torstai 30. toukokuuta 2013

Karkuri

Hollywoodiin 1930-luvun puolessa välissä saapuneen Fritz Langin ura uudessa kotimaassaan alkoi räväkästi, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä siinä mielessä, että heti hänen ensimmäinen ohjaustyönsä, vuonna 1936 valmistunut Kiihko (Fury) menestyi paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Pahassa siksi, että tuotannon aikaisissa riidoissa Lang onnistui suututtamaan paitsi näyttelijänsä, myös puolet studion henkilökunnasta. Kuten monet muutkin Euroopasta saapuneet elokuvantekijät, myös Lang oli tottunut olemaan yksinvaltias kuvauspaikoilla, toisin kuin Hollywoodissa oli tapana. Niinpä hänen toisen elokuvansa tuottikin itsenäisesti toiminut Walter Wanger perinteisen studiotuotannon sijaan.

Yhdysvaltoihin siirtymisen myötä Lang aloitti uuden vaiheen urallaan. Taakse jäivät suureelliset studiofantasiat ja tilalle astuivat tiiviit rikoselokuvat ja westernit, joille yhtenäisiä nimittäjiä olivat korkealaatuinen toteutus, vahvat ja tasapainoiset näyttelijäsuoritukset sekä ajatuksia herättävät, yksilöihin painottuvat tarinat. Jostain syytä Langin pitkän uran tätä ajanjaksoa on aina pidetty vähempiarvoisena kuin hänen Saksan kauttaan, mutta siitä huolimatta hänen saavutuksensa unelmakaupungin elokuvateollisuudessakin ovat varsin vaikuttavat.

Langin toinen amerikkalainen ohjaustyö, tammikuussa 1937 ensi-iltansa saanut Karkuri (You Only Live Once) on kertomus Eddie Taylorista, taparikollisesta, joka on vihdoin ja viimein päättänyt aloittaa uuden elämän iänikuisen vankilakierteen sijaan. Hän menee naimisiin mielitiettynsä Joanin kanssa ja ryhtyy rekkakuskiksi. Mutta menneisyys on taakka, jota Eddie ei pysty karistamaan harteiltaan ja kun lähistöllä tapahtuu rahankuljetusauton ryöstö, osoittaa syyttävä sormi häneen. Eddie tuomitaan sähkötuoliin.

Vaikka elokuvan suomenkielisestä nimestä voisi päätellä toisin, on Karkuri paljon muutakin kuin pelkkä pakoelokuva – olkoonkin, että viimeinen puolituntinen mennään Bonnien ja Clyden hengessä. Perinteistä pakoilua enemmän Karkuri on vahvasti yhteiskuntaa kritisoiva teos, joka osoittaa kuinka ennakkoluuloista ja armotonta lainkuuliaisten kansalaisten käyttäytyminen on. Kerran roisto, aina roisto -periaate on tuttuakin tutumpi, eikä tästä mielipiteestä lipsuta missään nimessä. Kuten Eddie toteaa ennen pidätystään, on itsensä puolesta puhuminen toivotonta, sillä kukaan ei kuitenkaan usko entistä rikollista. Eddie tuomitaan siis käytännössä jo ennen oikeudenkäyntiä, sen hän tietää itsekin.


Karkuri on myös kertomus rakkaudesta, eriskummallisesta tunteesta, joka pahimmillaan syrjäyttää järjen ja saa meidät toimimaan mitä oudoimmilla tavoilla. Joan, Eddien rakastettu, tekee lupaavaa lakimiesuraa, mutta on kuitenkin valmis hylkäämään menestyksekkään elämän miehen vuoksi. Vaikka tutut varoittelevatkin Joania tulevaisuudesta, muuttaa hän tulevan miehensä kanssa yhteen. Kun Eddie tuomitaan, on hän valmis jopa kuljettamaan aseen vankilan muurien sisäpuolelle ja auttamaan miehensä pakosalle. Mitä tahansa Eddie tekeekin, on Joan valmis seisomaan hänen rinnallaan.

Henry Fonda oli näyttelijä, joka ei tainnut tehdä ainoatakaan heikkoa roolisuoritusta. Hän liikkui uskomattoman laajalla skaalalla ja pystyi tulkitsemaan vakuuttavasti niin hauraita elämän murjomia hahmoja kuin täysin kylmäkiskoisia mielipuoliakin. Karkuri ei ole poikkeus ja Fondan upeaa roolisuoritusta Eddie Taylorina on ilo katsoa. Loistava on myös Joania esittävä Sylvia Sidney, joka tosin saa riittävästi liikkumatilaa vasta viimeisen puolituntisen myötä, siihen saakka tarinan painopiste on Fondassa. Näyttelijöiden työskentely on kaiken kaikkiaan erinomaista, eikä heidän joukossaan ole yhtään vähempiarvoista suoritusta.

Karkuri on kauttaaltaan hieno teos, joka lukeutuu aivan Fritz Langin Hollywood-uran kärkipäähän. Vahva ja ajatuksia herättävä tarina syyllisyydestä ja syyttömyydestä, upea tekninen toteutus, erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja Langin taito rakentaa sekä koskettavaa draamaa että intensiivistä toimintaa tekevät tästä elokuvasta amerikkalaisen rikoselokuvan klassikon.

YOU ONLY LIVE ONCE, 1937 Yhdysvallat
Tuotanto: Walter Wanger Productions Tuottaja: Walter Wanger Ohjaus: Fritz Lang Käsikirjoitus: Graham Baker, Gene Towne Kuvaus: Leon Shamroy Lavastus: Alexander Toluboff Leikkaus: Daniel Mandell Musiikki: Alfred Newman Puvustus: Helen Taylor
Näyttelijät: Sylvia Sidney (Joan Graham), Henry Fonda (Eddie Taylor), Barton MacLane (Stephen Whitney), Jean Dixon (Bonnie Graham), William Gargan (isä Dolan), Jerome Cowan (tohtori Hill), Chic Sale (Ethan), Margaret Hamilton (Hester), Guinn "Big Boy" Williams (Roger), Ward Bond (Casey)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti