Sergei Eisensteinin Iivana Julma (Ivan Groznyi I – II, 1944/1946) on varhaisimpia televisioon liittyviä muistojani. Olin kuusivuotias, kun Yle esitti sen lokakuun lopussa vuonna 1980. Jostain syystä olen katsonut tätä klassikkoelokuvaa, sillä mieleni sopukoihin jäi kohtaus, jossa Iivana (Nikolai Tsherkasov) antaa epähuomiossa vaimolleen Anastasijalle (Ljudmila Tselikovskaja) tätinsä Jefrosinjan (Serafima Birman) sekoittaman myrkyllisen juoman. Koska Yle ei elokuvaa uusinut yli kolmeenkymmeneen vuoteen, jouduin odottamaan paluuta Eisensteinin mestariteoksen maailmaan dvd:lle asti. Sen jälkeen Iivana Julma onkin tullut katsottua muutamaan otteeseen, eli odotukseni todella palkittiin.
Harvan elokuvaohjaajan ura on ollut samanlaista vuoristorataa kuin latvialaissyntyisen Eisensteinin, 20-luvun arvostettujen ja ihailtujen mykkäelokuvien tekijän, joka seuraavalla vuosikymmenellä joutui puolueen johtoportaan epäsuosioon ja sai valmiiksi ainoastaan yhden elokuvan, vuonna 1938 valmistuneen Aleksanteri Nevskin (Aleksandr Nevski). Eisensteinin asema oli koko vuosikymmenen ajan epävakaa ja kuuluisan väittämän mukaan hänen henkensä oli täysin Josif Stalinin varassa. Aleksanteri Nevski onnistui kuitenkin palauttamaan ainakin osan neuvostojohtajien luottamuksesta ja niinpä Stalin antoi Eisensteinille tehtäväksi filmata suurelokuva maan kansallissankarista, 1500-luvulla hallinneesta Iivana IV:stä, joka tunnetaan paremmin Iivana Julmana. Eisenstein paneutui aiheeseen valtavalla innolla ja antaumuksella ja loi elokuvan, joka saattaa hyvinkin olla hänen parhaansa.
Alun perin kolmiosaiseksi tarkoitettu, mutta Eisensteinin yllättävän kuoleman vuoksi kaksiosaiseksi jäänyt elokuva kertoo Iivana Julman tarinan aina niihin päiviin asti, jolloin hän alkoi raivata tieltään pahimpia poliittisia kilpailijoitaan. Heidän joukossaan on myös Iivanan vähä-älyinen serkku Vladimir (Pavel Kadotshnikov), jonka äiti Jefrosinja tekee kaikkensa, että hänen poikansa pääsisi valtaistuimelle. Seitsemäntoistavuotiaana itsensä tsaariksi kruunauttaneen Iivanan kunniakas ja kunnianhimoinen valtakausi on muuttumassa aina vain verisemmäksi ja hän on tehnyt jo selväksi, mistä on saanut liikanimensä.
Iivana Julma on elokuvahistorian suurinta oopperaa, jossa yhdistyvät saksalaisten ja ruotsalaisten mykkäelokuvien estetiikka, Eisensteinin ihailema Kabuki-teatteri ja huoliteltu, länsimaisista elokuvista poikkeava äänimaailma, joka huipentuu Sergei Prokofjevin suureellisiin sävellysteemoihin. Tyyliltään se on Eisensteinin mykkäelokuvien täydellinen vastakohta. Jokainen kohtaus on kuin valtava maalaus, jota Eisenstein on työstänyt aivan kuin aavistaen, että Iivana Julma jäisi hänen viimeiseksi elokuvakseen. Jollain tapaa tästä elokuvasta tulee mieleen Michelangelon tekemät kattofreskot Sikstuksen kappeliin, sen verran ainutlaatuisesta teoksesta Iivana Julmassa on kyse. Toisen osan lopussa nähtävät värijaksot jäivät Eisensteinin ainoiksi todistuksiksi jälkipolville, että hän olisi hallinnut suvereenisti tämänkin puolen.
Stalin halusi hallitsijakuvauksen, joka sopi yhteen virallisen historian kirjoituksen kanssa. Eisensteinin käsittelyssä aiheesta tuli kuitenkin huomattavasti kompleksisempi ja siten rikkaampi kokonaisuus. Päähuomio ei ole niinkään Iivanan teoissa ja saavutuksissa, vaan hänen elokuvan edetessä melkoisesti muuttuvassa persoonassaan: suuresta uudistajasta ja kansan yhdistäjästä tulee vuosien saatossa vainoharhainen tyranni, joka kostaa kaikki kärsimänsä vääryydet verisesti eikä pysty luottamaan edes läheisimpiin neuvonantajiinsa. Iivanan muutos ei ole kuitenkaan keinotekoinen, sillä Eisenstein antaa hänelle psykologista syvyyttä osoittamalla, että tuleva tsaari on kärsinyt pajarien juonitteluista jo lapsena: hänen äitinsä on myrkytetty ja Iivanan antamia käskyjä vähätelty aina siihen saakka, kun hänen onnistuu vallata vastaan hangoitteleva Kazanin kaupunki.
Iivana on elokuvan traagisin ja luonnollisesti mieleenpainuvin hahmo, mutta lähes yhtä säväyttävä on hänen tätinsä Jefrosinja, joka kylvää vihaansa kaikkialle missä ikinä liikkuukin. Poikaansa Vladimiria sätkynukkena kohteleva Jefrosinja on elokuvahistorian häikäilemättömimpiä roistoja, joka imee ympäriltään valon ja elämänilon. Edes tsaari ei ole Jefrosinjan läheisyydessä turvassa ja ilman viekkauttaan Iivana olisikin langennut tätinsä asettamaan ansaan. Elokuvan toinen osa saa lopussa niin synkkiä sävyjä, että sitäkin suuremmalla syyllä harmittaa, ettei elokuvan kolmatta osaa saatu koskaan valmiiksi – jäljelle jäänyt lyhyt fragmentti osoittaa, että Eisensteinin visio Iivanan viimeisistä vuosista olisi ollut kaikkea muuta kuin valoisa.
Elokuvan historiassa on muutamia teoksia, joissa näyttelijä luo hahmonsa niin, että muiden on turha yrittää sitä jälkeenpäin enää ylittää. Aivan kuten Boris Karloff on ainoa oikea Frankensteinin hirviö ja Charlton Heston Mooses, on Nikolai Tsherkasov ainoa oikea Iivana Julma. Tsherkasov paneutuu Iivanan rooliin sellaisella intensiivisyydellä, että vaikka kyseessä olisi neuvostonäyttelijän ainoa valkokangasesiintyminen, lunastaisi hän tällä yhdellä roolilla paikkansa kuolemattomien näyttelijöiden joukossa. Siksi onkin pakko todeta, ettei tässä elokuvassa ole ketään, joka nousisi Tsherkasovin roolisuorituksen veroiseksi – Serafima Birman pääsee melko lähelle, mutta jää lopulta rinnanmitan Tsherkasovista.
Elokuvan ensimmäinen osa sai Stalinin palkinnon, mutta toinen osa hyllytettiin kahdeksitoista vuodeksi ja esitettiin vasta Stalinin kuoleman jälkeen. Tämä ei yllätä, sillä ei tarvitse olla kovinkaan kaksinen historiantuntija osatakseen yhdistää Iivanan hahmo ja hovin tapahtumat neuvostoajan vastaaviin. Eisenstein loi taidettaan veitsenterällä, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä tekemästä elokuvaa, jonka rohkeus, taiteellinen hienostuneisuus ja sisällön rikkaus vaativat katsojaa palaamaan sen pariin aina säännöllisin väliajoin.
IVAN GROZNYI I - II, 1944-1946 Neuvostoliitto
Tuotanto: Alma-Atinskaja kinostudija, Mosfilm Tuottaja: Sergei Eisenstein Ohjaus: Sergei Eisenstein Käsikirjoitus: Sergei Eisenstein Kuvaus: Eduard Tisse (ulkokuvat, Agfacolor), Andrei Moskvin (sisäkuvat) Lavastus: Iosif Špinel (Eisensteinin luonnoksista) Leikkaus: Sergei Eisenstein Maskeeraus: V. Gorjunov Musiikki: Sergei Prokofjev Puvustus: Lidija Naumova (Eisensteinin luonnoksista) Äänitys: B. Bogdankevitsh, V. Volski
Näyttelijät: Nikolai Tsherkashov (tsaari Iivana Julma), Ljudmila Tselikovskaja (Anastasija Romanova), Serafima Birman (Efrosinija Staritskaja), Pavel Kadotshnikov (Vladimir Staritsky), Mihail Nazvanov (ruhtinas Andrei Kurbski), Andrei Abrikosov (Fjodor Kolytshov, myöhemmin Filip, Moskovan metropoliitta), Aleksandr Mgebrov (Pimen, Novgorodin arkkipiispa), Vladimir Balashov (Pjotr Volynets, Pimenin apulainen), Mihail Zharov (Maljuta Skuratov), Ambrosi Butshma (Aleksei Basmanov), Mihail Kuznetsov (Fjodor Basmanov), Vsevolod Pudovkin (Nikola), Maksim Mihailov (arkkidiakoni), Semjon Timoshenko (Kaspar von Oldenbock, Liivinmaan lähettiläs)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti