M - kaupunki etsii murhaajaa

Fritz Langilla oli käsittämätön kyky tallentaa ajan ja paikan jännitteet ja siirtää ne toimivaksi myös valkokankaalle. 1920-luvun alussa valmistunut Tri Mabuse – Ihmispeto (Dr. Mabuse, der Spieler, 1922) oli kuvaus kaaokseen ajautuneesta yhteiskunnasta ja viisi vuotta myöhemmin valmistunut Metropolis (1927) taas kauhuskenaario siitä, mihin koneellistumisen huumassa kulkeva maailma oli matkalla. Vieläkin lohduttomamman näkemyksen Lang tarjosi ensimmäisessä äänielokuvassaan M - kaupunki etsii murhaajaa (M, 1931), jota pidetään selkeänä läpileikkauksena aikakautensa levottomuuksiin, nousussa olleen natsipuolueen yleistyneeseen terroriin, kasvottomaan väkivaltaan, epäilyksiin ja vainoharhaisuuksiin. M:ää ei tosin tarvitse tulkita näinkään syvälle, vaan siitä voi nauttia pesunkestävänä rikoselokuvaklassikkonakin.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Berliiniin, joka on täydellisen kauhun vallassa. Elsie Beckmann katoaa koulumatkalla ja löydetään pitkällisten etsintöjen jälkeen raa’asti murhattuna. Kyseessä on sarjamurhaajan yhdeksäs uhri, mutta kenelläkään ei ole aavistustakaan murhaajan henkilöllisyydestä. Poliisin suorittamat suuretsinnät ja ratsiat saavat alamaailman hermostumaan, häiritseväthän ne heidän liiketoimiaan. He aloittavat oman ihmisjahtinsa murhaajan kiinnisaamiseksi.

M on tyyliltään täydellinen vastakohta Langin mykkäelokuville, sillä se on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Tyylittely ja suureellisuus ovat vaihtuneet yksinkertaisuuteen, väkijoukot kutistuneet minimiin ja tarinankerronta muuttunut kompleksisemmaksi. M:stä puuttuu monien muiden varhaisten äänielokuvien kömpelyys, sillä Langin kamera liikkuu tarvittaessa yhtä sulavasti kuin mykkäkaudellakin. Elokuvaan ei ole sävelletty musiikkia, vaan niukka ääniraita koostuu murhaajan epävireisesti viheltämästä sävelestä ja yleisistä hälyäänistä. Ratkaisu on erittäin onnistunut, sillä vaikka M on selkeästi kuvattu studiossa, siitä syntyy onnistuneesti illuusio todellisista tapahtumista.

Lang tarkkailee kohdettaan kaukaa. Murhaaja paljastetaan vähitellen, mikä lisää tapahtumien jännitettä. Väkivalta on ajan hengen mukaisesti kulissien takaista, mutta hyvä niin, sillä Elsie Beckmannin brutaalin murhan näyttämisellä olisi tuskin mitään lisättävää elokuvan tehoon – seikka, joka nykyohjaajilta on ajat sitten unohtunut. Tarinassa ei ole rahtuakaan sentimentaalisuutta, kenties Lang on halunnut tällä tavoin osoittaa maailman lohduttomuuden? Melankolisuus on muutenkin läsnä kaikkialla yhteiskunnassa, joka käy selviytymiskamppailua, eikä aihetta iloon juuri ole. Loppukohtaus, jossa Elsie Beckmannin äiti toteaa, että ”Meidän on pidettävä parempaa huolta lapsistamme” vain painottaa maailman ja olosuhteiden harmautta. Sen sijaan historiallisessa valossa tarkasteltuna lause on sen sijaan silkkaa kauhua.

Alfred Hitchcockin ensimmäinen äänielokuva Puhtauden lunnaat (Blackmail, 1930) alkaa jaksolla, joka esittelee poliisit työssään. Hyvin samanlainen jakso liittyy myös M:ään, mutta toisin kuin Hitchcock, Lang liittää tutkimustyön oleelliseksi osaksi kokonaisuutta. Ohjaaja tutki lukuisia asiakirjoja ja raportteja sekä värväsi apulaisikseen oikeita alamaailman tekijöitä saadakseen pienimmistäkin detaljeista uskottavia. Omasta mielestäni juuri tällainen todenmukaisuus on yksi M:n kantavia voimia.

Puhumattakaan Peter Lorresta, joka oli elokuvaa tehdessään täydellisen tuntematon, mutta tämän jälkeen pysyvästi kiinnitetty elokuvan historiaan. Pyöreäkasvoinen, pelokkaasti ympärilleen pälyilevä Lorre tekee kertakaikkisen loistavan roolityön pakkomielteisenä sarjamurhaajana, ja huipentaa roolisuorituksensa alamaailman tuomioistuimen edessä pitämäänsä järisyttävään puolustuspuheeseen: hän hikoilee, nyyhkyttää, vääntelehtii ja kirkuu avuttomana tietäen, että hänen kohtalonsa ei ole enää omissa käsissä. Otto Wernicke (komisario Lohmann) ja Gustav Gründgens (Schränker) tekevät myös laatutyötä, mutta jäävät kaikesta huolimatta Lorren varjoon, sen verran hyytävä hänen suorituksensa on.

M-kaupunki etsii murhaajaa on jo iäkäs teos, mutta siitä huolimatta se pyyhkii pöydän suurimmalla osalla sarjamurhaajaelokuvia. Lohduton maailma, viileä ja kiihkoilematon toteutus, ajan hengen tarkka tavoittaminen ja Peter Lorren mahtava roolityö Fritz Langin ammattitaitoiseen ohjaukseen yhdistettynä luovat kokonaisuuden, jota Langkaan ei enää pystynyt ylittämään. Seuraavaksi valmistunut Tohtori Mabusen testamentti (Das Testament des Dr. Mabuse, 1933) oli jo niin selkeä viittaus natsien toimiin, että Joseph Goebbelsin ehdottamasta valtakunnan ohjaajan paikasta huolimatta Lang katsoi viisaimmaksi paeta maasta, ensin Ranskaan ja sieltä Yhdysvaltoihin. Hän palasi Saksaan vasta 1950-luvun lopussa.

M, 1931 Saksa
Tuotanto: Nero-Film AG Tuottaja: Seymour Nebenzal Ohjaus: Fritz Lang Käsikirjoitus: Fritz Lang, Thea von Harbou (Egon Jacobsonin artikkelin pohjalta) Kuvaus: Fritz Arno Wagner, Gustav Rathje, Karl Vash Lavastus: Karl Vollbrecht, Emil Hasler Leikkaus: Paul Falkenberg Musiikki: Fritz Langin viheltämiä otteita Edvard Griegin Peer Gyntistä Äänitys: Adolf Jansen
Näyttelijät: Peter Lorre (Franz Beckert), Otto Wernicke (komisario Karl Lohmann), Gustav Gründgens (Schränker), Theodor Loos (poliisitarkastaja Gröber), Georg John (sokea kauppias), Theo Lingen (Bauernfänger), Fritz Gnass (murtovaras), Ellen Widmann (rouva Beckmann), Inge Landgut (Elsie Beckmann), Ernst Stahl-Nachbaur (poliisipäällikkö), Paul Kemp (taskuvaras), Rosa Valetti (klubin emäntä)