Hyvin kerrottu ja ajankuvaltaan uskottavasti toteutettu kertomus “yövieraista”, yhdysvaltalaisista diplomaateista, jotka jäivät Iranin kansannousun jalkoihin vuonna 1979 ja onnistuivat pakenemaan Kanadan suurlähettilään luo turvaan. Affleckin esittämän CIA-taiturin tehtäväksi tulee tuoda diplomaatit kotiin. Ellei lopussa olisi turhan paljon läheltä piti –tilanteita, tämä voisi olla pienimuotoinen mestariteos. Hyvä se on näinkin.
Sam Mendes: 007 Spectre
Taas yksi Bond-rymistely, joka on toimintaelokuva toimintaelokuvien joukossa. Tehosteita riittää ja ammuskeluakin sinne tänne, mutta kaikki agentille ominainen loistaa poissaolollaan. Selkeästi edeltäjäänsä heikompi.
Terence Fisher: Dracula
Christopher Leen ensimmäinen kerta pimeyden prinssinä oli komeampi kuin muistinkaan – tai sitten Night Visionsin näytöksessä se vain tuntui siltä. Tarinan kömpelyys ja tyhjyyttään kaikuvat vuorosanat unohtuivat, kun Lee ja Peter Cushing ottivat yhteen unohtumattomassa finaalissa.
Wes Craven: Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare of Elm Street)
Elokuvasarjan ensimmäinen osa on lukuisista katselukerroista huolimatta silkkaa rautaa. Klassikko, jonka sai Night Visionsissa nähdä viimeinkin isolta kankaalta.
Roberto Minervini: The Other Side
Night Visionsin yllätyshelmi. Kahteen osaan jaettu tarina Amerikan peräkyliltä, jossa ensimmäisen puoliskon ajan seurataan yhteiskunnan laidalla elelevää huumediileriä ja tämän yhteisöä, toisen puoliskon koostuessa asehullujen sotaharjoituksia. Tutustumisen arvoinen, tällaisia ei ihan joka päivä tule vastaan.
Robin Hardy: Uhrijuhla (The Wicker Man)
Poliisi saapuu syrjäiselle saarelle tutkimaan pienen tytön katoamista. Kukaan saaren asukkaista ei tunnu olevan tietoinen tapahtuneesta, joten poliisin nuuskiminen alkaa herättää asukkaissa pahaa verta. Kliimaksi on unohtumaton, vaikka en minä tästä ihan niin paljon irti saa kuin monet muut. Night Visionsin helmiä.
Jason Lei Howden: Deathgasm
Night Visionsin ohilaukaus omalla kohdallani. Yhdistelmä heavya ja zombieita toimii paperilla, mutta toteutus on vedetty aivan liian överiksi, jotta siitä voisi nauttia. Olen tosikko.
Joseph Henabery: Cobra-käärme (Cobra)
Rudolph Valentino esittää nuorta italialaiskreiviä, joka antaa rakkauden lipua sormiensa välistä ystävänsä hyväksi. Vähäeleisesti näyttelevä Valentino tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan, Nita Naldi on uskottava vamppi ja Gertrude Olmstead oiva valinta hyveellisen naisen rooliin.
Clarence Brown: Kotka (The Eagle)
Romantiikkaa, draamaa ja ulkoista loistokkuutta hehkuva Kotka oli Rudolph Valentinon hyppy Douglas Fairbanksin tyylisten elokuvien maailmaan. Monilta osin esikuvansa tasapäisesti haastava elokuva kaatuu lopulta toiminnan puutteeseen, vaikka juoni sitä huutaakin – eihän talonpoikia sortavaa ilkeää maanomistajaa ja hänen joukkojaan kukisteta pelkällä romanttisella puheella.
Rex Ingram: Nuoria sydämiä (The Conquering Power)
Tarina köyhästä nuorukaisesta (Rudolph Valentino), rikkaasta ja ilkeästä sedästä (Ralph Lewis) ja tämän tyttärestä (Alice Terry), jonka kättä setä ei suostu luovuttamaan veljenpojalleen. Kuvat rahanhimon sokaisemasta Lewisista ovat huikeita. Ingramin parhaita elokuvia, Valentinon viimeinen filmi Metrolle.
George Melford: Kaappaajakapteeni (Moran of the Lady Letty)
Rikas ja tylsistynyt nuorukainen (Valentino) haaveilee jättävänsä seurapiirit taakseen ja aloittavansa uuden elämän jossain muualla. Hänen toiveensa toteutuu odottamattomalla tavalla, kun kovapintaisen merikarhun miehistö shanghaiaa hänet Meksikoa kohti suuntaavalle alukselleen. Juoni on erikoinen eikä välttämättä kaikkein uskottavin, mutta George Melfordin energinen ohjaus pitää elokuvan pinnalla.
Sidney Olcott: Monsieur Beaucaire
Tylsä ja mitäänsanomaton pukupatsastelu, joka palautti Valentinon takaisin Famous Players-Laskyn riveihin lähes kahden vuoden lakkoilun ja kiukuttelun päätteeksi.
Terence Fisher: Gorgon-hirviö (The Gorgon)
Christopher Lee ja Peter Cushing tekevät yllättävän vähäpätöiset roolit tässä Hammer-yhtiön kauhuelokuvassa, jossa yritetään saada ihmiset kiveksi muuttava Gorgon-hirviö hengiltä. Jaaritteleva, paikoin puiseva ja tylsäkin, mutta myös tunnelmallinen.
Febo Mari: Fauni (Il Fauno)
Italialainen mykkäelokuvahelmi, jossa romantiikannälkäinen nainen kokee rakkausseikkailun yöllä henkiin heräävän fauni-patsaan kanssa.
Spike Lee: Do The Right Thing – kuuma päivä (Do The Right Thing)
Vuoden kuumin päivä newyorkilaisessa lähiössä on myös päivä, jolloin mustien ja italialaisten väliset rotuerimielisyydet ryöstäytyvät käsistä ja muuttuvat väkivaltaisiksi. Tunnelmaltaan intensiivinen, mutta henkilöiltään lähes yhdentekevä elokuva on maineeltaan klassikko, mutta en minä jaksa tätä toiste katsoa.
Allan Dwan: Rautanaamio (The Iron Mask)
Douglas Fairbanksin tyylitietoinen ja haikea mykän kauden jäähyväisteos johdattelee muskettisoturit tarujen maailmaan. Ihastuttava elokuva.
John Sturges: Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven)
Länkkäriversio Akira Kurosawan Seitsemästä samuraista (1954) ei ole hahmoiltaan yhtä värikäs tai tarinaltaan yhtä syvällinen, mutta viihde-elokuvana ensiluokkainen.
John Emerson: Villi ja vallaton (Wild and Woolly)
Douglas Fairbanks esittää villin lännen meininkiin hurahtanutta rautatiepohatan poikaa, joka saa työtehtävän Arizonan takamailta. Paikalliset asukkaat päättävät jekuttaa nuorukaista ja lavastavat kotikylänsä vanhan lännen malliin. Villin lännen historiasta oikeastikin kiinnostunut Fairbanks on elementissään ja fantastinen vauhti ja kekseliäät gagit kuljettavat elokuvan vaivattomasti maaliin asti, loppuhuipentuman ollessa erityisen hauska ja kekseliäs.
King Vidor: Kiusausten saari (Wild Oranges)
Tylsä ja persoonaton kertomus syrjäiselle saarelle saapuvasta leskimiehestä, joka pelastaa saarella asuvan miehen tyttären kuolemanvaarasta. Tätä elokuvaa katsoessa ei kyllä hevin uskoisi, että seuraavana vuonna oli Suuren paraatin (1925) vuoro.
Billy Wilder: Auringonlaskun katu (Sunset Blvd.)
B-elokuvien käsikirjoittaja päätyy velkojia paetessaan unohdetun mykkätähden palatsiin ja saa tehtäväkseen alkaa järjestää tähden suunnittelemaa paluuta valkokankaille. Gloria Swanson on ilmiömäinen naispääosassa, William Holden ja Erich von Stroheim loistavat sivummalla, tarinan ollessa riipivä ja ajatuksia herättävä. Elämää suurempi elokuva.
D. W. Griffith: Paholaisen surut (The Sorrows of Satan)
Raskassoutuinen muunnelma Faustin tarinasta, jossa köyhä kriitikko tekee tietämättään sopimuksen paholaisen kanssa ja saa valtavan omaisuuden haltuunsa. Griffithin vaatimattomimpia töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti