Punaiset kengät

Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin yhteistyö oli hedelmäisimmillään 1940-luvulla, jolloin monet heidän elokuvistaan nauttivat suurta kansainvälistä suosiota. Erityisesti kaksi elokuvaa ihastuttaa katsojia edelleen: vuonna 1946 valmistunut Kysymys elämästä ja kuolemasta (A Matter of Life and Death) sekä kaksi vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut, H. C. Andersenin sadun ideoima Punaiset kengät (The Red Shoes), jota pidetään varsin yleisesti kaikkien aikojen hienoimpana balettielokuvana.

Victoria Page (Moira Shearer) on nuori ja lupaava tanssijatar, joka saa mahdollisuuden nousta tähtiin, kun maineikas baletti-impressaari Boris Lermontov (Anton Walbrook) ottaa hänet siipiensä suojaan. Samaan aikaan Lermontov antaa työtilaisuuden myös nuorelle säveltäjälle, Julian Crasterille (Marius Goring). Heidän avullaan Lermontov luo suurmenestykseksi kasvavan baletin Punaiset kengät. Pian kulissien takana alkaa kuitenkin kuohua, sillä Lermontov saa kuulla nuorten suojattiensa romanssista. Hän ei voi hyväksyä sitä, sillä baletin on oltava tanssijalleen kaikki kaikessa, eikä mikään saa mennä sen edelle.

Punaisten kenkien filmaussuunnitelma oli ollut olemassa jo yli vuosikymmenen, ennen kuin se lopulta konkretisoitui valkokankaalle. Alun perin sitä kaavaili itselleen tuottajasuuruus Alexander Korda, mutta lopulta ajatus hautautui sodan ajaksi palatakseen pinnalle seuraavan vuosikymmenen puolivälissä. Pressburgerin kymmenen vuotta vanha käsikirjoitus kirjoitettiin osin uudelleen, sillä ohjaajaksi kiinnitetty Powell halusi siirtää tarinan fokuksen balettiin, pois alkuperäisideasta, romanttisesta draamasta. Ratkaisu saattoi olla hyvinkin merkittävä elokuvan onnistumisen kannalta, sillä tarinan kieltämättä erikoisen kolmiodraaman – Lermontov, Page, Craster – rinnalle nousee nyt taide.

Punaisten kenkien keskipisteenä on rakkaus. Rakkaus taiteeseen, toiseen ihmiseen, elämään. Jos rakkaus voi luoda taidetta, voiko se myös tuhota sen samalla tavalla kuin se voi tuhota ihmisenkin? Voiko taidetta rakastaa yhtä voimakkaasti kuin ihmistä? Molemmissa tapauksissa tehdään uhrauksia, itsekkäitä vaatimuksia ja kompromisseja parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Punaisissa kengissä rakkaus on kaikkea, äärimmäisyyksistä toiseen.

Harvassa ovat ne musikaalit ja tanssielokuvat joissa ei ole ainoatakaan väärää koreografiaa tai virheellistä nuottia – itse tiedän tämän lisäksi vain yhden, Stanley Donenin ja Gene Kellyn kuolemattoman Hollywood-tarinan Laulavat sadepisarat (Singin’ in the Rain, 1952). Silti senkään upeat musiikkiesitykset eivät vedä vertoja tämän taideteoksen pitkälle nimibaletille, jossa yhdistyvät musiikki, tanssi, teatteri, elokuva ja fantasia mitä lumoavimmalla tavalla. Jack Cardiffin Technicolor-kuvaus erikoistehosteineen, Reginald Millsin leikkaus ja Hein Heckrothin kekseliäs lavastus muodostavat ytimen, jonka Brian Easdalen musiikki viimeistelee kuolemattomaksi. Jo pelkästään tämän jakson vuoksi Punaiset kengät kannattaa pyrkiä näkemään isolta kankaalta, sillä vain siten se pääsee täysin oikeuksiinsa.

Punatukkainen Moira Shearer tekee debyyttiroolissaan ensiluokkaista jälkeä. Hän on juuri niin luonnollinen, aito ja vilpitön, kuin mitä hänen roolinsa vaatii. Marius Goring on vakuuttava hänkin, mutta heidän molempien yläpuolelle nousee kuitenkin Anton Walbrook, jonka baletti-impressaarissa on ripaus demonisuutta, hyppysellinen tukahdutettua (fyysistä) rakkautta ja aimo annos luovaa hulluutta, joka nostaa hänet kaikkien tähtiensä yläpuolelle. Walbrookin esittämän Lermontovin hahmon kerrotaan perustuvan venäläiseen Sergei Diaghileviin, mutta näin elokuvaharrastajana haluan nähdä hänessä myös hitusen suurta Erich von Stroheimia, jonka tinkimättömyys ja egoismi tekivät yhtä paljon hyvää kuin pahaakin hänen työryhmässään. Sivuosissa nähdään koko joukko The Royal Balletin suuria nimiä.

Lermontov: Sorrow will pass, believe me. Life is so unimportant. And from now onwards, you will dance like nobody ever before.

THE RED SHOES, 1948 Iso-Britannia
Tuotanto: The Archers Production, Independent Producers Tuottajat: Michael Powell, Emeric Pressburger Ohjaus: Michael Powell, Emeric Pressburger Käsikirjoitus: Michael Powell, Emeric Pressburger, Keith Winter (H. C. Andersenin tarinasta) Kuvaus: Jack Cardiff Lavastus: Hein Heckroth Leikkaus: Reginald Mills Musiikki: Brian Eansdale Musiikin johto: Brian Easdale, Sir Thomas Beecham Koreografia: Robert Helpmann Tehosteet: George Dunn, D. Hague
Näyttelijät: Moira Shearer (Victoria Page), Marius Goring (Julian Craster), Anton Walbrook (Boris Lermontov), Robert Helpmann (Ivan Boleslawsky), Leonide Massine (Grischa Ljubov), Albert Basserman (Sergei Ratov), Ludmila Tcherina (Irina Boronskaja), Esmond Knight (Livy), Jean Short (Terry), Gordon Littman (Ike), Austin Trevor (professori Palmer), Eric Berry (Dimitri), Irene Brown (lady Neston)