Kärpänen

Amerikkalainen kauhuelokuva koki toisen maailmansodan jälkeen ensimmäisen muodonmuutoksensa. Perinteiset hirviögalleriat saivat jäädä vähitellen taka-alalle genren alkaessa sekoittua entistä enemmän science fictionin kanssa. Avaruusoliot hyökkäsivät maahan, eläin- ja ihmismutaatiot mellastivat milloin missäkin ja yleisesti ottaen meno valkokankaalla oli huomattavasti synkempää kuin Universalin hirviögallerioissa. 1950-luvun tieteiskauhistelu synnytti monia klassikkoelokuvia, joista kuuluisimpien joukkoon lukeutuu pian elokuvan ensi-illan jälkeen itsemurhan tehneen veteraaniohjaaja Kurt Neumannin Kärpänen (The Fly, 1958).

Elokuva alkaa sähköisesti. Teollisuushallin yövartija törmää kierroksellaan nuoreen naiseen, joka on juuri murhannut miehen painepuristimessa. Pian puhelin soi yhtiön omistajan (Vincent Price) kotona niin salaperäisen naisen kuin yövartijankin ilmoittaessa hänelle tapahtuneesta. Nainen paljastuu yhtiön omistajan kälyksi ja ruumis tämän veljeksi, mutta ensi alkuun koko tapahtumaketju tuntuu suurelta arvoitukselta. Lopulta murhasta syytetty nainen päättää kuitenkin kertoa tekonsa syyt, jotka ovat uskomattomammat kuin mitä kuvitella saattaa.

Kärpäsen alkuperäistarina ilmestyi alun perin novellina Playboy-lehdessä vuonna 1957, joten takeet sen menestymisestä eivät olleet etukäteen selvillä. Mutta koska ihmisiä paitsi kiehtoi, myös kammoksutti tekniikan valtavan nopea kehittyminen, muodostui Kärpäsestä tuotantoyhtiönsä 20th Century Foxin yksi valmistusvuotensa suurimmista menestyksistä. Elokuvalle tehtiin kaksi todella laimeaa jatko-osaa (1959, 1965) ja uudelleen aiheeseen tartuttiin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin David Cronenbergin toimesta. Cronenbergin huomattavasti raadollisempi Kärpänen (The Fly, 1986) lukeutuu ohjaajan tunnetuimpiin ja ylistetyimpiin teoksiin. En ole katsonut uudempaa versiota aikoihin, joten vertailua näiden kahden välillä on mahdotonta suorittaa, mielikuvieni mukaan en kuitenkaan pitänyt siitä samalla lailla kuin tästä vanhemmasta, sympaattisemmasta versiosta.

Kurt Neumannin alkuperäisversion menestys ei yllätä, sillä elokuva on vaikuttava vielä nykyäänkin. Sen valttikortteja ovat laadukkaat näyttelijäsuoritukset, kauttaaltaan hillitty toteutus ja onnistuneet erikoistehosteet, joista puuttuu tyystin vanhoille elokuville tuttu, hellyttävä kömpelyys. Mielenkiintoisen tarinan henkilöitä olisi voinut ehkä kehittää hieman enemmän, mutta toisaalta se olisi turhaan pitkittänyt elokuvan kestoa, joka puolestaan ei olisi moista kestänyt. Tarina sisältää pakollisia yleismaailmallisia ajatuksia teleportaation eduista ja haitoista, mutta onneksi ei kuitenkaan liikaa, joten latteudet vältetään tälläkin saralla. Todellista tyhjäkäyntiä ei ilmene missään vaiheessa ja elokuva huipentuu tavalla, joka jää pitkäksi aikaa katsojan mieleen.

Elokuvan tunnetuin nimi on Vincent Price, joka tekee tavoilleen uskollisena laatutyötä murhatun tiedemiehen veljenä. Keskeisimmiksi hahmoiksi asettuvat tiedemies André Delembrea esittävä Al Hedison sekä hänen vaimoaan Hélènea näyttelevä Patricia Owens. Kumpikin suoriutuu roolistaan kiitettävästi, joskin ensin mainitun hahmo jää tärkeydestään huolimatta hivenen ohueksi. Neumann ohjaa myös heidän poikaansa esittävää Charles Herbertiäkin hyvin, yleensähän lapsinäyttelijät muodostuvat tällaisissa elokuvissa pelkästään rasitteiksi

THE FLY, 1958 Yhdysvallat
Tuotanto: 20th Century Fox Tuottaja: Kurt Neumann Ohjaus: Kurt Neumann Käsikirjoitus: James Clavell (George Langelaan tarinasta) Kuvaus: Karl Struss Lavastus: Theobold Holsopple, Lyle R. Wheeler, Eli Benneche, Walter M. Scott Leikkaus: Merrill G. White Maskeeraus: Ben Nye, Helen Turpin Musiikki: Paul Sawtell Puvustus: Adele Balkan Äänitys: Eugene Crossman, Harry M. Leonard Efektit: L. B. Abbott, James B. Gordon
Näyttelijät: Al Hedison (Andre Delambre), Patricia Owens (Helene Delambre), Vincent Price Francois Delambre), Herbert Marshall (etsivä Charas), Kathleen Freeman (Emma), Betty Lou Gerson (Andersone), Charles Herbert (Philippe Delambre)