maanantai 2. marraskuuta 2015

Katsotut elokuvat: syys- ja lokakuu 2015

Frank Borzage: Lady (The Lady)
Borzagen ja Norma Talmadgen toinen yhteistyö kertoo vanhan naisen tarinan Salaisuuksia (1924) -elokuvan tapaan. Tällä kertaa Talmadge esittää yksinäistä, Lontoosta vuosia aikaisemmin Marseillen satamaan päätynyttä kapakoitsijaa, joka päättää eräänä iltana kertoa ystävälleen vivahteikkaan elämäntarinansa. Borzagemaisen ylevä ja toteutukseltaan täydellisen melodramaattinen Lady ihastuttaa jokaisella osa-alueella ja myös Talmadge on loistava.

Herbert Brenon: …ja naiset rakastavat heitä (Dancing Mothers)
Naisen itsenäisyys tuntuu olevan miehelle kova pala purtavaksi, sillä niin kauan kuin Ethel Westcourt pitkästyy kotona ja antaa aviopuolisonsa juosta vieraissa ja tyttärensä notkua ravintoloissa, kaikki on hyvin. Kun äiti saa lopulta tarpeekseen ja päättää vastata samalla mitalla, on ihmissuhdesotku valmis. Vaikka juonenkäänteet ovat hyvin saippuaoopperamaisia, on elokuvalla myös vahvaa ajatonta kaikupohjaa.

Thomas Vinterberg: Kaukana maailman menosta (Far from the Madding Crowd)
Ulkoisilta avuiltaan kaunis, mutta sisällöltään tavattoman tylsä tarina lammasfarmarille pakit antavasta naisesta, josta tulee sattuman kautta miehen pitkäaikainen työnantaja. Tilalle rengiksi palkattu mies joutuu seuraamaan sivusta, kun hänen rakkautensa valitsee vääränlaisen sulhasen ja joutuu tämän vuoksi ongelmiin. Yhden katselukerran elokuva.

Sylvester Stallone: Rocky IV
Rocky saa vastaansa neuvostoliittolaisen iskukoneen elokuvasarjan parhaassa ja unohtumattomimmassa osassa. Hulvatonta menoa alusta loppuun.


Clarence Brown: Kiki
Norma Talmadgen täysin väärin roolitettu mykkäkomedia, josta ei juuri hauskaa kohtausta löydy.

John Huston: Afrikan kuningatar (African Queen)
Humphrey Bogart ja Katharine Hepburn matkaavat vanhalla jokilaivalla ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Saksan Itä-Afrikassa. Erinomaiset näyttelijät tulkitsevat hahmojaan hienosti ja näennäisen yksinkertaisesta tarinasta kasvaa suuri ja unohtumaton kasvutarina.

Stanley Kubrick: 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey)
Kubrickin näyttävä avaruusbaletti Bio-Rexin kankaalta 70 mm kopiona. Elämys.

Josef von Sternberg: The Salvation Hunters
Kaikille maailman hylkiöille omistetun The Salvation Huntersin valokeilassa ovat satamaslummissa asuvat mies, nainen ja orpolapsi, jotka lähtevät etsimään parempaa elämää kaupungista. Yksinkertainen, mutta varmaotteisesti toteutettu elokuva poikkeaa ohjaajansa myöhemmistä töistä realisminhakuisuutensa vuoksi.

Akira Kurosawa: Dersu Uzala
Venäläisten tutkimusmatkailijoiden ryhmä kohtaa retkellään yksinäisen metsästäjän, joka ryhtyy heidän oppaakseen. Kurosawan suurten klassikoiden joukkoon nostettu elokuva ei innostanut kuin korkeintaan luontokuviensa vuoksi.

Pawel Pawlikowski: Ida
Luostariin lapsena hylätty Anna lähtee tapaamaan ennen nunnalupauksensa antamista ainoaa sukulaistaan, tätiään, joka paljastaa hänelle runsaasti asioita tytön menneisyydestä. Tapaaminen muuttaa molempien elämän pysyvästi, sillä sitä mukaa kun Anna saa tietää perheestään, hänen tätinsä joutuu avaamaan vanhoja, huonosti arpeutuneita haavoja. Kaunis mustavalkokuvaus, ajaton tarina, vahvat näyttelijäsuoritukset ja Pawlikowskin hienosti hallitsema kerrontatyyli tekevät Idasta yhden viime vuosien parhaimmista eurooppalaisista elokuvista.


Gustavo Serena, Francesca Bertini: Assunta Spina
Yksinkertainen tarina köyhän naisen ajautumisesta rikkaan miehen rakastajattareksi ei ole aivan niin vimmainen ja tunnerikas kuin voisi olla ja elokuva toimiikin pitkälti Bertinin taidokkaan roolisuorituksen ansiosta. Napolin kaduilla kuvatut kohtaukset antavat elokuvaan historiallisen sävytyksen ja linkittävät tarinan vahvasti ympäristöönsä.

