmadge esittää viimeisessä mykkäelokuvassaan kahden upseerin rakastamaa naista, joka tuhoaa heidän ystävyytensä. Visuaalisesti rikas, Murnaun ja Borzagen teokset mieleen tuova draama, joka on paitsi tylsä, myös valitettavan raskas. Mukana menossa Carl von Haartman, joka vilahtaa ruudulla parin sekunnin ajan.
Frank Borzage: Secrets
Mary Pickfordin viimeinen mykkäelokuva alkaa töksähdellen, eikä tähtikään tunnu olevan oikein vireessä. Tarinan siirryttyä Kaliforniaan myös Pickford pääsee ”alkujännityksestään” ja kantaa tulevan senaattorin vaimon viitan kauniisti harteillaan. Ei Borzagen ja Norma Talmadgen yhdessä tekemän mykkäversion veroinen, mutta ihan kelpo ajanvietettä kuitenkin.
Cecil B. DeMille: Norsunluukuningas (The Cheat)
Nuori burmalaisliikemies lainaa amerikkalaiselle naisystävälleen rahaa ja otaksuu tämän suostuvan leikkikalukseen. Kieroilua, sadismia ja unohtumaton polttomerkintäkohtaus yhdistettynä DeMillen tyylitietoiseen taiteelliseen toteutukseen tekevät Norsunluukuninkaasta edelleen toimivan elokuvan. Sessue Hayakawa on nuoren liikemiehen roolissa ilmiömäinen.
F. W. Murnau: Suurkaupungin tyttö (City Girl)
Murnaun viimeinen Hollywoodissa tekemä elokuva kertoo tarjoilijattaresta (Mary Duncan), joka muuttaa aviomiehensä (Charles Farrell) luo maalle. Elämä maaseudulla on yllättävän vaikeaa, siitä pitävät huolen kotitilan härskit työntekijät ja vanhoillinen, yrmeä isäntä (David Torrence). Loppu on turhankin sovitteleva, mutta siitä huolimatta Suurkaupungin tyttö lukeutuu ohjaajansa suuriin töihin.
Fred Niblo: Zorron merkki (The Mark of Zorro)
Vauhdikas ja hauska viihdepaketti valkokankaan ensimmäiseltä suurelta seikkailijalta, Douglas Fairbanksilta, jonka esittämä naamioitu sankari asettuu vastustamaan ahneen kuvernöörin joukkoja.
John Ford: Kentucky Pride
Persoonallinen, viihdyttävä, sentimentaalinen – näistä on John Fordin aivan liian tuntematon mykkäelokuva tehty. Kertomus laukkakisoissa loukkaantuvasta tammasta, tämän jälkikasvusta ja heidän elämäntaipaleistaan lähentelee Frank Borzagen elokuvien tasoa ollen parhaimmillaan jopa niiden veroinen. Räikeänä kauneusvirheenä koen hevosen kaatoa laukkakisoissa, sillä se tehdään selkeästi näkyvissä olevan langan avulla eikä ratsastajan taitoja käyttäen.
Frank Borzage: Lazybones
Buck Jones on pienen amerikkalaiskylän sympaattinen poikamies, jonka saamattomuus on yleinen vitsailun aihe. Kunnes eräänä päivänä hän ojentaa auttavan kätensä hädässä olevalle naiselle ja kääntää elämässään täysin uuden sivun. Lazybonesissa on kauneutta, hilpeyttä ja elämän valintojen mukanaan tuomaa surumielisyyttäkin – kaikki borzagemaisen lämminhenkiseen toteutukseen käärittynä.
King Vidor: Kansan mies (The Crowd)
Tavallinen tarina tavallisista ihmisistä. Tarkka ja liioittelematon kuvaus pörssiromahdusta edeltävästä Amerikasta ei lopulta kerro vain päähenkilöistään vaan ulottaa katseensa kaikkialle maailmaan. James Murray ja Eleanor Boardman ovat ensiluokkaiset valinnat pääosiin. Vidorin hienoin mykkäelokuva.
D. W. Griffith: Kansakunnan synty (The Birth of a Nation)
Yleissivistystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti