Wagonmaster - rajarosvojen voittaja

John Ford ohjasi Keltaisen nauhan (She Wore a Yellow Ribbon, 1948) ja ratsuväkitrilogian päättävän Rio Granden (1950) välissä kaksi pienimuotoista elokuvaa, joista ensimmäiseksi valmistunut Sankari harhateillä (When Willie Comes Marching Home, 1949) on painunut tyystin unholaan, kun taas Wagonmaster – rajarosvojen voittaja (Wagon Master, 1950) on vuosien saatossa kerännyt arvostusta varmasti odotettua enemmän. Nykypäivänä monet elokuvakriitikot laskevat Wagonmasterin jopa Fordin suurten teosten joukkoon. Ei ihme, sillä Wagonmaster on hyvin erikoinen elokuva, sellainen, jollaista ei pysty dollarinkuvat silmissä luomaan.

Wagonmaster kertoo Harry Carey Jr.:n ja Ben Johnsonin esittämistä hevosmiehistä, jotka pestautuvat länteen matkaavan mormoniseurueen oppaiksi. Matka San Juanin jokilaaksoon on vaivalloinen ja vaarallinen paitsi luonnonolosuhteiden, myös lain kouraa pakenevien roistojen ja metsästysmaitaan vartioivien intiaanien vuoksi. Mahdollisista vaaroista huolimatta kukaan ei halua jäädä ryhmästä pois.

Fordin omiin suosikkielokuviin lukeutunut Wagonmaster on lämpimällä, jopa isällisellä otteella toteutettu teos, jonka myötä ohjaaja lisää jälleen luvun entistä länttä kuvaavaan historiikkiinsa. Ford oli kuvannut nuorempana preerioiden yli levittäytyvästä rautatiestä kertovan Rautahevon (The Iron Horse, 1924), mutta länteen matkaavat karavaanit olivat jääneet James Cruzen (Karavaani / The Covered Wagon, 1923) ja Raoul Walshin (Suuri lännen tie / The Big Trail, 1930) huoleksi. Wagonmasterin myötä tämä tyhjiö tuli täytettyä ja vieläpä varsin hienolla tavalla. Fordin elokuva toimi pohjana tv-sarjalle Wagon Train (1957-1965).

Jos Fordin ohjaama Pako yli aavikon (3 Godfathers, 1948) oli vertauskuvallinen kertomus kolmesta viisaasta itämaan tietäjästä, on Wagonmaster sen sisarteos, eeppinen tarina urheudesta, uskosta ja periksiantamattomuudesta – aivan kuten Mooses johdatti kansansa luvattuun maahan, tekee pastori Wiggs (Ward Bond) samoin omalle joukolleen. Näinkään syvälliseksi ei tosin tarvitse heittäytyä elokuvasta nauttiakseen, vaan sen voi katsoa vanhana kunnon seikkailuelokuvanakin, kuvauksena ihmisestä, joka sisältään kumpuavan voiman kautta on valmis tekemään kaikkensa saavuttaakseen tavoitteensa ja löytämään onnen ja rauhan.

Wagonmaster on erilainen Ford-western jo senkin vuoksi, ettei siinä ole suurimpia tähtiä (John Wayne, Henry Fonda) mukana lainkaan – itse asiassa kumpikaan heistä ei olisi sopinut tähän elokuvaan. Ward Bond on sen sijaan mukana ja hänen esittämänsä äkkipikainen pastori, jonka suusta kuullaan muutakin kuin hengellistä sanomaa, on elokuvan hahmoista kaikkein paras. Harry Carey Jr. on pätevä hieman hömelönä hevosmiehenä, Ben Johnson tekee niin ikään tyylikästä työtä. Pienemmissä osissa nähdään koko joukko Fordin luottonäyttelijöitä.

Fordin teos ei välttämättä löydä kaikupohjaa nykykatsojassa, sillä siinä ei ole toimintaa juuri nimeksikään. Matkaa taitetaan rauhallisesti ja vaikka rosvojoukko lyöttäytyy mukaan ja intiaanejakin tavataan, ei ruudinsavua puhallella ennen kuin pakollisessa loppuhuipentumassa. Mutta Wagonmasterin vahvuudet ovatkin juuri kaikessa muussa kuin kuudestilaukeavien laulussa. Se on tunnelmantäyteinen, mestarillinen kokonaisuus, jonka kaikki palaset loksahtavat saumattomasti toisiinsa.

WAGON MASTER, 1950 Yhdysvallat
Tuotanto: Argosy Pictures Tuottajat: John Ford, Merian C. Cooper Ohjaus: John Ford Käsikirjoitus: Frank Nugent, Patrick Ford (John Fordin aiheesta) Kuvaus: Bert Glennon Lavastus: James Basevi Leikkaus: Jack Murray Maskeeraus: Don Cash Musiikki: Richard Hageman Äänitys: Clem Portman, Frank Webster
Näyttelijät: Ben Johnson (Travis Blue), Joanne Dru (Denver), Harry Carey Jr. (Sandy Owens), Ward Bond (pastori Wiggs), Charles Kemper (Shiloh Clegg), Alan Mowbray (tri A. Locksley Hall), Jane Darwell (sisar Ledeyard), Ruth Clifford (Fleurette Phyffe)