Irving Cummings: Hänen menneisyytensä (The Romance of the Underworld)
Menneisyyden haamut palaavat ahdistelemaan nuorta naista, jonka on onnistunut jättää paheellinen elämä ja nousta gangstereiden kapakkaneidosta yhteiskunnan yläoksille. Juonenkäänteiltään turhankin tuttu, mutta silti toimiva draama, jonka loppuhuipentuma osoittaa poliisienkin kyenneen tarvittaessa likaiseen peliin. Toimintaa ei ole mukana nimeksikään.

Aarne Tarkas: Jokin ihmisessä
Jussi Jurkan esittämällä hulttiomaisella Kaukolla on pakkomielle kauniiseen Osmiin (Anneli Sauli) ja vaikka tämä ihailijansa lukuisia kertoja torjuukin, onnistuu Kauko lopulta nappaamaan neidon itselleen ja vetämään mukanaan kurimukseen. Kerronta on paikoin varsin kankeaa, mutta erittäin komea ulkoasu synkkine varjoineen luo elokuvaan lopun ajan tunnelmaa ja nimekkäät pääosanesittäjät pitävät huolen siitä, että kiinnostus pysyy yllä loppuun asti. Ei mikään kuolematon klassikko, mutta kyllä tähän kannattaa reilu tunti ajastaan sijoittaa.

Gabe Polsky: Red Army
Mielenkiintoinen dokumentti Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen tekemisistä 1970-1980-luvuilla. Olisin kaivannut mukaan enemmän kiekkopätkiä, etenkin vuoden 1987 kohtaamiset Kanadan kanssa olivat klassikoita.

Jack Conway: Puolineitseitä (Our Modern Maidens)
Rakkauden tiet ovat moninaiset: mikä on yhdelle vain flirttiä tai hetken huumaa, voi olla toiselle koko elämä. Sen huomaavat salakihloissa olevat Gil ja Billie, jotka virittelevät tahoillaan romanssikuvioita toisistaan välittämättä. Näyttävä, nuoruuden energialla ladattu rakkauselokuva ihastuttaa alkumetreillä ja saavuttaa oivasti aikakautensa viimeiset huolettomuuden hetket, mutta kääntyy puolenvälin jälkeen tylsäksi saippuaoopperaksi ja jättää tarinan hyödyntämisen puolitiehen.

Teinosuke Kinugasa: Kurutta ippêji (engl. A Page of Madness)
Japanilainen mielisairaalakuvaus on ennakkoluuloton, kokeileva, hätkähdyttävä ja lumoava – avant-gardea parhaimmillaan. Pitkään kadoksissa ollut elokuva löydettiin 1970-luvun alussa, mutta on maineestaan ja ansioistaan huolimatta jäänyt edelleen turhan tuntemattomaksi.


PORDENONE 3.10. – 10.10.
Heinrich Hauser: Weltstadt in Flegeljahren. Ein Bericht über Chicago (engl. A World City in Its Teens. A Report on Chicago) ***½
Viktor Shestakov: Nelzia li bez menia (engl. Can’t You Just Leave Me Out?) ***
Nunzio Malasomma: Mister Radio **
Ernst Lubitsch: Romeo und Julia Im Schnee (engl. Romeo and Julia in Snow) ****
Romano Borgnetto: Maciste Alpino **½
Victor Fleming: Aivan tuiki hullu (When the Clouds Roll By) ****
Otto Nelson: Thirty Years of Motion Pictures ***½
Max Obal: Der Unüberwindliche (engl. The Invincible) ***½
Marcel L’Herbier: L’Inhumaine ***
Aleksei Popov: Dva druga, model i podruga (engl. Two Friends, a Model and a Girlfriend) ****
Sergei Eisenstein: Lokakuu (Oktjabr) ****½
Daisuke Ito: Chuji tabinikki (engl. A Diary of Chuji’s Travels) ****
William Wauer: Der Tunnel ****
Ernst Lubitsch: Die Puppe (engl. The Doll) ****
Victor Fleming: Synti joka houkuttelee (Mantrap) ****
Ragnar Hyltén-Cavallius: Flickorna Gyurkovics (engl. A Sister of Six) ****
Henri Fescourt: Les Misérables *****
Manfred Noa: Helena 1-2 ***
Mikhail Karostin: Krupnaia nepriyatnost (engl. Big Trouble) **½
Arthur Berthelet: Sherlock Holmes *½
Ivan Pyriev: Gosudarstvennyi chinovnik (engl. The State Official) ***
Gabriel Garcia Moreno: El tren fantasma **½
Graham Cutts: Pariisin rotta (The Rat) ***
Victor Fleming: To the Last Man ****
Edwin Carewe: Ramona ***
Wilbur Henry Durborough: On the Firing Line with the Germans ****
Max Obal: Rinaldo Rinaldini. Abenteuer Eines Heimgekehrten **½
Clyde Bruckman: Vuosisadan taistelu (The Battle of the Century) ***½
Alfred Santell: The Show Girl ***½
Paolo Cherchi Usai: Picture *½
Aleksandr Liovshin: Perepolokh (engl. Turmoil) *½
Nikolai Petrov: Serdtsa i dollar (engl. Hearts and Dollars) **½
Tod Browning: Drifting ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti