Onnellisten aika

F. W. Murnau matkusti vuonna 1928 Duluthiin, Minnesotaan kuvaamaan aineistoa elokuvaansa Suurkaupungin tyttö (City Girl, 1930). Erimielisyydet studiopäällikkö William Foxin kanssa johtivat lopulta kuitenkin Murnaun eroon ja siihen, että ainoastaan murto-osa saksalaismestarin visioista päätyi valkokankaalle. Maaseudulle sijoittuvan melodraaman hienoutta eivät tuotanto-ongelmat pystyneet vesittämään, vaikka elokuvahistorioitsijat ovatkin toisinaan pohtineet, millaiseksi Suurkaupungin tyttö olisi Murnaun ideoiden pohjalta saattanutkaan muodostua.

Amerikkalaisen elokuvan erikoisiin tekijöihin lukeutuva Terrence Malick on Murnaun veroinen visionääri, joten ehkäpä ei ole sattumaa, että hänen filmografiastaan löytyy samanhenkinen teos. Malickin toisena pitkänä elokuvana valmistunut Onnellisten aika (Days of Heaven, 1978) on Murnaun elokuvaa hillitympi ja pidättyväisempi, mutta vastaavasti siinä on kenties hivenen enemmän persoonallisuutta ja visuaalista tehoa. Lopputuloksena on kaikin puolin vaikuttava elokuva, aivan Malickin parhaimmistoa.

1910-luvun puoliväliin sijoittuva Onnellisten aika kertoo Billistä, hänen tyttöystävästään Abbysta ja sisarestaan Lindasta, jotka pakenevat Billin tekemää tappoa Chicagosta kauas keskilänteen. He saavat työpaikan sadonkorjuun ajaksi eräältä suurelta farmilta, jossa kolmikko kertoo olevansa sisaruksia keskenään. Tilanne mutkistuu, kun tilan omistaja rakastuu Abbyyn. Erikoinen kolmiodraama mutkistuu vieraiden jäädessä farmille ja Abbyn koettaessa olla mieliksi kummallekin miehelle.

Malickin kritisoijat moittivat usein ohjaajaa olemattomista juonista, jotka jäävät kauniiden kuvien rinnalla toisarvoisiksi. Myös Onnellisten aikaa on arvosteltu tästä. Itse olen toista mieltä, sillä mielestäni Malickin elokuvissa on paljonkin sanomaa kauniiden kuoriensa alla ja niin myös Onnellisten aika puhuttelee katsojaa monella tavalla. Se on yhtäällä kaunistelematon aikalaiskuvaus, joka osoittaa, ketkä maata rakensivat ja keiden selkänahasta rahamiehet ovat dollarinsa raapineet. Se on kuvaus onnesta ja sen etsinnästä: onni ja menestys ovat saavutettavissa, mutta niiden eteen on tehtävä joskus rohkeitakin uhrauksia, eikä edes raha ole niiden tae. Näiden lisäksi näkisin Onnellisten ajan vielä sopeutumattomuuden kuvauksena, jossa yhteiskunnan reunalla kulkevat jäävät helposti oman onnensa nojaan, jolloin heidän elämänsä muuttuu uuden mahdollisuuden päättymättömäksi etsinnäksi.

Kanadan Albertassa kuvattu Onnellisten aika on tyyliltään taattua Malickia, johon joko ihastuu tai kyllästyy. Oscar-palkitun Nestor Almendrosin ja Heskell Wexlerin (joka kuvasi omien sanojensa mukaan lähes puolet elokuvasta, mutta ei silti saanut palkintoa) kuvaus tuo Murnaun lisäksi mieleen myös John Fordin, jonka teoksissa luonto oli samalla tavalla keskeisessä osassa kuin tässä. Laajat panoroinnit, luonnonvalon käyttö ja syvätarkat otokset yhdistettynä kekseliäisiin lähikuviin muodostavat ihastuttavan kokonaisuuden. Malickille tyypilliset raamatulliset viittaukset toimivat myös mainiosti, vähäinen dialogi yhdistettynä kertojan käyttöön tuo mieleen mykkäelokuvat. Historialliset yksityiskohdat ovat pikkutarkkoja ja huoliteltuja. Italialaisten viihdyttäjien esittämä elokuva on Chaplinin Siirtolainen (The Immigrant, 1917).

Näyttelijöiden työskentely on hyvin vähäeleistä ja siihen saattaa olla melko vaikeaa tottua. Malick ei laske katsojaa hahmojen iholle, vaan pitää heidät tarkkailuetäisyydellä, mikä saattaa tuntua tottumattomasta katsojasta häiritsevältä. Erityisesti tämä vaivaa Bobbya esittävää Richard Gereä, joka tuntuu paitsi hahmoista etäisimmältä, myös näyttelijöistä kaikkein kankeimmalta. Olisin kaivannut Geren esittämään kiertolaiseen hieman lisää särmää, jotta hahmo olisi herännyt kunnolla eloon. Brooke Adamsin esittämä Abby ja Sam Shepardin farmari ovat rooleissaan huomattavasti Gereä lämpimämpiä ja katsojalle läheisempiä. Muissa keskeisissä osissa nähdään Linda Manz ja Robert Wilke, joista ensin mainittu toimii myös elokuvan kertojana.

Elokuvahistorian kauneimpiin teoksiin lukeutuva Onnellisten aika sai osakseen varsin hyvät arvostelut, mutta ei silti menestynyt lippuluukuilla ja tuotti lopulta vain alle miljoona dollaria voittoa – tähän vaikutti luonnollisesti myös Malickin reilusti ylittämät tuotantokustannukset. Neljästä Oscar-ehdokkuudesta (puvustus, musiikki, äänitys ja kuvaus) jäi hyppysiin vain viimeksi mainittu. Muista palkinnoista tärkeimpänä mainittakoon Malickin Cannesissa voittama Kultainen palmu ohjauksesta. Onnellisten ajan jälkeen Malick siirtyi elokuvamaailmasta syrjään ja palasi mukaan vasta 20 vuotta myöhemmin Veteen piiretyllä viivalla (The Thin Red Line, 1998).

DAYS OF HEAVEN, 1978 Yhdysvallat
Tuotanto: Paramount Pictures Tuottaja: Jacob Brackman Ohjaus: Terrence Malick Käsikirjoitus: Terrence Malick Kuvaus: Nestor Almendros, Heskell Wexler Lavastus: Jack Fisk, Robert Gould Leikkaus: Billy Weber Maskeeraus: Jamie Brown, Bertine Taylor Musiikki: Ennio Morricone Puvustus: Patricia Norris
Näyttelijät: Richard Gere (Bill), Brooke Adams (Abby), Sam Shepard (maatilan omistaja), Linda Manz (Linda), Robert Wilke (maatilan työnjohtaja), Jackie Shultis (Lindan ystävätär), Stuart Margolin (tehtaan työnjohtaja)