Casino

”Casino on vanhatestamentillinen tarina siitä, kuinka paratiisiin päästään ja sitten joudutaan sieltä pois vain ahneuden ja ylpeyden vuoksi.” Martin Scorsese

Martin Scorsesen tunnetuimmat elokuvat ovat Taksikuskia (Taxi Driver, 1976) lukuun ottamatta kuvauksia Yhdysvaltain pramean julkisivun takana toimivista henkilöistä, jotka nauttivat rahan, vallan ja seksin kyllästämää amerikkalaista unelmaa. Syystä tai toisesta he myös tuhoutuvat unelmansa mukana, eikä kenellekään heistä suoda pysyvää onnea. Scorsesen ja Robert De Niron ainakin toistaiseksi viimeisenä yhteistyönä syntynyt Casino (1995) on aiheen suurimpia teoksia. Elokuva perustuu Nicholas Pileggin samannimiseen kirjaan, jonka pohjana on mukailtu tositarina 1970-1980-lukujen Las Vegasista.

Sam ”Ace” Rothstein on keskilännessä asuva vedonlyöjä, joka osaa hommansa paremmin kuin hyvin. Rothstein on tärkeä mies myös paikallisille mafiosoille, jotka saavat luonnollisesti oman osansa hänen voitoistaan. Tämä ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä, sillä mafiosot päättävät tehdä jotain todella suurta ja perustavat kasinon Las Vegasiin. Johtajaksi he palkkaavat Rothsteinin, jonka menestys jatkuu suuremmissakin piireissä. Ei tosin kauan, sillä sen lisäksi, että hän rakastuu luksusprostituoituun Gingeriin, kaupunkiin saapuu myös hänen vanha ystävänsä Nicky Santoro, joka väkivaltaisen ryhmänsä kanssa alkaa pyörittää omia kuvioitaan rahakaupungin sydämessä.

Casino on energinen, oopperamaisen tyylitelty ja väkivaltainen elokuva, jossa kaikki on suurempaa kuin missään aiemmassa Scorsesen elokuvassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pröystäilyä tai mauttomuuksia, vaan täydellisen uskottavaa aikakauden kuvausta maailmasta, jonka perustat rakennettiin unelmista ja toteutettiin hiellä ja verellä. Tämän maailman sisäpiirissä ei ollut voittajia, sillä glamourista huolimatta se imi henkilönsä nopeasti kuiviin. Yksikin virhe saattoi olla kohtalokas, eikä anteeksiannosta ollut tietoakaan.

Rakenteeltaan Casino on kuin toisinto viisi vuotta aikaisemmin valmistuneesta Mafiaveljistä (GoodFellas, 1990), jossa Ray Liottan esittämä Henry Hill kohoaa nuoresta rikollisenalusta menestyksekkääksi gangsteriksi, mutta vetää lopulta huumeiden myötä elämänsä viemäriin. Pitkänä takaumana kerrottu tarina onnistui sen verran hyvin, että Scorsese käyttää samaa keinoa myös Casinossa. ”Ace” Rothsteinin uraa ei tosin pilaa huumeet, vaan kohtalokas nainen ja väkivaltainen, keinoja kaihtamaton ystävä. Lopulta myös hänen egonsa kasvaa liian suureksi, eikä ”Ace” tunnu enää ymmärtävän, kenen pussiin kuuluisi pelata. Osa kriitikoista piti Scorsesen ratkaisuja vanhan kierrätyksenä, mutta itse en näe niissä mitään vikaa.

Casino on paitsi rikoselokuva, myös kertomus kahdesta lapsuudenystävästä, jotka näennäisen läheisistä väleistään huolimatta ovat toistensa vastakohtia. Jämäkkä, kaiken kontrollin hyppysiinsä haluava ja vaikeudet mahdollisimman huomaamatta hoitava ”Ace” ja raivohulluksi sekunnin sadasosassa kiihtyvä, inhimillisen puolensa vain ani harvoin näyttävä Nicky Santoro ajautuvat tarinan edetessä toisistaan yhä kauemmas, kuilun reunalle, jonne heistä lopulta toinen putoaa. Yhteinen menneisyys ei paljon paina, kun kyseessä on kaikki moraliteetit murskaava raha. Lopulta Nicky nöyryyttää entistä ystäväänsä tavalla, jota ei vain voi antaa anteeksi.

Upeasti ohjattu ja jänteväksi, kolmiosaiseksi draamaksi kirjoitettu Casino on scorsesemaiseen tapaan myös audiovisuaalinen taideteos, jossa kuva ja ääni ovat täydellisessä sopusoinnussa. Kuva-alan hallinta, sulavasti kulkevat kamera-ajot ja ”pyhimysvalon” käyttö antavat elokuvalle lisää tyyliä ja mahtipontisuutta. Musiikkivalinnat ulottuvat Bachista Rolling Stonesiin. Puvustus on sopivan räikeää ja mautonta, mutta ei kornia. Scorsesen työryhmä on tehnyt taas kerran hyvää työtä.

Nimivahva näyttelijäryhmä on vahvassa vedossa. Robert De Niron, Joe Pescin ja James Woodsin taitoja tuskin kukaan kyseenalaistaa, mutta enpä olisi uskonut, että Basic Instinctissä (1992) lähes jokaisen teinipojan verkkokalvoille piirtynyt Sharon Stone pystyy moiseen repertuaariin kuin mitä hän Gingerin roolissa esittää. Gingerin ajautuminen luksusprostituoidusta kaiken menettäneeksi ihmisraunioksi on täydellisen uskottavasti esitetty ja Stonen intensiivinen tulkinta vielä vahvistaa lopputulosta entisestään. Golden Globen ja Oscar-ehdokkuuden roolistaan napanneelle Stonelle Casino jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi suureksi elokuvarooliksi ja nykyään hänet näkee useimmiten mitättömien elokuvien vielä mitättömämmissä rooleissa.

Martin Scorsesen kolmetuntinen Casino on silkkaa dynamiittia, jossa ei ole heikkoa lenkkiä eikä suvantovaihetta. Suurella rahalla luodut puitteet, mukaansa tempaava tarina, tekninen erinomaisuus ja loistavat näyttelijäsuoritukset luovat kokonaisuuden, jonka matkaan hypättyään ei halua jättää leikkiä kesken.

CASINO, 1995 Yhdysvallat/Ranska
Tuotanto: Universal, Syalis D.A., Légende Entreprises Tuottaja: Barbara De Fina Ohjaus: Martin Scorsese Käsikirjoitus: Nicholas Pileggi, Martin Scorsese (ensin mainitun romaanista) Kuvaus: Robert Richardson Lavastus: Jack G. Taylor Jr., Dante Ferretti Leikkaus: Thelma Schoonmaker Maskeeraus: Jo-Anne Smith-Ojeil Puvustus: John Dunn, Rita Ryack
Näyttelijät: Robert De Niro (Sam ”Ace” Rothstein), Sharon Stone (Ginger McKenna), Joe Pesci (Nicky Santoro), James Woods (Lester Diamond), Frank Vincent (Frank Marino), Pasquale Cajano (Remo Gaggi), Kevin Pollak (Phillip Green), Don Rickles (Billy Sherbert)