Citizen Kane

 "If the headline is big enough, it makes the news big enough.”

Orson Wellesin esikoiselokuva, vuonna 1941 valmistunut Citizen Kane (tunnetaan myös nimillä Himo sekä Kansalainen Kane) on eittämättä yksi elokuvahistorian kiistellyimmistä teoksista. Elokuvan kannattajille se on kiehtova mestariteos, josta löytyy jokaisella katselukerralla jotain uutta ihasteltavaa. Vastustajien mielestä Kane puolestaan on ylipitkä ja kuolettavan tylsä kaksituntinen, jonka ylivertaisuus kriitikoiden silmissä johtuu ainoastaan heidän kyvyttömyydestään tarkastella Wellesin teosta varauksettomasti. Joka tapauksessa Citizen Kane on ollut ahkera tutkimuksen kohde, sillä siitä on kirjoitettu väitöskirjoja, tutkielmia ja sen tekemisestä on filmattu elokuvakin,  RKO 281 - Tapaus Citizen Kane (RKO 281, 1999).

Welles oli ainoastaan kaksikymmentäneljävuotias saapuessaan Hollywoodiin vuonna 1939. Nuoresta iästään huolimatta hänellä oli takanaan laadukas ura niin teatterin kuin radionkin parissa. Elokuvien pariin hänet houkutteli RKO-elokuvayhtiö, joka antoi ihmelapsena pidetylle Wellesille ainutlaatuisen sopimuksen, jollaista ei tarjottu edes alan suurimmille nimille. Se sisälsi kaksi elokuvaa, joiden tekemiseen Welles sai täysin vapaat kädet aina käsikirjoituksesta lopulliseen leikkaukseen ja vieläpä siten, ettei studiolla ollut minkäänlaisia oikeuksia puuttua ohjaajan tekemisiin, mikäli tämä vain pysyi elokuville laadittujen budjettien puitteissa.

Ensimmäiset elokuvahankkeet jäivät toteutumatta ja hetken aikaa näytti siltä, että Wellesin ura elokuvamaailmassa jäisi vain tyhjäksi lupaukseksi. Kun hän viimein päätti tehdä esikoisteoksenaan fiktiivisen elokuvan amerikkalaisesta suurmiehestä, jonka elämän hän näyttäisi loiston päivistä tuhoon ja unohdukseen, alkoivat pyörät pyöriä. Vaihtoehtoina olivat ensin niin Howard Hughes kuin Walt Disneykin, mutta lopulta päädyttiin lehtikuningas William Randolph Hearstiin, jonka elämää Citizen Kane paikoittain mukailee häpeämättömän selkeästi.

Charles Foster Kane, maailman tunnetuimpiin henkilöihin lukeutuva lehtimoguli ja eräs rikkaimmista koskaan eläneistä ihmisistä kuolee yksinäisenä ylellisessä Xanadu-palatsissaan. Kanen kuolinvuoteella lausuma “Rosebud” herättää reporttereiden mielenkiinnon, sillä he ovat varmoja, että tämän avulla he voivat selvittää millainen ihminen Kane pohjimmiltaan oli. He haastattelevat Kanen läheisimpiä tuttavia, työntekijöitä, vaimoa – kaikkia, jotka tunsivat hänet.

Citizen Kane on toteutukseltaan elokuvahistorian aatelia ja sitä pidetään D.W. Griffithin Kansakunnan synnyn (The Birth of a Nation, 1915) ohella eniten elokuvan tekoon vaikuttaneena teoksena. Kane on edelleenkin elinvoimainen ja moderni, eikä sen tehoa ole vuosikymmenet pystyneet häivyttämään millään muotoa, pikemminkin päinvastoin. Wellesin työryhmä koostui sekä alan rautaisista ammattilaisista (tekninen toteutus), että elokuvan suhteen noviiseista (näyttelijät, ohjaaja itse). Yhdessä he muodostivat tiiviin ryhmän, jossa ei ole heikkouksia ja jossa jokainen osa-alue tukee toistaan täydellisesti. Hollywoodin suurimpiin kuvaajiin lukeutuneen Gregg Tolandin kameratyöskentely erikoisine kuvakulmineen ja syvätarkkoine kuvineen on edelleenkin vaikuttavaa katsottavaa, lavastusryhmän sekä erikoistehostehenkilöiden saavutukset taiturimaisia ja kaiken yläpuolella soi Bernard Herrmannin musiikki täyteläisenä ja elokuvan tapahtumia tarkasti mukailevana. Toisin kuin jotkut luulevat, ei Wellesin ryhmä suinkaan keksinyt kaikkia elokuvan hienouksia itse, vaan yhdisteli kaikkia elokuvataiteen ilmaisumuotoja sulauttaen ne saumattomasti toisiinsa, aivan kuin Griffith vuosikymmeniä aiemmin.

Elokuvan sydän on Herman J. Mankiewiczin ja Wellesin yhdessä kehittelemä käsikirjoitus, jonka keskipisteenä on luonnollisesti Charles Foster Kane. Hänen elämää ja tekoja tarkastellaan palapelimäisen, haastatteluista ja takaumista koostuvan kokonaisuuden kautta. Käsikirjoitus kantaa tarinan vakaasti alusta loppuun saakka, eikä se sorru itsestäänselvyyksiin tai selittelyihin, vaan antaa myös katsojalle tilaa ja aikaa mielipiteidensä ja ajatustensa muodostamiseen. Se riisuu päähenkilöltään kaiken yli-ihmisyyden osoittaen – monista suurmieselokuvista poiketen – että kaiken ylellisyyden keskellä myös Kane on inhimillinen henkilö, jonka elämä ei ole niin hienoa kuin voisi äkkiseltään luulla. Kanen hahmoa voikin verrata kiinnostavuudessaan toiseen suurmieheen, Sergei Eisensteinin Iivana Julmaan (Ivan Groznyj, 1944 & 1946).

Kane on ristiriitaisuuksien mies ja kenties juuri siksi äärimmäisen kiehtova henkilö. Pintapuolisesti hänellä on kaikkea (rahaa, valtaa, ylellinen elämä), mutta tosiasiassa häneltä puuttuvat juuri ne asiat, joita hän eniten haluaisi (ystävät, rakkaus). Hän haluaa olla humaani, kansan rivejä koskettava lehtimies, mutta rikkoo systemaattisesti periaatteitaan ja etäytyy todellisesta maailmasta päivä päivältä. Kane yrittää täyttää sisäistä aukkoaan ostamalla linnaansa arvokkaita näyte-esineitä, huomaamatta, ettei niitä ole kukaan ihailemassa. Kokonaisuudessaan Kanen elämä on kuin palapeli, josta puuttuu se ratkaiseva pala. Rahalla ei voi ostaa onnea, sen Kanekin tietää, mutta ymmärtää vasta kun on liian myöhäistä.

Näyttelijätyöskentely on loistavaa. Welles on mahtavassa vireessä ja tekee tuhoon ajautuvasta lehtikeisarista käsin käsin kosketeltavan todellisen. Sivuosanesittäjistä eniten rooliaikaa saavat Joseph Cotten sekä Everett Sloane Kanen entisinä ystävinä, kuin myös Dorothy Comingore Kanen toisena vaimona. Heistä jokainen saa runsaasti esilläoloaikaa ja he käyttävät sen hienosti hyväkseen, eikä kukaan heistä jää Wellesin roolihahmon varjoon. Itse nostan esille vielä Agnes Mooreheadin, jonka tulkinta Kanen äidistä on kaikessa lyhykäisyydessäänkin mieleenpainuva.

Citizen Kane ei vahvuuksistaan huolimatta menestynyt toivotulla tavalla. Vaikka se oli ehdolla yhdeksään Oscar-palkintoon, sai se patsaan ainoastaan parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Suuri syyllinen elokuvan menestymättömyyteen oli Hearst, joka raivostui siitä niin, että mustamaalasi ja boikotoi elokuvaa kaikin tavoin yrittäen samalla tuhota myös Wellesin. Tilanne rauhoittui hieman vasta sen jälkeen, kun ohjaaja oli esittänyt Hearstille julkisen anteeksipyyntönsä. Elokuvan arvostus ei nostanut päätään välittömästi, vaan kuten monen muunkin nyttemmin klassikoksi julistetun elokuvan kohdalla, pelastajaksi nousi televisio, joka piti Citizen Kanen ihmisten mielissä. 1950-luvulla ranskalaiset elokuvantekijät kohottivat sen elokuvahistorian taideteosten joukkoon. Kun Kane nousi ensimmäisen kerran Sight & Soundin listoille vuonna 1962, otti se välittömästi haltuunsa paalupaikan luopuen siitä vasta vuoden 2012 äänestyksessä. American Film Institute puolestaan valitsi Citizen Kanen parhaaksi koskaan tehdyksi amerikkalaiseksi elokuvaksi vuonna 1998.

CITIZEN KANE, 1941 Yhdysvallat
Tuotanto: RKO Radio Pictures Tuottaja: John Houseman Ohjaus: Orson Welles Käsikirjoitus: Herman J. Mankiewicz, Orson Welles, John Houseman Kuvaus: Gregg Toland Lavastus: Van Nest Polglase, Perry Ferguson Leikkaus: Robert Wise, Mark Robson Musiikki: Bernard Herrmann Puvustus: Edward Stevenson Tehosteet: Vernon L. Walker Äänitys: Bailey Fesler, James G. Stewart
Näyttelijät: Orson Welles (Charles Foster Kane), Joseph Cotten (Jedediah Leland), Everett Sloane (Bernstein), Dorothy Comingore (Susan Alexander Kane), Ray Collins (James W. Gettys), William Alland (Jerry Thompson), Agnes Moorehead (Mary Kane), Ruth Warrick (Emily Norton Kane), George Coulouris (Walter Parks Thatcher), Harry Shannon (Jim Kane)