”Entä jos huomista ei olekaan?”Aikajanalla leikkiminen on kiinnostanut ihmisiä aina, aivan meitä taviksiakin. Kuinka hauskaa olisi matkustaa kauas tulevaisuuteen ja nähdä, onko maailma sellainen kuin tieteistarinoista saamme lukea. Miltä näyttäisivätkään historian tapahtumat ja olisiko niihin mahdollista kenties itse vaikuttaa, muuttaa historian kulkua? Tai sitten vain eläisi jonkun tietyn päivän tai hetken uudelleen ja nauttisi siitä täysin siemauksin.
Entäpä jos tapahtuisikin niin, että jäisimme tahtomattamme aikalukkoon, josta pois pääseminen olisi vaikeaa, lähes mahdotonta? Mitä tahansa tekisimmekin, aamulla kaikki olisi ennallaan ja sama toistuisi kerta toisensa jälkeen. Näin käy ylimieliselle ja itsekeskeiselle meteorologille, Phil Connorsille (Bill Murray), joka matkustaa työtehtävän vuoksi Punxsutawneyn pikkukaupunkiin raportoimaan metsämurmelin suorittamasta perinteisestä sääennustuksesta. Apunaan hänellä on aloitteleva tuottaja Rita (Andie MacDowell) ja kameramies Larry (Chris Elliott). Paluumatkalla seuruetta odottaa ikävä yllätys, sillä lumimyrsky on tukkinut tien ja heidän on palattava Punxsutawneyhin odottamaan sään lauhtumista. Mutta kun Phil seuraavana aamuna herää, on taas murmelinpäivä…
Frank Capran kuolemattoman jouluelokuvaklassikon Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life, 1946) lopussa on jakso, jossa itsemurhaa yrittänyt George Bailey (James Stewart) saa suojelusenkelinsä (Henry Travers) toimesta nähtäväksi kotikaupunkinsa Bedford Fallsin sellaisena, kuin se olisi ilman hänen syntymäänsä. Hyviä tekoja tehnyt ja ystävällisyyttä ympärilleen jakanut Bailey näkee kauhukseen, että ahneus ja itsekkyys ovat muuttaneet hänen kaupunkinsa paheiden pesäksi, jossa kenelläkään normaalilla henkilöllä ei ole hyvä olla. Hän järkyttyy ja pyytää päästä takaisin kotiin. Loppukohtaus, jossa kaupunkilaiset pelastavat epäitsekkyydellään George Baileyn pahasta pinteestä, kruunaa Capran tunnetuimman elokuvan ikimuistoisesti.
Ohjaajana, käsikirjoittajana ja toisinaan myös näyttelijänä viihtyvän Harold Ramisin ohjaama Päiväni murmelina (Groundhog Day, 1993) sisältää runsaasti capramaisia aineksia. Sen päähenkilö, Phil Connors, voisi hyvinkin olla Capran teoksen ilkeän pankkiirin, herra Potterin (Lionel Barrymore) jälkikasvua, sen verran itsekkäästi ja ilkeästi hän toimii laukoen samalla piikikkäitä kommenttejaan puoleen jos toiseenkin. Herra Potter ei muuta Capran elokuvassa tapojaan, mutta Ramisin elokuvassa Phil Connors ymmärtää vähitellen, että mikäli hän ei ole valmis muuttamaan asennettaan muita kohtaan ja muuttumaan samalla itsekin, hänen elämänsä jatkuu murmelinpäivänä täältä ikuisuuteen. Helppoa se ei ole ja Phil joutuukin viettämään Punxsutawneyssä varsin kauan, ennen kuin hän on jättänyt pahat tapansa pysyvästi taakseen.
Myös elokuvan tapahtumapaikka tuo mieleen Capran. Punxsutawneyn pikkukaupunki on Bedford Fallsin selkeä sisarus, paikka, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jonka asukkaat suorastaan pursuavat ystävällisyyttä, avuliaisuutta ja avoimuutta. Siksi Philin onkin mahdollista sulattaa kaupunkilaisten sydämet käytöksellään, sillä kyllä maailmaan hyvyyttä mahtuu - ystävyys ja toisten huomioon ottaminen eivät välttämättä muuta maailmaa pysyvästi, mutta tuovat ne ainakin iloa ja hyvää mieltä kaikille. Elokuvan loppu, jossa kaupunki on kietoutunut murmelinpäivän jälkeisenä aamuna kaiken peittävään lumivaippaan, on hyvin vanhanaikainen, joskin toimiva tyylikeino, jolla viitataan Hollywoodin kulta-ajan elokuviin. Mykkäkaudelle mennään puolestaan siinä kohtaa, kun rahankuljetusfirma kantaa Keystonen nimeä aina logoa myöten vanhan kunnon Mack Sennettin yhtiön mukaan.
Päiväni murmelina on hyvin pitkälti yhden miehen näytöstä. Bill Murray on muutakin kuin loistava koomikko, kuten rooli Lost in Translationissa (2003) todisti. Murrayn monipuolisuus tulee tässäkin elokuvassa erittäin hyvin esille hänen muuntautuessaan itsekkyyden ja kyynisyyden perikuvasta ensin turhautuneeksi ja ahdistuneeksi ja lopulta humaaniksi, muita auttavaksi joka äidin unelmavävyksi. Pirteä ja hyväntuulinen Andie MacDowell asettuu Murrayn rinnalle moitteetta ja kaksikon kemiat toimivat erinomaisesti. Muista rooleista mainittakoon Stephen Tobolowskyn esittämä hömelö vakuutuskauppias Ned Ryerson, johon Phil törmää kerta toisensa jälkeen.
Romanttiset komediat – varsinkaan viimeisten vuosikymmenten aikana tehdyt viritykset – eivät ole ominta alaani, mutta Päiväni murmelina viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Ramis pitää paketin tiukasti koossa, näyttelijät ovat mainiota eikä tarinassa ole sen enempää tyhjäkäyntiä kuin latteita vitsejäkään, jotka heikentäisivät lopputulosta. Hyvän tuulen elokuva.
”Eilinen oli pitkä päivä.”
GROUNDHOG DAY, 1993 Yhdysvallat
Tuotanto: Columbia Pictures Tuottajat: Harold Ramis, Trevor Albert Ohjaus: Harold Ramis Käsikirjoitus: Danny Rubin, Harold Ramis (Rubinin tarinasta) Kuvaus: John Bailey Lavastus: David Nichols Leikkaus: Pembroke J. Herring Maskeeraus: Deborah J. Dee Musiikki: George Fenton Puvustus: Jennifer Butler Äänitys: Les Lazarowitz
Näyttelijät: Bill Murray (Phil Connors), Andie MacDowell (Rita), Chris Elliott (Larry), Stephen Tobolowsky (Ned Ryerson), Brian Doyle-Murray (Buster), Marita Geraghty (Nancy Taylor), Angela Paton (rva Lancaster), Rick Ducommun (Gus), Rick Overton (Ralph), Robin Duke (Doris), Les Podewell (vanhus), Peggy Roeder (pianonsoiton opettaja), David Pasquesi (psykiatri), Harold Ramis (neurologi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti