Berliinin taivaan alla

Maailma on täynnä enkeleitä, mutta me emme vain näe niitä. Olemme liian kiireisiä ja keskittyneitä tekemisiimme, ettei meillä ole aikaa havainnoida mitä ympärillämme tapahtuu. Tämän lisäksi olemme turruttaneet aistimme ja sielumme, sillä ainoastaan puhtaimmat ja vilpittömimmät voivat nähdä enkeleitä. Sellaisia ovat vain lapset ja kuolevat.

Wim Wendersin elokuvista tutuimmat ovat 1980-luvun teoksia, sillä yleensä esille nostetaan joko vuonna 1984 valmistunut Paris, Texas tai kolme vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut Berliinin taivaan alla  (Der Himmel über Berlin, 1987), joka lukeutuu mielestäni viime vuosikymmenten parhaimpien eurooppalaisten elokuvien joukkoon. Berliinin taivaan alla saikin monia erilaisia palkintoja ja kunnianosoituksia ympäri maailmaa ja vaikka se ei Kultaista palmua Cannesissa voittanutkaan, sai Wenders sentään Ranskasta parhaan ohjaajan palkinnon.

Berliinin taivaan alla on kertomus kahdesta enkelistä, Damielista (Bruno Gantz) sekä Cassielista (Otto Sander). He tarkkailevat ihmisten elämää, mutta eivät sivustakatsojina voi osallistua heidän tekemisiinsä. Vähitellen Damiel huomaa haluavansa kuitenkin enemmän – hän haluaa olla, elää ja tuntea kuin ihmiset.

Wendersin upea elokuva on kymmenistä ohikiitävän hetken esillä olevista hahmoista huolimatta erittäin intiimi ja lämminhenkinen teos. Se on kertomus olemassaolosta, unelmista, kohtaloista ja elämästä ylipäätään. Se heittää ilmoille filosofisia pohdintoja tarkoitusperistämme, teoistamme ja motiiveistamme. Samalla se kertoo selkeästi, kuinka sukupolvi toisensa jälkeen toistaa samoja asioita eikä ihminen ole koskaan täysin tyytyväinen saavuttamaansa. Näistä synkeistäkin ajatuksista huolimatta Wenders antaa katsojalle toivon paremmasta osoittamalla, kuinka lapsen vilpittömyys voi olla tie parempaan.

Wenders nostaa laajasta hahmokatraasta muutaman lähempään tarkasteluun. Enkeleiden lisäksi erityishuomion saa kaunis trapetsitaiteilija Marion (Solveig Dommartin), joka ei ole koskaan antautunut rakkaudelle avoimin sydämin ja on siksi onneton. Iäkäs runoilija (Curt Bois) puolestaan haikailee jo vuosikymmeniä sitten kadonnutta Berliiniään – sen hevoskärryjä, katukahviloita ja ihmisvilinää – ja tuskailee, missä kunnossa ennen niin kaunis kaupunki on tätä nykyä. Kolmas keskeinen hahmo on ulkomaalainen näyttelijä (Peter Falk), joka on tullut kaupunkiin filmaamaan sota-ajasta kertovaa elokuvaa. Näyttelijä on varsin arvoituksellinen henkilö, kuten enkelit tulevat ennen pitkää huomaamaan.

Berliinin taivaan alla on tietenkin myös mielenkiintoinen tutkimusmatka tuolloin vielä muurin jakamaan metropoliin, sen syrjäkujille ja likaisille takapihoille, jonne turistin kameran etsin harvemmin löytää. Vaikka suurkaupunki näyttääkin elokuvassa pääosin vähemmän yleviä puoliaan, on Wendersin ote kohteestaan kuitenkin lämmin ja pehmeä. Vastakohtana tälle karulle kauneudelle näytetään myös hätkähdyttäviä otoksia sodan runtelemasta Berliinistä.

Erityismaininnan ansaitsevat kuvaaja Henri Alekan, jonka kamerankäyttö on taiturimaista ja musiikista vastaava Jürgen Knieper. Enkeleiden maailman mustavalkoisuus on silmiä hivelevän kauniisti toteutettu ja oikeanlaisten suodattimien avulla Alekan on saanut siihen loihdittua aimo annoksen sadunomaisuutta. Knieperin vähäeleinen säestys sopii tähän fantasiaan täydellisesti antaen sille hienon ja tunnelmallisen loppusilauksen.

Berliini on miljoonien asukkaiden ja vielä useampien tarinoiden tyyssija, joka rujoudestaan huolimatta on sisältä kaunis ja elinvoimainen – ainakin tässä Wim Wendersin hienossa kaupunkifantasiassa. Elokuvana Berliinin taivaan alla on koskettava ja tunnelmallinen, toteutukseltaan hillitty ja rauhallisesti etenevä. Jos Wendersin aiempien teosten tempo ei ole miellyttänyt, tuskin miellyttää tämäkään, mutta jos haluaa tutustua hienoon eurooppalaiseen taide-elokuvaan, on Berliinin taivaan alla hyvä valinta. Nicolas Cagen ja Meg Ryanin tähdittämä Enkelten kaupunki (City of Angels, 1998) on Wendersin teoksen uusintafilmatisointi.

DER HIMMEL ÜBER BERLIN, 1987 Saksa/Ranska
Tuotanto: WDR – Westdeutscher Rundfunk, Road Movies Filmproduktion, Argos Films Tuottajat: Anatole Dauman, Wim Wenders Ohjaus: Wim Wenders Käsikirjoitus: Wim Wenders, Peter Handke Kuvaus: Henri Alekan Lavastus: Heidi Lüdi Leikkaus: Peter Przygodda Musiikki: Jürgen Knieper
Näyttelijät: Bruno Ganz (Damiel), Solveig Dommartin (Marion), Otto Sander (Cassiel), Curt Bois (Homer), Peter Falk (oma itsensä), Hans Martin Stier (kuoleva mies), Elmar Wilms (surullinen mies)