Puuristit

Toinen maailmansota on täyttänyt ihmiskunnan kollektiivisen muistin niin perusteellisesti, että toisinaan tuntuu siltä kuin ensimmäistä maailmansotaa ei olisi koskaan ollutkaan. Jälkimmäisen suursodan seurauksena sen edeltäjää on käsitelty hyvin ylimalkaisesti ja ainoastaan satunnaisesti nostettu takaisin valokeilaan. Lukuisista elokuvaversioistakin vain harvat ovat jääneet ihmisten mieleen, vaikka ne ansaitsisivatkin paljon enemmän.

Yksi tällainen unohdettu mestariteos on ranskalaisen Raymond Bernardin vuonna 1932 ohjaama Puuristit (Les Croix de bois), jonka aikana ”vuosikymmenien ajan sotaveteraanit itkivät tunnistaessaan oman kokemuksensa siinä”. (Antti Alanen).  Se on kertomus Ranskan armeijan 39. jalkaväkidivisioonasta ja sen vaiheista sodan keskellä. Roland Dorgelèsin samannimiseen menestysromaaniin pohjautuvan elokuvan näennäisenä päähenkilönä on vapaaehtoisena värväytynyt lakimiesopiskelija Gilbert Demachy, mutta tosiasiassa tarina käsittelee divisioonaa ja sen sotilaita laajemmin, samaan tapaan kuin Väinö Linna Tuntemattomassa sotilaassa (1954). Kansakuntaa läpileikkaava käsittelytapa ei ole nykykatsojan silmin kenties erikoinen, mutta sopii Puuristeihin erinomaisesti.

Ernst Lubitschin mukaan ”amerikkalaiset haluavat todellisuuden sellaisena kuin se ei ole”. Tämä on pätenyt iät ajat erityisesti sotaelokuviin, joiden todenmukaisuus ja uskottavuus eivät ole lähelläkään eurooppalaisten virkaveljiensä tasoa, vaikka suosiossa ne poikkeuksetta peittoavatkin vanhan mantereen tuotannot. Suotta mukaan liitetyt ihmissuhdekuviot ovat monesti syöneet tehoja itse pääasialta, sodan järjettömyyden kuvaukselta. Siksi sotaelokuvien parhaimmistoa ei löydäkään valtameren tuolta puolen. Sodan käsittelijänä Bernard saavuttaa tason, johon olivat toistaiseksi yltäneet vain hänen neuvostoliittolaiset kollegansa ja jonka ani harva on myöhemminkään tavoittanut - poikkeuksina Lewis Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front, 1930) ja Stanley Kubrickin Kunnian polut (Paths of Glory, 1957).

Aivan kuten kaikki suuret, sodan tavalla tai toisella läpikäyneet elokuvantekijät, myös Bernard riisuu tappamisesta kaiken glamourin ja kunnian, antaa hengitystilaa hahmoille ja syventää niiden persoonallisuutta, tapattaa koruttomasti sotilaita toinen toisensa perään ja räjäyttää heitä säälimättä kappaleiksi, heittää miesten päälle verta, hiekkaa ja mutaa. Konekivääripesäkkeen valtaamisessa ei lasketa ihmishenkiä, kymmenpäiväinen tykistökeskitys niittää sotilaita rintaman molemmin puolin jättämättä oikeastaan kenellekään mitään voitettua. Viimeiset kuvat sotilaista kantamassa puuristejä ovat unohtumaton muistutus mielettömyydestä, joka tuhosi miljoonien ja taas miljoonien ihmisten elämän. Kokonaisuuden viimeistelee tyylikäs ratkaisu jättää taistelukohtaukset tyystin ilman pauhaavaa musiikkia ääniraidan koostuessa vain miesten tuskanhuudoista, konekiväärin nakutuksesta ja pommien räjähtelystä.

Puuristit oli valtava menestys. Ensi alkuun Dorgelèsin romaanin filmaamista pidettiin epäilyttävänä yrityksenä siirtää suursuositun kirjan tapahtumat valkokankaalle, mutta huoli osoittautui turhaksi ja pahimpienkin skeptikoiden kerrotaan poikkeuksetta hyväksyneen Bernardin näkemykset. Veteraanit ottivat elokuvan avosylin vastaan ja itsekin sodassa taistelleen Charles Vanelin mukaan ”meidän ei tarvinnut näytellä, meidän täytyi vain muistella”. Elokuvan oikeudet myytiin Yhdysvaltoihin, mutta Hollywood ei saanut koskaan omaa virallista versiotaan aikaiseksi. Vähitellen Bernardinkin elokuva alkoi unohtua ja toisen maailmansodan hallitessa valkokankaita se painui suurelta kansainväliseltä yleisöltä pitkäksi aikaa piiloon. Kiitos Masters of Cineman ja Criterionin, tämäkin elokuva on nykyään jokaisen saatavilla.

LES CROIX DE BOIS, 1932 Ranska
Tuotanto: Pathé-Natan Tuottaja: Bernard Natan Ohjaus: Raymond Bernard Käsikirjoitus: Raymond Bernard, Roland Dorgelès (jälkimmäisen romaanista) Kuvaus: Jules Kruger, René Ribault Lavastus: Lucien Grumberg Leikkaus: Jean Perrier
Näyttelijät: Pierre Blanchar (Gilbert Demachy), Charles Vanel (alikersantti Bréval), Raymond Aimos (Fouillard), Antonin Artaud (Vieublé), Paul Azaïs (Broucke), René Bergeron (Hamel), Raymond Cordy (Vairon), Marcel Delaître (kersantti Berthier), Pierre Labry (Bouffioux), Géo Laby (Belin)